Siirry sisältöön

Aleksandr Danilovitš Menšikov

Wikipediasta
Ruhtinas Aleksandr Danilovitš Menšikov uransa huipulla. Rinnassa Pyhän Andreaksen ritarikunnan tähti, Aleksanteri Nevskin ritarikunnan risti sekä Mustan kotkan ritarikunnan risti. Tuntemattoman taiteilijan 1716–1720 maalaama muotokuva.

Aleksandr Danilovitš Menšikov (ven. Алекса́ндр Дани́лович Ме́ншиков); (16. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1673, joittenkin tietojen mukaan 1660-1663[1] Moskova, Moskovan Venäjä – 23. marraskuuta (J: 12. marraskuuta) 1729 Berjozov, Siperian kuvernementti, Venäjän keisarikunta)[2][3] oli venäläinen valtiomies, sotapäällikkö, generalissimus, kreivi sekä ruhtinas.

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandr Menšikov oli keisarillisen hovin tallimies Daniel Menšikovin (k. 1695) ja piirakanmyyjän avioton poika.[4]

Hänellä oli kolme sisarta Tatjana, Marfa (Maria) ja Anna, joka avioitui vasten hänen tahtoaan portugalilaisen kreivi Anton Devierin (port. António Manuel de Vieira) kanssa, josta tuli kenraaliadjutantti, Pietarin poliisipäällikkö ja ylipäällikkö vuonna 1744. Marfa naitettiin kreivi, kenraalimajuri Aleksei Golovinille.

Toinen tarina hänen vanhemmistaan on se, että talonpoikaisä lähetti poikansa kaupunkiin piirakantekijän oppii ja ympäri Moskovaa piirakat päänsä päällä laulanut poika tuli tunnetuksi. Toiset taas väittävät, että Menšikovin isä oli asepalveluksessa tsaari Aleksei Mihailovitšin alaisuudessa, ja Menšikov itse palveli tallirenkinä tsaarin hovissa useitten muitten aatelisten tapaan.

Legendan mukaan vuodelta 1710, hän ansaitsi elantonsa 20-vuotiaana Moskovan kaduilla täytettyjen piirakoiden myyjänä, jotka tunnetaan nimellä pirožki. Hänen hyvä ulkonäkönsä ja nokkela käytöksensä kiinnittivät Pietari I:n ykkössuosikin, sveitsiläistaustaisen kenraaliamiraali Franz François Lefortin huomion, joka otti nuoren miehen palvelukseensa ja lopulta siirsi tämän tsaarin palvelijaksi.[2][1] Rajuista elämäntavoistaan tunnetun[5] Lefortin kuoltua vain 43-vuotiaana maaliskuussa 1699 Menšikov seurasi tätä Pietarin erityissuosikkina ja uskottuna.[6]

Hovissa, sotilasura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksandr Menšikov maalattuna Hollannin matkallaan, Michiel van Musscher 1698

Vuodesta 1686 lähtien hän toimi Pietari I:n sotilaspalvelijana. Hän osallistui Pietari I:n kanssa Asovan sotaretkeen vuosina 1695–1696 ja matkalle Hollantiin vuosina 1697–1698, jossa hän opiskeli laivanrakennusta vuonna 1699 oppipoikana. Vähitellen hänestä tuli yksi tsaarin lähimmistä työtovereista ja ystävistä.[2][1]

Menšikov osoitti erityistä uskollisuutta tsaarille vuoden 1698 streltsien kansannousun tutkinnan aikana ja osallistui henkilökohtaisesti streltsien kiduttamiseen ja teloittamiseen. Suuren Pohjan sodan 1700–1721 aikana Menšikov osoitti rohkeutta, rohkeutta, organisointikykyä ja aloitteellisuutta. Hän kunnostautui Pähkinänsaaren linnan valtauksen aikana vuonna 1702, ja Pietari I nimitti hänet linnoituksen komentajaksi, joka nimettiin uudelleen Schlisselburgiksi. Hän osallistui yhdessä keisarin kanssa vuonna 1703 ruotsalaisten laivojen nousemiseen Nevajoen suulla torjuntaan, josta hänet nimitettiin Pyhän Andreaksen ritarikunnan 7. ritariksi. Hän toimi Pietarin kaupungin ylikomentaja sen perustamisesta vuodesta 1703 lähtien ja johti kaupungin puolustusta ruotsalaista laivastohyökkäystä ​​vastaan vuonna 1704.[2]

