Akbar Hašemi Rafsandžani

Akbar Hašemi Rafsandžani
Sovintoneuvoston puheenjohtaja
1989–2017
Iranin presidentti
16. elokuuta 1989 – 3. elokuuta 1997
Edeltäjä	Ali Khamenei
Seuraaja	Mohammad Khatami
Asiantuntijaneuvoston puheenjohtaja
25. heinäkuuta 2007 – 8. maaliskuuta 2011
Edeltäjä	Ali Meshkini
Seuraaja	Mohammad-Reza Mahdavi Kani
Kansanedustaja
1980–198
Henkilötiedot
Syntynyt	25. elokuuta 1934
Kuollut	8. tammikuuta 2017 (ikä 82)
Tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ali Akbar Hašemi Rafsandžani (pers. ‏علی کبر هاشمی رفسنجانی‎, Ali Akbar Hāšemī Rafsandžānī) (25. elokuuta 1934 – 8. tammikuuta 2017) oli iranilainen uskonoppinut ja poliitikko. Hän toimi maansa presidenttinä vuosina 1989–1997.

Rafsandžanin oli yksi islamilaisen tasavallan keskeistä perustajista ja pitkän uransa aikana hän sai itselleen paitsi todellista valtaa, mutta myös vaikutusvaltaa. Hänen perheensä on väittänyt, että kuolinsyy ei ollut sydänvika, vaan murha.

Elämänvaiheita

Nuoruus

Ali Akbar Hashemi Bahramani syntyi varakkaiden pistaasiviljelijöiden ja kauppiaiden perheeseen Bahramanin kylässä, lähellä Rafsandžanin kaupunkia. Pojan sukunimi oli aluksi Bahramani, nimi Rafsandžani tuli käyttöön vasta myöhemmin. Perheessä oli kahdeksan lasta, joista yksi opiskeli Yhdysvalloissa ja oli myöhemmin Iranin valtiollisen mediayhtiön johtaja. Perhe ei identifionut itseään maanviljelijöiksi.

Rafsandžani oli 14-vuotias, kun hänet lähetettiin Qomiin. Kaupunki oli ja on edelleen Iranin uskonnollisen elämän pääkaupunki. Hän sai Ruhollah Khomeinilta opetusta islamilaisessa laissa, etiikassa ja mystiikassa. Opettajan opetukset tekivät nuoreen oppilaaseen syvän vaikutuksen. Khomeinin opetusten ohella Rafsandžani kiinnostui kansallismielisten iranilaisten vaatimasta maan öljyteollisuuden kansallistamisesta. Opinnot etenevivät hyvin ja Rafsandžanista tuli šiialaisen islamin hierarkiassa toista sijaa pitävä hojatoleslam.

Kun pääministeri Mohammad Mossadeq, joka oli ajanut öljyteollisuuden kansallistamista, oli syösty vallasta, kehoitti Rafsandžanin toinen mentori uskonnollisia henkilöitä pidättäytymään poliitikkojen arvostelusta. Tämä ei Rafsandžania miellyttänyt, vaan hän arvosteli shaahin käynnistämää valkoista vallankumousta.

Iranin Šaahi Mohammad Reza Pahlavi oli aloittanut vuonna 1963 Iranin nykyaikaistamiskampanjan, jolle oli antanut nimeksi valkoinen vallankumous. Sitä johdettiin kovaotteisesti vastustajien ääntä kuulematta. Sen puitteissa edistettiin naisten oikeuksia, jaettiin maata köyhille maatyöläisille, käynnistettiin lukutaitokampanjoita ja perustettiin teollisuutta. Se herätti vastustusta maanomistajissa, aiheutti kaupunkien nopeaa kasvua ja heikensi uskonoppineiden valtaa. Uskonoppineet vastustistivat naisten aseman parantamista, sillä he katsoivat sen olevan vastoin islamin opetuksia. Lisäksi uskonoppineiden käyttämää tuomiovaltaa siirrtettiin maallisiin oikeusasteisiin ja heidän omistamiaan maita jaettiin pienviljelijöille. Khomeini asettui vastustamaan näyttävästi tätä kaikkea ja luonnosteli suunnitelmansa pappisvallasta.

