Saksan Helsingin-suurlähetystö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksan liittotasavallan Helsingin-suurlähetystö Kuusisaaressa.

Saksan liittotasavallan Helsingin-suurlähetystö sijaitsee Kuusisaaressa osoitteessa Krogiuksentie 4. Vuonna 1993 valmistuneen modernin rakennuksen on suunnitellut tunnettu suomalainen arkkitehti Juha Leiviskä.

Nykyinen suurlähettiläs on Detlef Lingemann, joka on toiminut tehtävässään vuodesta 2017.[1]

Nykyinen rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetystörakennuksen suunnittelu silloiselle Länsi-Saksalle aloitettiin vuonna 1983 ja kaksi vuotta myöhemmin julistettiin suunnittelukilpailu, johon kutsuttiin 34 suomalaista ja saksalaista arkkitehtia. Kuusisaaren tontin Saksan liittotasavalta oli ostanut jo vuonna 1981. Kilpailun voittajaksi valittiin 1986 suomalainen Juha Leiviskä. Rakennustyöt alkoivat vasta Saksan yhdistymisen jälkeen vuonna 1991. Samaan rakennuskompleksiin kuuluvat suurlähetystön kanslia ja suurlähettilään virka-asunto valmistuivat molemmat samoihin aikoihin kesällä 1993, kymmenen vuotta kestäneen suunnittelun jälkeen. Rakennuksen julkisivu on verhoiltu saksalaisella Juran marmorilla.[2] Lähetystörakennuksen kerrosala on noin 3 000 neliömetriä ja virka-asunnon noin 1 400 neliömetriä.[3]

Lähetystörakennuksen paikalla sijaitsi aiemmin kauppaneuvos Lars Krogius nuoremman vuonna 1922 rakennuttama huvila Larsro ja sitä ennen hänen isänsä vuonna 1892 rakennuttama samanniminen huvila. Tasavallan presidentti Kyösti Kallio asui talvisodan aikana Krogiuksen huvilassa Helsingin keskustaan kohdistuneiden pommitusten vuoksi.[4]

Aiemmat rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1918–1928 silloisen Saksan valtakunnan Helsingin-lähetystö toimi osoitteessa Eteläesplanadi 4 ja vuosina 1928–1944 Kaivopuistossa nykyisessä osoitteessa Itäinen Puistotie 6, johon valmistui saksalaisen arkkitehdin Schäferin suunnittelema lähetystötalo. Se kuitenkin päätyi sotien jälkeen muun saksalaisen omaisuuden tavoin välirauhansopimuksen nojalla Neuvostoliiton omistukseen ja sinne sijoitettiin Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön henkilökunnan lasten koulu.[5][6] Saksan vanha lähetystötalo kuuluu tänäkin päivänä Venäjän valtiolle ja toimii edelleen suurlähetystön lasten kouluna.[7]

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa ei ollut Saksan lähetystöä ennen kuin Suomi tunnusti Länsi- ja Itä-Saksan vuonna 1973, minkä jälkeen ne molemmat perustivat suurlähetystönsä Helsinkiin.

Itä-Saksan suurlähetystö sijaitsi Kulosaaressa Vähäniityntiellä vuonna 1969 valmistuneessa rakennuksessa, jonka suomalainen arkkitehti Tapani Eskola suunnitteli silloiselle Itä-Saksan kaupalliselle edustustolle. Neuvostoliitto luovutti 1950-luvulta alkaen useita haltuunsa päätyneitä saksalaisten omistamia huvilatontteja Kulosaaresta muiden sosialististen maiden lähetystöille.[8] Vähäniityntie 9:n tontti päätyi Itä-Saksalle vuonna 1954. Vuodesta 1994 rakennuksessa on toiminut Ukrainan suurlähetystö.[9] Itä-Saksan lähetystön pihasaunan on sanottu olleen 1970-luvulla Stasin vakoilun ”kuuma piste” Suomessa.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suurlähettilään ansioluettelo Saksan Helsingin-suurlähetystö. Viitattu 8.5.2016.
  2. Tontin hankinta ja rakennuksen suunnittelu Saksan Helsingin-suurlähetystö. Viitattu 8.5.2016.
  3. Tekniset tiedot Saksan Helsingin-suurlähetystö. Viitattu 8.5.2016.
  4. Jaana Vainio: Huvilaidyllistä aktiiviseksi asuinalueeksi: Lehtisaari - Kuusisaari - Kaskisaari, s. 33–36. Lehtisaari-seura ry, Helsinki 2005.
  5. Kaija Ollila: Kielo ja Voikukka, s. 337 teoksessa Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita (Kaija Ollila & Kirsti Toppari). Sanoma, Helsinki 1977.
  6. Lars Westerlund: Itsetehostuksesta nöyryyteen: Suomensaksalaiset 1933–1946, s. 172. Kansallisarkisto 2011. Viitattu 8.5.2016.
  7. Pauliina Grönholm: Venäjä omistaa yhä viisi luovutettua tonttia Suomesta Helsingin Sanomat 22.10.2014. Viitattu 8.5.2016.
  8. Elina Ihamuotila: Lähetystöjen Kulosaari, s. 334–336 teoksessa Kulosaari – koti ja kaupunginosa. Kulosaaren Kotiseuturahaston Säätiö, Helsinki 2002.
  9. Kulosaari – Huvilakiinteistöt ja niiden omistajat (toim. Matti Räsänen), s. 335. Kulosaaren Kotiseuturahaston Säätiö, Helsinki 2004.
  10. DDR:n vakoilusauna lämpiää yhä Kulosaaressa Ilta-Sanoat 5.10.2002. Viitattu 8.5.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]