Vuonna 1703 Menšikov nimitettiin Inkerinmaan kenraalikuvernööriksi ja sitten ruhtinaaksi, mikä oli ensimmäinen kerta kun joku nousi ruhtinaaksi Venäjän keisarin nimittämänä ja häntä alettiin kutsua "Kuraruhtinaaksi".[7] Lisäksi Pietari I antoi Menšikovillle Unkarin kreivin arvonimen, jonka hän oli hankkinut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijalta.[7]

Suuressa Pohjan sodassa vuosina 1700-1721 Menšikov toimi yhtenä Venäjän joukkojen komentajista ja johti koko maata Pietari I:n matkojen aikana. Sota-ansioistaan hän sai kenttämarsalkan arvon.[1] Hän sai keisarilta varoituksen kuolemantuomiosta ryöstettyään ja hävitettyään joukkoineen liittolaismaa Puolaa, ollessaan kenraalikuvernöörinä vuonna 1712.[7]

Aleksandr Danilovitš Menšikov n. 1720-luku. Rinnassa Puolan Valkoisen Kotkan ritarikunnan risti.

Hän käytti väärin kaikkivoipaa asemaansa, ja hänen ryöstelynsä saattoivat hänet usein tuhon partaalle. Joka kerta kun keisari palasi Venäjälle, hän sai uusia syytöksiä "hänen korkeuttaan" vastaan. Pietarin ensimmäinen vakava raivonpurkaus maaliskuussa 1711 johtui ruhtinaan ryöstelyistä Puolassa. Palattuaan Venäjälle vuonna 1712 Pietari sai selville, että Menšikov oli viitannut kintaalla tukkukaupan korruptioon omassa kuvernementissaan. Pietari varoitti häntä "viimeisen kerran" muuttamaan tapojaan. Silti vuonna 1713 hän osallistui kuuluisaan Solov'ey-prosessiin, jonka aikana osoitettiin, että hän oli kavaltanut valtiolta 100 000 ruplaa. Tässä yhteydessä hänet pelasti kuolemantuomiolta vain äkillinen sairaus. Toivuttuaan Pietarin rakkaus ystäväänsä kohtaan voitti hänen oikeudentuntonsa. Pietarin viimeisenä hallitusvuotena paljastui uusia petoksia ja väärinkäytöksiä, ja Menšikovin täytyi vedota keisarinna Katariinan suojelukseen.[1]

Hallintovirkamiehenä häntä tutkittiin vuoden 1714 jälkeen lähes jatkuvasti korruptoituneiden käytäntöjensä vuoksi. Ilman korvaamattomiksi osoittautuneita kykyjään, häneltä olisi todennäköisesti riistetty valta paljon aikaisemmin.[1] Vuonna 1714 hänet valittiin The British Royal Societyn jäseneksi. Hänellä oli myös Tanskan Elefanttiritarikunnan ja Preussin Musta kotka ritarikunnan jäsen.[6]

Vuosina 1717–1724 ja 1726–1727 hän oli sotakollegiumin johtaja.[8] Vuonna 1722 häntä uhkasi valtion rahojen kavaltamisesta kuolemantuomio, joka muutettiin karkotukseksi Siperiaan, joka vielä lievennettiin sakoiksi ja erottamiseksi sotakollegiumista. Lisäksi Pietari pieksi hänet kepillään.[7]

Keisarinna Katariina I:n hovissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietari I:n kuoltua Menšikov nosti vuonna 1726 valtaistuimelle pitkäaikaisen ystävänsä, taloutensa entisen pyykkärin Katariina I:n, jonka aikana hän toimi itse maan todellisena hallitsijana korkeimman salaneuvoston jäsenenä.[4][1] Katariina I nimitti hänet vuonna 1727 generalissimukseksi Menšikovin omasta pyynnöstä.[4][2]

Pietarin ja Katariinan tyttäret Anna Petrovna ja Elisabet Petrovna kasvatettiin hänen perheessään. Toukokuussa 1727 hän yritti naittaa vanhimman tyttärensä Marian Pietari II:lle, mutta joutui pian nuoren keisarin epäsuosioon ohjaillessaan tämän rahoja itselleen. Syyskuussa 1727 Menšikovia syytettiin valtiopetoksesta ja valtion varojen kavalluksesta, häneltä riistettiin kaikki virat, arvonimet, tittelit ja kunniamerkit.[1] Yhdessä vaimonsa ja lastensa kanssa hänet karkotettiin Berjozoviin Siperiaan.[4] Puoliso Darja Mihailovna kuoli jo menomatkalla Kazanissa vuonna 1728.