Vallankumouksellinen

Rafsandžani oli merkittävä henkilö vallankumouksellisessa liikehdinnässä. Kumouksellinen papisto etsi yhteyksiä vasemmistoon ja tämä tuli Rafsandžanin tehtäväksi. Hän myös hankki rahoitusta vallankumouksellisille. Yhteyksiään sekulaareihin liberaaleihin ja kommunisteihin Rafsandžani puolusteli vallankumouksen jälkeen, että oli pakko tehdä yhteinen liittouma shaahin salaista poliisia vastaan.

Kun Khomeini oli karkotettu ulkomaille, Rafsandžani toimi hänen ja eri vallankumoksellisten ryhmien välisenä yhteyshenkilönä. Samoihin aikoihin hän kirjoitti kaksi kirjaa, joissa avasi ajatusmaailmaansa. Ensimmäisessä kirjassaan hän käsitteli Lähi-Idän tilannetta ja totesi, että Palestiinan konfliksti on kolonialismia mustimmillaan. Toinen kirja käsitteli iranilaisen 1800-luvun valtiomiehen, Amir Kabirin, elämää ja siinä otetaan esille liittoutumattomuus maan ulkopolitiikassa.

Hojatoleslamiksi valmistumisen jälkeen, vuonna 1958, Rafsandžani ajatteli myös muita asioita kuin vallankumousta. Hän avioitui vuonna 1958 ja perheeseen syntyi viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä.

Rafsandžanin vallankumouksellisuutta on myöhemmin kuvailtu opportunismin sävyttämäksi. Hän kannatti aina sitä suuntausta joka tuntui parhaiten sopivan tilanteeseen. Monet pitivät häntä maltillisena uskonoppineena, mutta osa kumouksellisista oli sitä mieltä, että tämä on pelkkää teeskentelyä. Lempeän ulkokuoren alla olisi piinkova pappisvallan ajaja. Pian myös salainen poliisi SAVAK kiinnitti huomionsa vallankumoukselliseen hengenmieheen.

Rafsandžanin pidätyskuva.

Vuonna 1975 Rafsandžani vangittiin. Syytteen mukaan hän oli ollut mukana äärivasemmistolaisen Mujahedin-e-Khalq- ryhmän toiminnassa. Khomeinin päästyä valtaan ryhmä murskattiin. Rafsandžani vapautettiin vuonna 1978. Ennen vangitsemistaan hän oli ollut perustamassa vallankumouskomiteoita ja organisoimassa lakkoja öljyteollisuudessa.

Iranin vallankumous oli vuonna 1979 ja Khomeini palasi maanpaosta. Rafsandžani pääsi nopeasti valtion johtotehtäviin. Hänestä tuli maan parlamentin puhemies ja hän piti paikkaa hallussaan lähes vuosikymmenen. Toukokuussa vuonna 1979 hämäräperäinen ryhmittymä nimeltä Furqun yritti murhata hänet. Sen jälkeen hän oli hetken suuntautunut kovan linjan islamismiin ja varoitti muun muassa nationalisteja, kun nämä vaativat vaaleja jonka jälkeen tehtäisiin uusi perustuslaki.

Islamilaisen tasavallan alkuvaiheet

Irak hyökkäsi Iraniin vuonna 1980. Tämä johti sisäpoliittisen linjan kovenemiseen, mitä myös Rafsandžani kannatti. Vuoteen 1982 mennessä oli Mujahedin-e-Khalq- ryhmä murskattu. Tämä tarkoitti ainakin 4000 henkilön surmaamista. Sitä puolusteltiin sisällissodan välttämisellä. Johtamissaan perjantairukouksissa Rafsandžanin onnistui taivuttaa myös hallinnon vastustajat mukaan taisteluun Irakia vastaan.

Parlamentin puhemiehenä toimiessaan Rafsandžani ajoi tehokkaasti islamilaisen hallinnon osallisuutta sosiaalpolitiikkaan, talouselämään ja ulkosuhteisiin. Hän osasi myös esiintyä teatraalisesti. Kun kauan jumissa ollut maareformi ei ollut mennyt läpi parlamentissa, hän meni veljensä johtamaan Iranin televisioon ja piti puheen, jossa liikuttavasti vetosi kansaan. Sen mukaan maareformi ei ollut mennyt läpi, sillä jääräpäiset konservatiivit olivat sen estäneet.

