Alvar Gullichsen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alvar Gullichsen (s. 28. marraskuuta 1961 Helsinki)[1] on suomalainen kuvataiteilija ja muusikko.[1] Hänet tunnetaan pop-taideteoksistaan ja kuvitteellisesta Bonk Business -yrityksestään.[2] Hänen tunnettuihin teoksiinsa kuuluu Bonk-koneiden lisäksi Turussa sijaitseva Posankka-teos.

Gullichsen kirjoitti ylioppilaaksi 1980 ja opiskeli Vapaassa taidekoulussa 1981–1982 sekä Suomen kuvataideakatemiassa 1984–1989. Kuvataiteilijana hän on työskennellyt vuodesta 1988.[1]

Gullichsenin ensimmäisestä näyttelystä Raba Hiff Show 89:sta tuli suosittu ja se aloitti Gullichsenin uralla kymmenkunta vuotta kestäneen vaiheen, jonka aikana hän loi toimimattomia koneita valmistaneen kuvitteellisen teollisuusyrityksen Bonk Businessin tuotteita. Vuonna 2002 tekemänsä Länsi-Afrikkaan suuntautuneen matkan hän koki urallaan vedenjakajaksi, joka saattoi hänet taiteilijana uusille urille. 2010-luvun maalauksiaan hän kuvaa "geometriseksi kaudekseen". [3]

Muusikkona hän on työskennellyt Riki Sorsan yhtyeen rumpalina 1985–1987 ja APA-yhtyeen muusikkona ja laulajana 1986–1996. Hän oli perustamassa Groovy Eldorado feat. Demon Shy -yhtyettä 2003 ja hän on ollut jäsenenä myös Bad Ass Brass Bandissä.[1]

Alvar Gullichsenin isä on arkkitehti Kristian Gullichsen ja isoäiti taidemesenaatti Maire Gullichsen.

Levyjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Zola: Danse Macabre (1986)[4]
  • Apa: Alla känner Apa (1996)[5]
  • Apa: Ta din APA och go! (1989)[6]
  • Apa: Nya barnsånger med Anna Gullichsen, Pasi Hiihtola och Alvar Gullichsen (1986)[7]

Julkisia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 130. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Harri Kilpi: Gullichsenin mielleyhtymät skenet.fi. Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. Viitattu 6. huhtikuuta 2008.
  3. 60-vuotias | Aidolta näyttävät mutta toimimattomat koneet olivat 1980-luvun juppiaikojen taidetta, ja ne riistettiin käsistä: Nyt Alvar Gullichsenin Bonk-ajat ovat kaukana takanapäin Helsingin Sanomat. 28.11.2021. Viitattu 5.12.2022.
  4. Fono.fi - Äänitetietokanta www.fono.fi. Viitattu 5.12.2022.
  5. https://www.finna.fi/Record/narpes.2477#componentparts
  6. https://www.finna.fi/Record/fikka.5095850#componentparts
  7. Fono.fi - Äänitetietokanta www.fono.fi. Viitattu 5.12.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.