Alexander Cellarius

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alexander Cellarius (s. 2. helmikuuta 1898 Tšeljabinskin alue, Venäjä) oli saksalainen Suomessa toisen maailmansodan aikana toiminut tiedustelu-upseeri. Hän oli sotilasarvoltaan Saksan laivaston komentajakapteeni (Fregattenkapitän).

Cellariuksesta tuli 1939 Saksan Suomen-lähetystön laivastoasiamiehen Reimar von Boninin apulainen ja hänen asemapaikkanaan oli ensin Tallinna ja sitten Tukholma. Vuonna 1941 Cellarius joutui poistumaan Ruotsista paljastuneen vakoilutapauksen vuoksi ja hän siirtyi Helsinkiin jonne perustettiin Cellariuksen johtama Abwehrin KO Finland jonka toimisto sijaitsi Pohjoinen Makasiinikatu 9:ssä. Toimistoa alettiin kutsua Büro Cellariukseksi.

Jatkosodan alettua sen jälkeen kun saksalaiset olivat vallanneet Viroon perustettiin myös sinne vastaava toimisto jota Cellarius myös johti. Suomen toimistolla oli alaosastot Mikkelin päämajassa, Rovaniemellä, Kotkassa sekä Liinahamarissa Petsamossa. Büro Cellariuksen tehtäviin kuului tiedustelu, vastavakoilu ja sabotaasitehtävät venäläisten selustassa. Kun Saksan armeijan tiedustelupalvelu Abwehr liitettiin kesäkuussa 1944 Raichsicherheitshauptamptin (RSHA) alaisuuteen siirtyivät Byro Cellariuksen tiedustelutehtävät Suomessa elokuussa 1944 Alarich Brossin hoitoon ja Büro Cellarius jäi hoitamaan vain vastavakoilua.

Kun Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop vieraili Suomessa kesäkuun lopulla 1944 hän antoi Brossille ja Cellariukselle tehtäväksi luoda Suomeen saksalaismielinen vastarintaorganisaatio joka voisi tarvittaessa tehdä Suomessa vallankaappauksen erillisrauhan solmimisen estämiseksi. Tätä menetelmää Saksa oli käyttänyt jo Unkarissa maaliskuussa 1944. Bross ja Cellarius alkoi etsiä organisaatioon saksalaismielisiä jäseniä erityisesti IKL:n piiristä ja SS-joukoissa palvelleista suomalaisista. Uusi organisaatio sai nimekseen Sonderkommando Nord.

Kun Suomi solmi välirauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944 Büro Cellarius poistui maasta. Cellarius ja Bross johtivat sen jälkeen Sonderkommando Nordin toimintaa Pohjois-Saksassa sijainneesta Swinemündesta käsin. He organisoivat Suomeen saksalaismielisen vastarintaliikkeen; perustivat radiotiedusteluverkon jota hoiti Helsingissä tanskalainen insinööri Thoralf Kyrre ja kokosivat Swinemündeen noin parinkymmenen suomalaisen ryhmän jolle annettiin koulutusta sabotaasitehtävissä. Osa näistä miehistä pudotettiin laskuvarjolla Suomeen ja myös saksalaiset sukellusveneet tekivät salaisia matkoja Suomen rannikolle. Sonderkommando Nordin toiminta päättyi Saksan antauduttua keväällä 1945.

Cellarius ja Bross olivat sodan jälkeen ainakin jonkin aikaa läntisten tiedustelupalveluiden tehtävissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: et:Alexander Cellarius