Alex Hintze

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Alexander Hintze)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alex tai Alexander Hintze (12. syyskuuta 1846 Viipuri21. syyskuuta 1924 Heinola) oli suomalainen toimittaja ja urheilun vaikuttajahenkilö.

Hitze on tunnettu Sporten: tidning för manligt idrott -lehden päätoimittajan työstään. Sporten oli ensimmäinen suomalainen urheilulehti. Hintze vaikutti muutenkin laajasti ja monipuolisesti urheiluun, muun muassa perustamalla useita urheiluseuroja.[1] Ensimmäisen niistä, hiihtoseuran, hän perusti jo koululaisena Helsingissä.

Koulunkäynnin jälkeen Hintze matkusteli ja opiskeli kieliä ja perehtyi urheilun yhteydessä myös kalastukseen, metsästykseen ja ammuntaan: vuonna 1869 hän oli yksi Helsingin Ampujayhdistyksen perustajista. Vuonna 1875 Hintze siirtyi opettajaksi Kuopioon ja jo samana vuonna siellä pidettiin hänen järjestämänsä soutukilpailut. Hintze harrasti purjehdusta ja hän perusti 1870-luvulla Kuopion purjehdusseuran ja Kuopion metsästysseuran. Vuonna 1877 perustettiin hänen aloitteensa perustaalla Tampereelle metsästys- ja ampumaseura sekä shakkiklubi.[2]

Hintze palasi kuitenkin takaisin Helsinkiin ja alkoi toimittaa vuodesta 1881 Sporten-lehteä, aluksi taiteilija Frans Mexmontan kanssa, mutta jo vuoden kuluttua yksinään. Hän toimitti lehteä vuoteen 1893 saakka. Hänen 1882 perustamansa Sportklubben i Helsingfors -seura järjesti Helsingin ensimmäiset hiihtokilpailut. Luovuttuaan Sporten-lehdestä Hintze siirtyi Tidskrift för jägare och fiskare -lehden toimittajaksi. Hintze perusti 1890-luvulla Helsingin Kennelklubin ja hän oli perustamassa myös useita kalastusklubeja.[2]

Hintze oli toimelias ja teräväkielinenkin henkilö, joka ehti aloittaa ja vaihtaa tehtäviä monta kertaa mutta puolusti silti aina todellisia aatteellisia urheiluintressejä, kuten hän itse asian ilmaisi.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Om warg- och lojagt. Finska Jagtföreningen, Helsingfors 1881, suomeksi nimellä Neuwoja sutten ja ilwesten pyytämiseen. Suomen Jahti-yhdistys, Helsinki 1881
  • 1803-1893: 90 vuotta kestänyt kehno hoito metsästyksen alalla; suomennos Alex. Hintzen toimittaman Tidskrift för Jägare och Fiskare nimisen aikakauslehden 6 vihkosta. Helsinki 1894
  • Petolintujen jalat kuvitettuina kuntien ohjeeksi tapporahoja suoritettaessa: merkityt tapporahamäärät on kunta metsästyslain 25 §:n nojalla velvollinen suorittamaan - Raffågelfötter afbildade till vägledning för kommunena vid utbetalning af skottpenningar. Lilius & Hertzberg, Helsinki 1906

Käännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pathfinder : Om dressyr af pointer och setter; öfvers. från 2. engelska uppl. af A. H. Skrifter utgifna af Finska Kennelklubben, 1. Helsingfors 1890

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Klinge, Matti (päätoim.): Suomen kansallisbiografia 3 (Forsblom - Hirn), s. 831–832. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 978-951-746-444-4. (kirjoittanut Kenth Sjöblom)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alex Hintze. Finskt idrottsblad: officiellt organ för Helsingfors gymnastikklubb, 1.10.1906, nro 10, s. 3–4. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.7.2015.
  2. a b Kuolleita, Kaiku, 26.09.1924, nro 223, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot