Ajaminen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ajaminen eli ajoneuvon kuljettaminen on ajoneuvon hallittua liikuttamista.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoneuvo on Suomen lain mukaan maalla kulkemaan tarkoitettu laite, joka ei kulje kiskoilla. Ajoneuvot jaetaan laissa rakenteensa ja osin käyttötarkoituksensa mukaan seuraaviin luokkiin:[1]

  • auto
  • mopo eli moottoripolkupyörä
  • moottoripyörä
  • kevyt kolmi- ja nelipyörä
  • traktori
  • moottorityökone; esimerkiksi kauhakuormain ja metsätyökone
  • maastoajoneuvo; esimerkiksi moottorikelkka
  • perävaunu
  • hinattava laite; esimerkiksi aggregaattivaunu
  • moottoriton ajoneuvo; esimerkiksi polkupyörä

Ajoneuvon kuljettamista säännellään tarkasti erilaisilla kansainvälisen oikeuden normeilla. Näitä ovat mm. vaatimukset ajoneuvojen kunnosta, varusteista yms.; eri ajoneuvoluokkien (henkilöauto, kuorma-auto, linja-auto, ajoneuvoyhdistelmä) kuljettajalle asettamat vaatimukset mm. ajokorttiluokkien suhteen sekä kansainvälisesti yhtenäiset liikennesäännöt. Lisäksi eri maissa on omaa, ajoneuvoliikennettä koskevaa kansallista säädöstöä kuten esim. Suomessa Maastoliikennelaki tai Saksassa suurkaupunkeja koskevat ympäristövyöhykesäännökset, jotka voivat rajoittaa tietyntyyppisillä ajoneuvoilla määrätylle alueelle ajamista.

Autolla ajamisen alkuhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alice Ramsey, joka ensimmäisenä naisena ajoi Yhdysvaltain halki, rannikolta rannikolle, vuonna 1909

Maailman ensimmäinen varsinainen automatka ajettiin Saksassa elokuussa 1888, kun ensimmäisen patentoidun moottoriajoneuvon, Benz Patent-Motorwagenin kehittäjän Karl Benzin vaimo Bertha Benz ajoi Saksan Mannheimista Pforzheimiin ja takaisin. Bertha lähti, yhdeltä sivultaan yli sadan kilometrin mittaiselle matkalle, poikiensa Richardin ja Eugenin kanssa, miehensä tietämättä ja ilman viranomaisten lupia. Ajokkina heillä oli Benzin ajoneuvon kolmas koekappale, jonka huippunopeus tasamaalla oli n. 16 km/h. Matkan nimellinen tarkoitus oli Berthan halu tavata äitiään, mutta todellinen syy oli hankkia julkisuutta ja sitä kautta myyntitilauksia ajoneuvolle, johon Benzin pariskunta oli sijoittanut paljon rahaa. Autolla oli tähän mennessä ajettu vain lyhyitä testilenkkejä ja Bertha arvioi että tempaus piristäisi kangerrellen alkanutta myyntiä. Berthan arvio osui oikeaan ja yhden miehen keksinnöstä kehittyi, Benzin perhebisneksen kautta, osa tämän päivän Mercedes-Benz-yhtiötä.[2]

Vuonna 1899 Freelan Stanley ja hänen vaimonsa Flora ajoivat, vastaavantyyppisenä julkisuustempauksena, Stanley Steamer -automobiililla Yhdysvaltain New Hampshiren osavaltiossa sijaitsevan Mount Washingtonin huipulle. Kyseinen vuori on Yhdysvaltojen koillisosan korkein. Nousu vuorelle, 12 kilometrin mittaista kärrypolkua pitkin, vei aikaa yli kaksi tuntia ja se oli ensimmäinen kerta kun vuorelle oli ajettu muulla kuin hevosvetoisella ajoneuvolla.[3]

Turvallisen ajamisen perusperiaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvallinen ja sujuva ajaminen edellyttää kuljettajalta paljon muutakin kuin ajoneuvon teknistä hallintaa. Kuljettajan tulee olla selvillä siitä, kuinka hänen ajoneuvonsa käyttäytyy eri tilanteissa. Lisäksi kuljettajan on oltava koko ajan selvillä siitä, mitä hänen ajamansa auton edessä, sivuilla, takana ja sisällä tapahtuu ja mitä on mahdollisesti odotettavissa. Harjaantuneelle kuljettajalle, yleensä ammatikseen ajaville, kehittyy ns. liikennesilmä, jolloin he muuta liikennettä seuraamalla pystyvät arvioimaan todennäköisiä tulevia tapahtumia hivenen etukäteen. Tämä taito on erityisen tärkeä raskaiden ajoneuvoyhdistelmien kuljettajille, koska niissä olosuhteissa ennakointi on nopeaa reagointia monin verroin tärkeämpää. Harjaantunut kuljettaja kykenee ajamaan rentoutuneemmin, koska sen sijaan että hän reagoisi kaikkiin lukuisiin ärsykkeisiin joita liikenneympäristössä on, hän rutiininomaisesti haravoi ympäristöstään poikkeamia ja pystyy keskittymään niihin.

