Adirondackinseisoja
| Adirondackinseisoja | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Maine/ New York,  Yhdysvallat |
| Määrä | Yhdysvalloissa 114 |
| Rodun syntyaika | 1880-luvun loppu |
| Alkuperäinen käyttö | kanakoira |
| Nykyinen käyttö | metsästys |
| Elinikä | 12–15 vuotta |
| Muita nimityksiä | Adirondack Pointing Dog, Canadian Pointer |
| FCI-luokitus | ei, mutta Amerikan harvinaisten rotujen järjestön hyväksymä |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros 48–60 paunaa, narttu 44–54 paunaa |
| Säkäkorkeus | uros enintään 30 tuumaa, narttu 22–28 tuumaa |
| Väritys | mustavalkoinen tai ruskeavalkoinen |
Adirondackinseisoja on amerikkalainen koirarotu, joka jalostettiin lintukoiraksi Koillis-Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla. Sitä käytetään lähinnä ylänköjen riistan metsästykseen.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adirondackinseisoja on keskikokoinen ja lihaksikas koira, jolla on kapeammat liikkeet kuin englantilaisella vastineellaan pointterilla. Sen raajat luovat kapeamman asennon, kuin useimmilla seisojilla ja se on yleensä vähemmän ketterä, kuin muut lintukoirat. Korvat ovat lyhyemmät, kuin pointterilla ja portugalinseisojalla. Häntä on karvapeitteeltään tiiviimpi, eikä suora kuten pointterin häntä. Noin 3/4 hännän pituudesta on kierteellä.
Karvapeite on lyhyttä ja karheaa. Tiheämpi karva on kaikkein selvin tuntomerkki, jolla erottaa koira pointterista, sillä adirondackinseisoja jalostettiin erityisesti Koillis-Yhdysvaltain ja Kanadan kylmempien ilmastojen seisovaksi riistakoiraksi. Pohjaväri on aina valkoinen ja karvapeitteen toiseksi väriksi hyväksytään musta, tummanruskea tai vaaleanruskea. Turkin peitevärin täplitystä esiintyy koko rungon alueella, mutta aivan erityisesti raajojen yläpuolella.
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuten suurin osa lintukoirista, adirondackinseisoja on luonteeltaan tasainen ja miellyttävä kotikoirana. Vaikka se jalostettiin alun perin ulkoilmaelämään, se sopeutuu kotikoiraksi ja sietää pieniä lapsia.
Adirondackinseisoja on valpas, älykäs ja tarkkavainuinen. Se suojelee omistajaansa ja tämän omaisuutta, joten sosiaalistaminen nuorella iällä on oleellista, jos siitä aiotaan lemmikkiä.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adirondackinseisoja jalostettiin alun perin Mainen osissa ja New Yorkin Adirondackvuorilla 1880-luvun lopulla pointterin pidempikarvaiseksi vastineeksi. Rodun toinen nimi kanadanseisoja on virheellinen: rotua ei jalostettu Kanadassa, vaikka moni uskoo nimen olevan peräisin siitä, että rodun varhaisimmat kasvattajat käyttivät jalostukseen pointterin ja portugalinseisojan lisäksi myös labradorinnoutajaa. Rotu kuoli lähes sukupuuttoon 1930-luvulla, kunnes sen elvytti muutama connecticutilainen kasvattaja. Nykyisin adirondackinseisoja kuuluu yksilömäärältään pienimpiin rotuihin: sen kotimaassa Yhdysvalloissa on jäljellä vain 114 yksilöä.
AKC-rekisteröinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
American Kennel Club on kieltäytynyt rekisteröimästä adirondackinseisojaa vuodesta 1937 lähtien, lähinnä siksi, että alkuvaiheen kasvattajat myönsivät risteyttäneensä koiriaan labradorinnoutajan kanssa ja pitäneensä sukutaulurekistereitä huonosti yllä. Canadian Pointer Club of America vakuuttaa, että rotua jalostetaan nyt puhtaana ja tosissaan, minkä vuoksi se ansaitsisi Amerikan Kennelklubin virallisen hyväksynnän. Huolimatta yrityksistä saada rodulle AKC:n virallinen tunnustus ja esitellä se suurelle yleisölle se on edelleen tuntematon ja pienilukuinen rotu, jolla on alle neljä kennelklubia Yhdysvalloissa.
Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka suuri osa adirondackinseisojista on terveitä, ne voivat kärsiä tietyistä ongelmista, kuten lonkkaniveldysplasia, "kirsikkasilmät", epilepsia, allergiat ja patellaluksaatio. Kuten monet luppakorvaiset rodut, adirondackinseisoja voi olla taipuvainen korvatulehdukseen.