Sotatilanne näytti Iranin kannalta huonolta vuonna 1988. Khomeini uskoi sotatilanteen hoitamisen Rafsandžanille, joka tarttui asiaan tarmokkaasti. Iranin asevoimiin oli syntynyt tilanne, jossa sen eri osat kävivät keskinäistä kamppailua resursseista. Rafsandžani yhdisti armeijan, erilaiset puolisotilaalliset joukot ja ideologiset ryhmittymät yhden ja saman komentajan alaisuuteen. Juuri hänen uskotaan taivuttaneen Khomeinin aselevon kannalle vuonna 1988. Aselepo päätti Iranin ja Irakin välisen tuhoisan sodan.

Pian Rafsandžani tarttui myös Iranin ulkopolitiikkaan. Hän piti maansa asemaa kansainvälisenä hylkiönä tuhoisana. Yhteyksiä yritettiin avata niin itään kuin länteenkin. Salakähmäisen juonittelun avulla saatiin hankittua maan ideologiselta päävastustajalta, Yhdysvalloilta. Tapaus tunnetaan nimellä Iran-Contra skandaali. Kun Yhdysvallat pudotti iranilaisen matkustajakoneen, iranin radikaalit vaativat kaduilla yhdysvaltalaista verta. Tapahtuman jälkeen Rafsandžani puhui valtakunnallisessa perjantairukouksessaan, että nyt ei ole mitään syytä hankkia lisää vihollisia.

Presidenttinä

Rafsandžani nousi Iranin presidentiksi 17. elokuuta 1989, Khomeinin poismenon jälkeen. Hänen edeltäjänään toimi Ali Khamenei. Rafsandžani oli keskeisesti päättämässä Khamenein nimittämisestä korkeimmaksi johtajaksi. Khamenei antoi puolestaan tukensa Rafsandžanin ajamille perustuslaki uudistuksille, joissa presidentin valtaoikeuksia lisättiin. Parlamentin vastuksesta huolimatta Rafsandžani jätti hallituksensa ulkopuolelle kaikki kovan linjan edustajat.

Presidenttikaudellaan Rafsandžani toimi käytännönläheisesti ja sai aikaan sosiaalipoliittisia uudistuksia. Hän kampanjoi perhesuunnittelun puolesta, mikä oli täysin vastoin aikaisemman väkiluvun kasvuun tähdänneen politiikan kanssa. Hän teki myös varovaisia naisten oikeuksia lisänneitä uudistuksia. Talous oli pitkän sodan jälkeen huonossa kunnossa ja sitä yritettiin liberalisoida. Maahan haluttiin houkutella erityisesti eurooppalaisia investoijia. Heitä houkutellakseen hän piti puheen, jossa tuomitsi äärinlinjan uskonoppineet, jotka olivat "...kivettyneitä uskomuuksiinsa, kyvyttöminä nykyaikaistamaan näkemyksiään. Mitään ei voida rakentaa iskulauseiila".

Iranin ulkopoliittista eristäytyneisyyttä ei mitenkään parantanut Khomeinin kirjailija Salman Rushdielle antama fatwa. Sen mukaan kirjailija oli saanut kuolemantuomion pyhäinhäväistyksestä. Rafsandžani totesi, että kirjailijaa ei ole tarkoitus suinkaan surmauttaa, vaan kyse oli lähinnä uskonoppineen tekemästä opillisesta lausunnosta. Myöskään hänen oma lausuntonsa perjantairukouksessa ei parantanut tilannetta. Hän totesi, että palestiinalaiset voisivat lopettaa Israelin sorron tappamalla viisi yhdysvaltalaista jokaista surmattua palestiinalaista kohden. Lausuntoa tosin myöhemmin lievennettiin sanomalla, että ilman Yhdysvaltojen rahoitusta Israelin toiminta vaikeutuu. Kuwaitin kriisin aikana Iran suhtautui Yhdysvaltain läsnäoloon alueella neutraalisti. Ulkopoliittisesti viisasta ei ollut myöskään tuki Libanonissa toimivalle Hizbollahille ja palestiinalaisten tekemien itsemurhaiskujen puolustaminen.

Rafsandžani vannomassa toisen presidenttikautensa virkavalaa.

Rafsandžani valittiin toiselle presidenttikaudelleen vuonna 1993. Äänimäärä oli edellisten vaalien jälkeen vähentynyt. Sen tulkittu johtuneen siitä, että iranilaisten luottamus pappisvaltaan oli heikentenyt. Osasyynä oli myös maan vaikeana pysynyt taloustilanne.