Ajamisen fyysiset edellytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajamisen fyysiset perusvaatimukset ovat, että kuljettaja kykenee hallitsemaan ajoneuvonsa suuntaa, kiihtyvyyttä ja hidastuvuutta. Moottoriajoneuvon käytön asettamat lisävaatimukset ovat että kuljettaja kykenee:

Itse ajmiseen liittyvinä tapahtumina kuljettajan tulee ymmärtää oikean ajoasennon merkitys ja asettaa istuin ja kätensä niin, että ne ovat rennossa ajoasennossa, koska tällä on suuri merkitys ajovireyteen. Lisäksi kuljettajan tulee ymmärtää ajoneuvodynamiikkaa, jotta hän suoriutuu turvallisesti:

  • Nopeista väistöliikkeistä
  • Sivuluiston tai puskemisen aiheuttamasta hallinnan menetyksestä

Ajamisen psyykkiset edellytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajamisen psyykkiset edellytykset ovat, että kuljettajan vireys- ja terveydentila ovat riittävän hyviä, jotta hän kykenee suoriutumaan myös stressiä aiheuttavista ajotilanteista rauhallisesti ja turvallisesti. Ajoneuvon käytön fyysisten vaatimusten lisäksi kuljettajan tulee kyetä ottamaan huomioon kaikki muuttujat, kuten keli ja muu liikenne, ja tekemään näiden pohjalta oikeita ratkaisuja. Harjaantuneen kuljettajan ominaisuuksiin kuuluu, että hän ei hermostu muiden tekemistä virheistä eikä pyri opettamaan kanssa-autoilijoilleen oikeaa liikennekäyttäytymistä, vaan keskittyy ainoastaan mahdollisen vaaran välttämiseen. Harjaantunut kuljettaja kykenee myöntämään omat virheensä ja analysoimaan ne, jotta sama virhe ei uusiutuisi.

Lainsäädännössä on määrättyjä sairauksia potevien ihmisten ajo-oikeutta rajoitettu osittain tai kokonaan. Esimerkiksi neurologiset sairaudet estävät kuljettamasta muita kuin henkilöautoa. Lisäksi lainsäädännössä on otettu huomioon ikääntymisen aiheuttamat fysiologiset muutokset ihmisessä ja ajokortin haltijan on määräajoin käytävä lääkärintarkastuksessa, jossa todetaan, onko hänellä vielä riittävät edellytykset selviytyä liikenteessä turvallisesti. Suomen lainsäädäntö velvoittaa tutkivan lääkärin tekemään havainnoistaan ilmoituksen ajokorttiviranomaisille.

Joidenkin lääkeaineiden vaikutuksen alaisena ajamista tulisi välttää ja joidenkin osalta ajaminen on täysin kielletty.

Ajamiseen liittyvää säädöstöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajaessaan moottoriajoneuvoa yleisesti liikennöidyllä alueella, kuljettaja on monen eri lain ja säädöksen alainen. Tärkeimpinä näistä voidaan mainita Tieliikennelaki, joka määrittelee liikennesäännöt ja on perustana turvalliseen liikkumiseen Suomen teillä. Laissa säädetään tienkäyttäjän velvollisuuksista, vastuista, huomioinnista, reagoinnista, itsensä ilmoittamisesta, rangaistuksista sekä oikeuksista. Lisää kuljettajan oikeuksia ja velvollisuuksia sanelevaa säännöstöä löytyy Ajokorttilaista, Liikennevakuutuslaista, Ajoneuvorekisterilaista ja ajoneuvojen katsastusta koskevista säädöksistä. Useimmissa valtioissa on ajoneuvolla ajaminen alkoholin tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena kiellettyä. Veren alkoholipitoisuuden sallittu määrä eli nk. promilleraja kuitenkin vaihtelee suuresti.

