Aleksandra Išimova
,_%D0%BF%D0%B8%D1%81%D0%B0%D1%82%D0%B5%D0%BB%D1%8C%D0%BD%D0%B8%D1%86%D0%B0_%D0%B4%D0%BB%D1%8F_%D0%B4%D0%B5%D1%82%D1%81%D0%BA%D0%BE%D0%B3%D0%BE_%D0%B2%D0%BE%D0%B7%D1%80%D0%B0%D1%81%D1%82%D0%B0._%D0%9F%D0%BE%D1%87%D1%82%D0%BE%D0%B2%D0%B0%D1%8F_%D0%BE%D1%82%D0%BA%D1%80%D1%8B%D1%82%D0%BA%D0%B0.png)
Aleksandra Osipovna Išimova (ven. Алекса́ндра О́сиповна Иши́мова, 6. tammikuuta 1805 tai 1803 Kostroma – 16. kesäkuuta 1881 Pietari[1]) oli venäläinen lastenkirjailija.
Aleksandra Išimova syntyi aatelisperheeseen ja opiskeli yksityisissä sisäoppilaitoksissa. Vuodesta 1818 hän asui isänsä karkotuspaikoilla Ust-Sysolskissa, Nikolskissa ja Vienan Kemissä. Vuonna 1825 Išimova matkusti Tsarskoje Seloon pyytämään keisarilta helpotusta Solovetskin saarille lähetetylle isälleen, jonka asuinpaikaksi määrättiin sitten Arkangeli. Išimova jäi Pietariin, jossa hän ansaitsi elantonsa kaunokirjallisuuden kääntäjänä ja myöhemmin kirjailijana.[1]
Išimova oli yksi Venäjän ensimmäisistä ammattimaisista lastenkirjailijoista. Hänen lapsille suunnatut kertomuksensa Venäjän historiasta Istorija Rossii v rasskazah dlja detei (1837–1840) herättivät suurta huomiota ja saivat paljon kiitosta. Yksinkertaisella kielellä elävästi ja mukaansa tempaavasti kirjoitetut tarinat perustuvat etupäässä Nikolai Karamzinin historiateokseen. Išimova julkaisi lastenlehtiä Zvjozdotška (1842–1863) ja Lutši (1850–1860), joista varsinkin ensimmäinen oli hyvin suosittu. Myös erillisinä kirjoina ilmestyneet populaaritieteelliset kertomukset pyrkivät kasvattamaan lukijoitaan kristillis-siveellisessä ja isänmaallisessa hengessä. Kirjailijan puhtaasti kaunokirjalliset teokset olivat vähemmän onnistuneita.[1]
Išimovan Venäjän historiasta julkaistiin tuoreeltaan otteita Borgå Tidning ja Helsingfors Tidningar -lehdissä[2][3]. Suomessa hänen kontaktejaan olivat Jakov Grot sekä venäjää opiskellut Augusta Lundahl, jonka kerrotaan myös avustaneen kirjailijan lastenlehteä[4]. Išimova vieraili vuonna 1842 Helsingissä käyden paluumatkalla Porvoossa, Viipurissa ja Imatralla. Hän julkaisi lehdessään matkakuvauksen, jossa ihasteltiin suomalaisten lasten ja nuorten naisten omatoimisuutta ja reippautta.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Russkije pisateli. 1800–1917: Biografitšeski slovar, tom 2, s. 427–428. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-064-9.
- ↑ Håkanson, Nils: Rysk romantik på svenska: hur den ryska romantiken introducerades på svenska och varför. Slovo, 50/2010, s. 107–123. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Åkeström, Hans: Bibliografi över rysk skönlitteratur översatt till svenska Acta Bibliothecae Universitatis Gothoburgensis. 2018. Arkistoitu 2.5.2021. Viitattu 21.7.2021.
- ↑ O. E. H.: Augusta Wallenius: Eräs runoilijakohtalo. Suomen Nainen, 3/1931, s. 39, 43. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 80. Helsinki: Oy Suomen kirja, 1945.
| ||||||||||