Iranin kulttuurielämä liberalisoitui hieman Rafsandžanin aikana ja varovaista kritiikkiä sallittiin. Suuria mielenosoituksia ja näyttäviä protesteja ei sallittu ja ne murskattiin. Hallinto syyllistyi edelleen vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Presidenttiyden jälkeen

Presidenttikauden jälkeen Rafsandžani ei malttanut lopettaa politiikkaa. Hän asettui kansanedustajaehdokkaaksi Teheranissa vuonna 2000, mutta ei tullut valituksi. Vaaliviranomaiset laskivat äänet uudelleen ja Rafsandžani tuli nyt valituksi. Asia herätti epäilyksiä vaalivilpistä. Rafsandžani päätti olla ottamatta paikkaa vastaan ja totesi, että voi palvella maataan paremmin muualla.

Vuonna 2005 Rafsandžani asettui jälleen presidenttiehdokkaaksi. Häntä tukivat Iranin liberalisoitia vaatineet kansalaispiirit. Valituksi tuli konservatiivinen Mahmud Ahmadinežad. Neöjä vuotta myöhemmin Ahmadinežadin uudelleenvalinta herätti epäilyjä vaalivilpistä ja sai aikaan mellakoita, jotka tukahdutettiin ankarasti. Rafsandžani otti johtamissaan perjantairukokuksissa esille huolensa Iranin tilanteesta. Hän esitti huolensa epäillystä vaalivilpistä, massapidätyksistä ja ilmaisunvapavapauden puuttumisesta. Hänen mukaansa " ...mielenosoittajien on noudatettava lakia, heidät on vapautettava, luottamusta maahan ei synny ilman keskustelua, on käytävä kriittistä keskustelua, median on saatava osoittaa kritiikkiä hallintoon ja turvallisuusviranomaisten on taattava turvallinen ilmapiiri kritiikille."

Joulukuussa 2006 Rafsandžani valittiin "Asiantuntijoiden kokoukseen", joka valitsee maan korkeimman johtajan. Vuonna 2007 hänet valittiin sen puheenjohtajaksi. Hän jätti tehtävän vuoona 2011, sillä konservatiivit pitivät häntä liiaan oppositiohenkisenä.

Rafsandžani oli Ahmadinežadin äänekäs kriitikko ja ilmoitti, että ei voi mitenkään kannattaa häntä jatkokaudelle. Sen sijaan hän ilmoitti tukevansa liberaalia Mir-Hosein Musavia. Kun Ahmadinežadin ilmoitettiin päässeen jatkokaudelle, nousi jälleen epäilyjä vaalivilpistä. Iranilaiset protestoivat ja Rafsandžanin tytär pidätettiin. Myöskään Rafsandžanin itsensä olinpaikka kyseisten tapahtumien aikana on arvoitus. Häntä ei nähty julkisuudessa kertaakaan eikä hän ottanut mihinkään kantaa. On epäilty hänen käyneen tuolloin kulissientakaisia neuvotteluja, mutta mitään vahvistusta ei ole saatu.

Rafsandžani oli ehdokkaana vuoden 2013 presidentinvaaleissa. Häntä tukivat reformistit ja liberaalit, kuten Mohammad Khatami. Iranin vaikutusvaltainen "Asiantuntijain kokous" päätti kieltää Rafsandžanin ehdokkuuden. Hän protestoi sitä julkisuudessa, mutta asia jäi siihen.

Vähitellen Rafsandžanista oli tullut Iranin liberalisointia vaatineiden suosikki. Hänen perhettään oli usein varoitettu, että entinen presidentti on hengenvaarassa.

Kun Rafsandžani ei tullut sovittuun kokoukseen, häntä lähdettiin etsimään ja hänet löydettiin kuolleena uima-altaasta. Viralliseksi kuolinsyyksi kirjattiin sydänkohtaus, mutta Rafsandžanin perheellä oli moni syitä epäillä asiaa. Faezeh Hashemi, Rafsandžanin tytär, ilmoitti, että hänen isänsä ruumiista löydettiin normaalia määrää kymmenen kertaa suurempi määrä radioaktiivisuutta kuin normaalisti ja että isästä otettu verinäyte on kadonnut. Nimettömästi lausuntoja läntisille tiedotusvälineet ovat kertoneet, että entisen presidentin kuolinsyy ei ole ollut luonnollinen.

Kuollessaan Rafsandžani oli yksi Iranin rikkaimmista miehistä, ellei rikkain.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Akbar Hašemi Rafsandžani Wikimedia Commonsissa