Suomessa tuli 19. tammikuuta 2013 voimaan uudistettu ajokorttilaki, joka määrää mm. seuraavaa: - Henkilöautojen, moottoripyörien, mopojen ja traktorien ajokortit ovat voimassa 15 vuotta kerrallaan. - Voimassaolo päättyy viimeistään silloin, kun kuljettaja täyttää 70 vuotta. Tämän jälkeen kortti on voimassa viisi vuotta kerrallaan. - 70 vuotta täyttäneen pitää liittää hakemukseen mukaan lääkärinlausunto. - Kuorma- ja linja-auton ajokortin omistavan täytyy hankkia lääkärinlausunto täytettyään 45 vuotta. - Kaikissa ajokorttiluokissa luovutaan 45-vuotiaiden näöntarkastuksesta.

Suomessa, kuten lähestulkoon maailman kaikissa valtioissa, kuljettajan on ajo-oikeuden saadakseen läpäistävä hyväksytysti ajokoe ja kirjallinen tai suullinen koe. Lähes kaikki valtiot antavat kokeet hyväksytysti läpäisseen, terveysvaatimukset täyttävän henkilön, kuljettaa ajoneuvoa julkisilla teillä. Kansainvälisten sopimusten mukaisesti henkilön kotimaassaan suorittama ajokorttitutkinto oikeuttaa hänet kuljettamaan ajokorttiluokkansa oikeuttamia ajoneuvoja lähes kaikissa maissa. Kansainvälinen ajokortti (IDP, International Driving Permit) on virallinen, maailman valtakielille tehty käännös kansallisesta ajokortista. Kansainvälisiä ajokortteja voi Suomessa hankkia kahta erilaista mallia, jotka on määritelty kansainvälisissä tieliikennesopimuksissa: Genevessä 1949 ja Wienissä 1968.

1949 mallin mukainen kansainvälinen ajokortti on voimassa yhden vuoden myöntämispäivästä. Mallin 1968 kortti on voimassa enintään 3 vuotta myöntämispäivästä. Kukin valtio on määritellyt lainsäädännössään, millaisen ajokortin se hyväksyy. Jotkut maat rajoittavat sekä kansallisen että kansainvälisen ajokortin voimassaoloa erityisesti silloin, jos ulkomaille mennään muussa kuin turistimatkatarkoituksessa. Maahanmuuttotapauksissa on parasta ottaa yhteys paikallisiin viranomaisiin ja varmistaa heiltä, millaisella ajokortilla tulevassa kotimaassa saa autoilla. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa naiset eivät saa kuljettaa yleisillä maanteillä minkäänlaista ajoneuvoa, sen paremmin moottoroitua kuin moottoroimatontakaan.

Suomessa on vuodesta 1996 lähtien ollut käytössä nykyinen liikennerikkomusten seuraamusjärjestelmä. Järjestelmä vastaa periaatteiltaan useissa Euroopan maissa (mm. Saksa, Ranska) käytössä olevia virhepistejärjestelmiä. Suomen järjestelmässä toistuvasti liikennerikkomuksiin syyllistynyt kuljettaja määrätään ajokieltoon. Poliisi määrää ajokiellon, jos kuljettajalle kertyy kolme rikkomusta yhden vuoden tai neljä rikkomusta kahden vuoden aikana. Uusien kuljettajien ajo-oikeuteen puututaan yhtä rikkomusta aikaisemmin.

Uusi kolmivaiheinen kuljettajaopetusmalli otettiin käyttöön 19.1.2013. Se lisäsi ajo-opetuksen määrää entisestä opetusmallista. Kolmivaiheinen kuljettajaopetus jaetaan toisiinsa kytkeytyviin vaiheisiin: perusvaihe, harjoitteluvaihe ja syventävä vaihe. Perusvaihe vastaa entisen mallin mukaista ensimmäistä vaihetta. Opetuksen pääpaino on perusvaiheessa, jonka jälkeen seuraa kuljettajantutkinto. Myönnetty ajo-oikeus oikeuttaa siirtymään harjoitteluvaiheeseen, jonka jälkeen suoritetaan kuljettajaopetuksen päättävä syventävä vaihe. Ensimmäisen ja viimeisen vaiheen väli on vähintään kolme kuukautta, mutta pitkäaikaisen ajokortin saa aikaisintaan vuoden kuluttua kuljettajantutkinnosta. Harjoittelu- ja syventävä vaihe on suoritettava kahden vuoden kuluessa lyhytaikaisen kortin saamisesta. Opetuksen voi aloittaa, kun oppilas on täyttänyt 17 vuotta, mutta kortin voi suorittaa vasta täytettyään 18 vuotta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]