Albert (Saksin kuningas)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nicola Perscheid - König Albert von Sachsen vor 1902.jpg

Albert (Fredrik August Albert; 23. huhtikuuta 1828 Dresden19. kesäkuuta 1902 lähellä Ölsiä, Sleesia)[1] oli Saksan keisarikuntaan kuuluneen Saksin kuningaskunnan kuningas vuosina 1873–1902. Ennen valtaistuimelle nousuaan hän kunnostautui sotapäällikkönä.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albert oli Saksia vuodesta 1854 hallinneen kuningas Juhanan vanhin poika. Hänet laitettin jo varhain sotilasuralle ja hän valmistui 15-vuotiaana tykistöupseeriksi. Hän ehti opiskella vuoden ajan Bonnin yliopistossa ennen kuin sai ensimmäisen sotakokemuksensa osallistuessaan kapteenina vuoden 1849 ensimmäiseen Schleswigin sotaan.[1][2] Kruununprinssi Albert ylennettiin 1857 jalkaväenkenraaliksi ja vuodesta 1862 hän oli Saksin maapäivien ylähuoneen jäsen.[1] Vuoden 1866 sodassa Albert komensi koko Saksin armeijaa. Hän määräsi armeijansa perääntymään Saksiin hyökkäävän Preussin armeijan tieltä ja liittymään Böömissä Ludwig von Benedekin komentamaan Itävallan pohjoiseen armeijaan. Ratkaisevassa Königgrätzin taistelussa 3. heinäkuuta saksilaiset muodostivat Itävallan armeijan vasemman siiven ja taistelivat Karl Eberhard Herwarth von Bittenfeldin komentamaa Preussin 12. armeijaa vastaan. Albertin joukot onnistuivat pitämään asemansa, mutta koko taistelu päättyi Itävallan ja sen liittolaisten tappioon.[2][1]

Albert henkilökohtaisesti oli kuitenkin preussilaismielinen, joten hänestä tuli vuoden 1866 sodan jälkeen ongelmattomasti Saksin armeijasta muodostetun Pohjois-Saksan liiton 12. armeijakunnan komentaja. Ranskan–Saksan sodassa 1870–1871 Albertin armeijakunta liitettiin prinssi Fredrik Kaarlen komentamaan Saksan 2. armeijaan, ja se osallistui merkittävällä tavalla muun muassa Gravelotten taisteluun 18. elokuuta 1870.[2][1] Sen jälkeen Albert siirrettiin vasta muodostetun Saksan 4. armeijan (Maasin armeijan) komentajaksi tehtävänään pysäyttää Patrice de Mac-Mahonin joukot. Sedanin taistelussa syyskuun 1870 alussa Albertin 4. armeijan sekä kruununprinssi Fredrikin komentaman 3. armeijan yhteinen saartoliike sinetöi ranskalaisten tappion. Pariisin piirityksessä Albertin armeija vastasi kaupungin pohjoisesta ja koillisesta sivustasta.[2] Ranskan antautumisen jälkeen Albert komensi 18. maaliskuuta – 8. kesäkuuta 1871 kaikkia Ranskaan sijoitettuja saksalaisia miehitysjoukkoja. Pian tämän jälkeen hänestä tuli uuden Saksan keisarikunnan armeijan ylitarkastaja ja sotamarsalkka.[1]

Kuninkaana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albert kohosi Saksin valtaistuimelle isänsä kuoltua 29. lokakuuta 1873.[2] Hänen mielenkiintonsa hallitsijana kohdistui pääasiassa sotilasasioihin, mutta myös siviilihallintoa kehitettiin. Kuningas Albert oli katolinen, toisin kuin pääosa protestanttisen Saksin väestöstä. Hän oli silti suosittu hallitsija.[1]

Albertin puoliso oli vuodesta 1853 Ruotsin prinsessa Carola, kuningas Kustaa IV Aadolfin lapsenlapsi. Heillä ei ollut lapsia. Albertia seurasi kuninkaana hänen veljensä Yrjö.[1][2]

Kuningas Albertin mukaan on nimetty Dresdenin Albertinum-taidemuseo.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Albert (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.6.2014.
  2. a b c d e f Nordisk familjebok (1904), s. 484 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 29.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]