Alkulan tila

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alkulan tilan päärakennus pihapiiristä kuvattuna vuonna 2018.

Alkulan tila sijaitsee Vanhassa Vaasassa. Vaasan kaupungin omistamaan tilaan kuuluu nykyisin 1700-luvulla rakennettu päärakennus, puutarha ja eläinaitauksia.[1]

Tilan nimi on peräisin sen entiseltä asukkaalta August Alexander Levónilta, joka perusti sinne Suomen ensimmäisen höyrymyllyn.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulan tila toimi Abraham Wasastjernan tupakkaviljelmänä vuodesta 1773 seuraavan vuosisadan alkuun.[1] Vaasalainen tehtailija August Alexander Levón osti tilan vuonna 1847 ja perusti sinne seuraavana vuonna väritehtaan.[3] Vuonna 1849 Levón laajensi tuotantoaan rakentamalla tilalle Suomen ensimmäisen höyrymyllyn.[4]

Päärakennus ja Alkula säilyivät Vaasan palosta vuonna 1852. Palon jälkeen kaupunki siirrettiin meren ääreen, jonne myös Levón keskitti toimintansa. Alkulan myllyn tuotanto siirrettiin kaupungin uudelle paikalle vuonna 1876.[5] Levónin kuoleman jälkeen tila myytiin maanviljelystarkoituksiin ja lopulta vuokrattavaksi. Tila oli asumiskäytössä 1970-luvulle saakka, minkä jälkeen kaupunki lunasti sen vuonna 1976.[6] Tilan päärakennus ränsistyi ja pysyi autiona aina 1990-luvulle saakka, jolloin se kunnostettiin Pohjanmaan museon ohjeiden mukaan.[6]

Nykyisin tilaa ylläpitää ja käyttää Vaasan 4H-järjestö.[7][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helka Körkkö, Pipsa Öhman: Alkula – Tilan historiikki. Vaasa 4H, 2009. ISBN 952-5559-37-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c ALKULA JA METSÄESIMIEHENPUISTO Vaasa.fi. Viitattu 23.7.2018.
  2. Eija Piispala, Vesa Heinonen, Tapio Tunkkari: Vaasan seudun kotiseutukirja, s. 64-65. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-07771-6.
  3. Helka Körkkö, Pipsa Öhman: Alkula – Tilan historiikki s. 23
  4. Helka Körkkö, Pipsa Öhman: Alkula – Tilan historiikki s. 23-24
  5. Helka Körkkö, Pipsa Öhman: Alkula – Tilan historiikki s. 27
  6. a b Helka Körkkö, Pipsa Öhman: Alkula – Tilan historiikki s. 31
  7. Vaasan Alkulan tilasta kirja 2.12.2009. Yle.fi. Viitattu 23.7.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]