Oranienbaumin palatsi

Menšikovin koko valtava omaisuus takavarikoitiin valtiolle.[8] Hän omisti 3 000 kylää ja seitsemän kaupunkia: Baturyn, Kaprio, Korop Tšernigovin alueella Ukrainassa, Pochep, Yamburg (Jaama), Yampol Sumyn alueella Ukrainassa sekä Oranienbaum (Lomonosov)[2] sekä perusti Ukrainaan valtavat tilukset. Hänellä oli 300 000 maaorjaa, kymmenen kertaa enemmän kuin Venäjän rikkaimmalla suuraatelisella ruhtinas Mihail Tšerkasskilla. Hän omisti mm. Oranienbaumin palatsin,[4] josta aikoi tehdä ruhtinaskuntansa Inkerinmaan pääkaupungin.

Menšikovin palatsi

Pietarin Vasilinsaarella on Menšikovia varten vuosina 1710–1712 ja 1713–1727 rakennettu Menšikovin palatsi.[9]

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän avioitui Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1709 aatelisen Darja Mihailovna Arsenejevnan (k. 1728) kanssa, joka oli Jakutian kuvernöörin ja käskynhaltijan Mihail Afanasjevitš Arsenjevin tytär ja vuodesta 1685 alkaen toimi Pietari I:n sisaren Natalian hovineitinä.[10]

Heille syntyivät lapset:

  • Maria (1711–1729), kihlattiin Pietari II:lle,[1] kihlaus purkautui ja tytär seurasi isäänsä maanpakoon Siperiaan 1728, kuoli isorokkoon
  • Aleksandra (1712–1736), avioitui Gustav von Bironin, Kuurinmaan ruhtinas Ernst Johann von Bironin veljen kanssa, kuoli synnytykseen
  • Aleksandr (1714–1764), Inkerinmaan herttua, kihlautui Pietari II:n sisaren, suuriruhtinatar Natalia Aleksejevnan (1714–1728) kanssa, kihlaus purettiin 1727; avioitui ruhtinatar Jelizaveta Petrovna Golitsynan kanssa ja heillä oli jälkeläisiä

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menšikov rakensi omin käsin puukirkon Berjozovoon. Hän hautasi sinne maanpaossa vuonna 1729 kuolleen tyttärensä Marian. Menšikovin nuoremmat lapset Aleksandra ja Aleksandr selvisivät hengissä maanpaosta ja heidät otettiin takaisin hoviin vuonna 1731 keisarinna Anna Ivanovnan hallituskaudella. Aleksandr Menšikov kuoli Berjozovossa 56-vuotiaana marraskuussa 1729 ja hänet haudattiin kirkkonsa lähelle.[2]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i 1911 Encyclopædia Britannica/Menshikov, Alexander Danilovich - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 5.5.2025. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g МЕНШИКОВ АЛЕКСАНДР ДАНИЛОВИЧ • Большая российская энциклопедия - электронная версия old.bigenc.ru. Viitattu 4.5.2025.
  3. ↑ Aleksandr Danilovich Menshikov | Tsar’s confidant, confidant of Peter I, Russian diplomat | Britannica www.britannica.com. Viitattu 6.5.2025. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Toinen kohtaus: Keisarinnat. Romanovit 1613–1918. WSOY 2016. S. 202, 204, 206, 207. ISBN 978-951-0-42550-3
  5. ↑ Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Neljäs kohtaus: Kaikkein humalaisin synodi. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. S. 133. ISBN 978-951-0-42550-3
  6. ↑ a b Tamara Eidelman: Aleksashka in the Halls of Power Russian Life. Viitattu 6.5.2025. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Ensimmäinen kohtaus: Keisari. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. S. 144, 146, 166, 190. ISBN 978-951-0-42550-3
  8. ↑ a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 16, s. 80. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1974.
  9. ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 372. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
  10. ↑ Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Ensimmäinen kohtaus: Keisari. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. S. 144, 146, 166, 190. ISBN 978-951-0-42550-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksandr_Danilovitš_Menšikov&oldid=23227035”