Julkisten paikkojen pelko

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Agorafobia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Julkisten paikkojen pelko tai agorafobia (kr. agorá kokoontumispaikka, phóbos pelko) on ahdistuneisuushäiriö, jossa ahdistuneisuus ja välttely liittyvät paikkoihin tai tilanteisiin, joissa apua ei ole saatavilla ja joista poispääsy on vaikeaa tai noloa.[1] Vaikeasta agorafobiasta kärsivä henkilö saattaa linnoittautua kotiinsa.[2] Julkisten paikkojen pelosta on käytetty myös termejä torikammo, avaran paikan kammo ja aukiokammo.

Osa agorafobiasta kärsivistä pelkää tyhjiä ja avaria paikkoja, kuten taivasta, merenselkää, tyhjiä saleja tai erilaisia kenttiä. Kyseisen "aavan" pelkoon vaikuttaa voimakas tunne kiintopisteen kadottamisesta. Henkilöllä saattaa esiintyä esimerkiksi tunne taivaan "aavaan kadotukseen" tippumisesta.lähde? Agorafobiaan liittyy usein pelko avaruudesta.selvennä

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisten paikkojen pelon (ilman paniikkihäiriötä) 12 kuukauden vallitsevuus oli vuonna 2000 yli 30-vuotiailla noin 1,2 % ja nuorilla aikuisilla elinaikainen vallitsevuus noin 1,1 %. Tämä vastaa esiintyvyyttä muissa Euroopan maissa.[1] Pelko julkisissa paikoissa on lievänä varsin yleistä.[2]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisten paikkojen pelon syyt ovat samankaltaisia kuin paniikkihäiriön.[1] Noin puolella paniikkihäiriöstä kärsivistä ilmenee myös julkisten paikkojen pelkoa.[2] Julkisten paikkojen pelko saa tyypillisesti alkunsa paniikkikohtausten tai tätä lievempien ahdistuneisuuskohtausten vuoksi. Tyypillisimpiä ahdistuneisuutta aiheuttavia tilanteita ovat kotoa yksin poistuminen, ihmisjoukossa oleminen, sillalla oleminen sekä julkisella kulkuvälineellä tai autolla matkustaminen. Ahdistuneisuusherkkyys (engl. anxiety sensitivity) on olennainen tekijä julkisten paikkojen pelon synnyssä erityisesti, kun oirekuvaan ei liity voimakkaita paniikkikohtauksia. Esiintyvyys on naisilla noin kaksinkertainen sekä nuorilla aikuisilla ja keski-ikäisillä korkeampi muihin ikäluokkiin verrattuna.[1]

Alihoitokin voi olla yksi olennainen tekijä; esimerkiksi Terveys 2000 -tutkimuksessa vain osa ahdistuneisuushäiriön diagnoosikriteerit (DSM-IV) täyttäneistä sai hoitoa ja heistäkin vain vähemmistö hoitosuosituksen mukaisesti.[1]

Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisten paikkojen pelon diagnostiikka perustuu potilaan psykiatriseen kliiniseen haastatteluun (anamneesi) ja tutkimukseen (status). Julkisten paikkojen pelon diagnoosin (ICD-10 F40.0) kriteerit ovat lyhyesti seuraavat[1]:

  1. Pelko tai välttely vähintään kahdessa seuraavista neljästä tilanteesta: Väkijoukot, julkiset paikat, yksin matkustaminen tai kotoa lähteminen.
  2. Pelkotilanteissa vähintään yhtä seuraavista neljästä autonomisesta ahdistuneisuusoireesta: Sydämentykytys, hikoilua, vapina tai suun kuivuminen.
  3. Yhden autonomisen oireen lisäksi pelkotilanteissa ainakin yhtä seuraavasta kymmenestä ahdistuneisuusoireesta: Hengitysvaikeus, tukehtumisen tunne, rintakipu, pahoinvointi tai vatsakipu, kuumat aallot tai vilunväristykset, ihon puutuminen tai pistely, epävakainen olotila (esim. huimaus), derealisaatio tai depersonalisaatio, itsehallinnan menettämisen pelko (esim. sekoaminen) ja kuoleman pelko.
  4. Oireiden tunnistaminen kohtuuttomiksi tai epätarkoituksenmukaisiksi.
  5. Ahdistuneisuus tai välttely aiheuttaa huomattavaa tuskaisuutta.
  6. Erotusdiagnoosit poissuljettu oireiden syynä (harhaluulot, aistiharhat, elimelliset mielenterveyden häiriöt, skitsofreniaryhmän häiriöt, mielialahäiriöt, pakko-oireinen häiriö, kulttuurin mukaiset uskomukset).

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agorafobiaa voi lieventää ottamalla julkisille paikoille mukaan ”tukihenkilön”, kuten ystävän.[2] Paniikkihäiriöön liittyvää julkisten paikkojen pelkoa hoidetaan psykoterapeuttisesti ja lääkkeellisesti kuten paniikkihäiriötä. Pelkän julkisten paikkojen pelon hoidosta on niukasti luotettavaa tutkimusta. Paniikkihäiriön hoitovaihtoehdoista ainakin psykoterapeuttiset menetelmät ja altistushoito saattavat olla hyödyllisiä myös pelkän julkisten paikkojen pelon hoidossa, ja masennuslääkehoitokin soveltuu mahdollisesti sitä paremmin, mitä enemmän oirekuva muistuttaa paniikkihäiriötä.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Erkki Isometsä: ”Julkisten paikkojen pelko eli agorafobia”, Psykiatria. Kustannus Oy Duodecim, 2019. ISBN 978-951-656-323-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.12.2020).
  2. a b c d Julkisten paikkojen pelko (Agorafobia) Terveyskirjasto. Viitattu 3.11.2012.