Aino Haverinen
Aino Maria Haverinen (10. toukokuuta 1875 Sortavala – 28. toukokuuta 1943 Helsinki) oli suomalainen operettitaiteilija ja taiteenalansa ensimmäinen suomalainen tähti.[1]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttämöura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aino Haverisen vanhemmat olivat rakennusmestari Olli Haverinen ja Karoliina Tolonen.[2] Haverinen suoritti opintoja Helsingin musiikkiopistossa, mutta joutui keskeyttämään ne rahapulan takia. Myöhemmin hän opiskeli Berliinissä ja Dresdenissä (1905) sekä Pietarissa (1917). Ammattilaisuransa tuleva operettitähti aloitti Aapo Pihlajamäen Uudessa Teatterissa vuonna 1897, josta hän siirtyi 1899 Viipurissa toimineeseen Suomalaiseen Maaseututeatteriin. Siellä hänestä kehkeytyi operettiprimadonna.[3] Erityisen tärkeä virstanpylväs Haverisen uralla oli Pikku pyhimys, jonka ensi-ilta oli keväällä 1904. Hänen teknisesti taidokas suorituksensa operetin pääosassa oli taiteellinen voitto ja merkittävä koko suomenkielisen operettitaiteen historiassa.[2]
1900-vuosikymmenen loppupuoliskolla Haverisen uralla oli lauluääneen liittyviä vastoinkäymisiä, mutta syksyllä 1909 hänen voittokulkunsa jatkui ja kassavirta muuttui entistä vuolaammaksi. Operetit eivät kuitenkaan pelastaneet viipurilaisteatterin ontuvaa taloutta. Haverisen lauluääneen liittyvät ongelmat uusiutuivat. Hän jätti Viipurin vuonna 1912.[2]
Vuonna 1913 Haverinen aloitti oman Suomalainen Operetti -nimisen ryhmänsä johtajana. Taustalla oli Pasi Jääskeläisen samana vuonna perustama samanniminen ryhmä, joka oli hajonnut toimittuaan vain muutaman kuukauden. Haverinen saavutti operettiryhmällään kohtalaisen taiteellisen tason, mutta talous petti. Ryhmä sai vakinaisen esiintymistilan alkusyksystä 1918 Viipurin Punaisenlähteentorin laidalta, Haverinen toimi ryhmän taiteellisena johtajana. Vuonna 1922 Haverinen perusti Rauman Näyttämön, jota hän johti vuoden verran. Vuonna 1924 hän siirtyi raittiusseuran näyttämön johtajaksi Poriin. Vuosina 1925–1934 Haverinen toimi puhenäyttelijänä Porin Teatterissa. Porista hän muutti Helsinkiin, missä hän opetti lausuntaa.[2]
Uransa lopulla Aino Haverinen oli mukana useissa suomalaisissa elokuvissa. Avustajatasoisten roolitehtävien lisäksi hänellä oli jokunen merkittävä sivuosa, kuten Anna-Liisa elokuvassa Tulitikkuja lainaamassa.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aino Haverisen ensimmäinen aviopuoliso oli näyttelijä Kaarlo Halonen. Vuonna 1899 solmittu liitto päättyi eroon 1908. Toinen puoliso oli teatterinjohtaja Jonas Arno Arvi Niska vuodesta 1914 vuoteen 1930. Liitto päättyi niin ikään avioeroon. Haverisella oli kaksi tytärtä, Aino Marja Terttu (s. 1912) ja Ruth Arja (s. 1916).[2]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lapatossu (1937)
- Kuin uni ja varjo (1937)
- Juha (1937)
- Vieras mies tuli taloon (1938)
- Tulitikkuja lainaamassa (1938)
- Syyllisiäkö? (1938)
- Rykmentin murheenkryyni (1938)
- Seitsemän veljestä (1939)
- Jumalan tuomio (1939)
- Helmikuun manifesti (1939)
- Serenaadi sotatorvella eli sotamies Paavosen tuurihousut (1940)
- Runon kuningas ja muuttolintu (1940)
- Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1940)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kansallisbiografia 3, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2004, ISBN 951-746-444-4
- Suomen kansallisbiografia
- Kulttuuriklubi
- Elonet
- IMDb
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aino Haverinen Elonetissä.
|
