Ahti Pakkanen
| Ahti Pakkanen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ahti Olavi Pakkanen |
| Syntynyt | 29. syyskuuta 1937 Lumivaara |
| Kuollut | 10. kesäkuuta 2002 (64 vuotta) Jyväskylä |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Ammatti | fysiikan professori |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto (FK 1962, FL 1965, FT 1968) |
| Instituutti | Jyväskylän yliopisto |
| Tutkimusalue | ydinfysiikka, fysiikan aineenopettajien koulutus |
| Palkinnot | SL R 1[1] |
Ahti Olavi Pakkanen (29. syyskuuta 1937 Lumivaara[1] – 10. kesäkuuta 2002 Jyväskylä[2]) oli suomalainen fyysikko ja fysiikan professori. Hän toimi fysiikan apulaisprofessorina Jyväskylän yliopistossa 1978–1998 ja sitten professorina 1998–2000. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani hän oli 1982–1985. Fyysikkona Pakkanen oli aluksi erikoistunut ydinfysiikkaan ja erityisesti ydinrakenteen fysiikkaan, mutta uransa lopulla hän vastasi fysiikan aineenopettajien koulutuksesta.
Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahti Pakkanen syntyi Lumivaarassa. Hänen vanhempansa olivat Jooseppi Pakkanen ja Laina Julku.[1] Perhe joutui lähtemään evakkoon, kun Lumivaara ja koko muu Laatokan Karjala luovutettiin 1944 Neuvostoliitolle Moskovan välirauhan mukaisesti. Jooseppi Pakkanen perheineen asettui Alavudelle, johon Jooseppi raivasi Lepola-nimisen tilan.[3] Ahti Pakkanen kertoo kotitilan saaneen nimensä, kun Jooseppi oli raivannut kantoja ja nostanut ne kasaksi. Isäntä oli tuolloin todennut, että "siinä silmä lepäsi".[3]
Ylioppilaaksi Ahti Pakkanen kirjoitti Alavuden yhteiskoulusta vuonna 1956.[1] Lukion jälkeen hän aloitti fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1962 ja filosofian lisensiaatiksi vuonna 1965.[1] Filosofian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1968 ydinfysiikan alalta.[1] Pakkasen väitöskirja käsitteli hajoamisreaktiossa syntyvän kromin isotoopin 52Cr viritystiloja.[4] Kromin isotooppia 52 (52Cr) syntyy, mangaanin ja vanadiinin tietyt isotoopit (52m,gMn / 52V) hajoavat.[4]
Akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Akateemisen uransa Pakkanen aloitti vuonna 1963 tilapäisenä assistenttina Helsingin yliopistossa.[1] Atomienergianeuvottelukunnan tutkimusassistenttina hän oli 1964-1966.[1] Vuonna 1967 Pakkanen siirtyi Jyväskylän yliopistoon, jossa hän toimi fysiikan lehtorina 1967–1972 ja 1976–1978.[1] Ajoittain Pakkanen oli myös viransijaisena tai virkaa tekevänä fysiikan apulaisprofessorina.[1] Välissä hän työskenteli 1972–1976 Suomen akatemian nuorempana tutkijana.[1] Fysiikan dosentti hän oli Jyväskylän yliopistossa 1968–1978.[1]
Ahti Pakkanen nimitettiin vuonna 1978 Jyväskylän yliopistoon vakinaiseksi fysiikan apulaisprofessoriksi opetusalana ydinrakenteen fysiikka.[5] Vuonna 1993 apulaisprofessuurin opetusala määriteltiin uudelleen ja sen jälkeen Pakkanen työskenteli Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella fysiikan aineenopettajien koulutuksesta vastaavana apulaisprofessorina.[1] Vuonna 1998 virka muuttui professuuriksi. Professorina hän oli laitoksen ensimmäinen fysiikanopettajien koulutukseen erikoistunut professori.[6]
Professori Pakkanen teki tutkimusvierailuja myös ulkomaisiin yliopistoihin: hän oli vierailevana tutkijana Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa (MIT) 1969–1970 ja Oxfordin yliopistossa 1975 sekä vierailevana professorina Purduen yliopistossa 1980–1981.[1]
Professorin tehtävien ohella Pakkanen toimi fysiikan laitoksen johtajana 1982–1983, 1990–1993, 1993–1994 sekä 1999–2000.[7] Hänellä oli hallintotehtäviä myös matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa, jonka väliaikaisena varadekaanina hän oli jo vuonna 1967[1] ja dekaanina hän toimi 1982–1985[8].
Eläkkeelle Pakkanen jäi syyskuun lopussa 2000.[9] Hänen seuraajakseen fysiikan laitoksen johtajana nimitettiin professori Rauno Julin.[7]
Pakkanen sai tunnustuksena tieteellisistä ansioistaan Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin.[1] Sotilasarvoltaan hän oli yliluutnantti (1991).[1]
Teokset ja julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uransa aikana professori Pakkanen julkaisi noin 55 tieteellistä tutkimusartikkelia atomiytimien rakenteesta ja fysiikan opettajankoulutuksesta sekä laati yli 80 muuta julkaisua.[1]
Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ahti Pakkanen: Excited states of 52Cr populated in the decay of 52m,gMn and 52V. 1967. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia. (Pakkasen väitöskirja)
- Ahti Pakkanen et al.: Properties of isomeric states and the [pi]d3/2-[nu]i13/2 multiplet in 194Au. 1977. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-677-778-3
- Ahti Pakkanen: Medium-spin levels and the character of the 20.4 ns 13/2 + isomer in 145Gd. 1981. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-678-531-X
- Ahti Pakkanen, Raimo Viertola, Maija Ahtee, Erkki Kautto & Vesa Rahkonen: Physics laboratory course for talented high school students. Undervisning i naturvetenskap ur kultur-, teknologi och miljöperspektiv. 1999. Fysiikan laitos, Jyväskylän yliopisto. Research Report n:o 5/1999. ISBN 951-708-951-1
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jari Eloranta: Jyväskylän matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1965–1995. Opettajankoulutuksen laajentamispyrkimyksistä monialaiseen tiedekuntaan. Jyväskylä: Gummerus, 1995. ISBN 951-34-0622-9
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Autio, Veli-Matti (toim.): Suomen professorit, s. 479. Helsinki: Professoriliitto, 2000. ISBN 951-95189-6-7.
- ↑ KUOLLEET | Fysiikan laitoksen pioneeri Helsingin Sanomat. 5.7.2002. Viitattu 6.12.2021.
- ↑ a b Marjo Ristilä-Toikka: Alavudelle tehdään Pyhäjärvi-puisto (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF). Vpl. Pyhäjärvi 23.11.2009.
- ↑ a b Ahti Pakkanen: Excited states of 52Cr populated in the decay of 52m,gMn and 52V (1967) (Väitöskirja, Helsingin yliopisto.) Kansalliskirjasto Finna Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)
- ↑ Eloranta (1995), s. 141.
- ↑ Fysiikan professori Ahti Pakkasen jäähyväisluento Uutiset. 2000. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 4.10.2016. Viitattu 1.8.2016.
- ↑ a b Fysiikan laitoksen johtajat[vanhentunut linkki] Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. 23.6.2020. Viitattu 23.6.2021.
- ↑ Eloranta (1995), s. 92–93.
- ↑ JYFL Annual Report 2000[vanhentunut linkki] (PDF). Jyväskylän yliopiston fysiikan laitos (JYFL), 2000. Viitattu 23.6.2021.
| ||||||||||
