Abomeyn kuninkaalliset palatsit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dahomeyn palatsin seinää reliefeineen.

Abomeyn kuninkaalliset palatsit ovat kymmenen palatsia 47 hehtaarin alueella Abomeyssa, Beninin keskiosassa. Palatsit ovat kuuluneet Dahomeyn kuningaskunnan hallitsijoille, ja ne on rakennettu vuosina 1625–1900.

Abomeyn historiallinen museo perustettiin vuonna 1943. Rakennusryhmä on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1985.[1][2]

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palatsit koostuvat useista rakennuksista ja sisäpihoista. Jokainen hallitsija rakensi oman palatsinsa. Niiden pohjakaavoissa toistuvat samat perussäännöt, mutta jokainen on hiukan erilainen palatsin rakennuttaneen kuninkaan hallituskauden olojen mukaan.

Rakennusten materiaalina on käytetty lateriittimaata lattiassa, seinissä ja perustuksissa, palmua, bambua ja trooppisia puita kuten mahonkia ja afrikanirokoa puuosissa, sekä olkea ja peltiä kattorakenteissa. Seinät ovat noin puoli metriä paksut, mikä riittää pitämään rakennukset miellyttävän viileinä päivisinkin. Joidenkin rakenusten seinissä ja pylväissä on korkokuvia, jotka on värjätty kasvi- ja mineraaliväreillä.[3]

Vuonna 2009 alueella levisi pensaspalo, joka vahingoitti useita rakennuksia polttaen niiden olkikatot.[4] Vuonna 2015 alueella riehui toinen tulipalo, jonka aiheuttaja jäi tuntemattomaksi.[5][6]

Museo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abomeyn historiallinen museo, Musée historique d'Abomey toimii parhaiten säilyneissä palatseissa joita ovat kuningas Ghézon ja kuningas Glélén palatsit. Niissä esitellään kuningaskunnan historiaa.ja sen symbolista merkitystä pyrkimyksessä kohti maan itsenäisyyttä, vastarintaa ja taistelua kolonialismin miehitystä vastaan.

Abomeyn museon perusti ranskalainen siirtomaahallinto vuonna 1943. Sen pinta-ala on noin viisi eekkeriä (kaksi hehtaaria). Koko palatsialueen laajuus on noin 108 eekkeriä (43 hehtaaria). Museo on historian, elävän kulttuurin ja turismin kohtauspaikka.

Vuodesta 1992 museossa toteutettiin laaja rakennusten ja kokoelmien parannustyö. Lahjoittajia ovat olleet Italian yhteistyöohjelma, Unescon maailman perinnön keskus, Gettyn konservointi-instituutti ja Ruotsi.[7]

Kokoelmaesineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abomeyn historiallisen museon kokoelmassa on 1 050 esinettä, jotka edustavat pääasiassa Danhomèn valtakuntaa hallinneiden kuninkaiden omaisuuksia. Kokoelmassa on

  • aseita,
  • yhdestä puusta veistettyjä valtaistuimia -- jokaisella kuninkaalla oli useita istuimia, joita he käyttivät tärkeiden seremonioiden aikana,
  • jalokiviä
  • liikuteltavia alttareita, aseneja
  • veistettyjä eläinhahmoja, jotka symboloivat kuninkaita

Kokoelmassa on myös applikoituja kankaita jotka kertovat tapahtumista, kuninkallisia embleemejä ja arvomerkkejä, musiikki-instrumentteja, valokuvia tärkeistä tapahtumista ja seremonioista, Euroopasta tuotuja esineitä ja lahjoja, sekä noin 50 museon restauroimaa vanhaa reliefiä.

Useimpia esineitä on käytetty aikaisemmin erilaisissa seremonioissa. Sellaisia käyttävät kuninkaalliset suvut myös nykyisin.

Pysyvä kokoelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museon ensimmäinen näyttely avattiin yleisölle syyskuussa 1997. Kuninkaallisista esineistä koostuva näyttely kuvaa elämää kuninkaan hovissa. Siinä on useita teemoja, kuten valtakunnan alkuperä ja kehitys, yhteiskunnallinen organisaatio, elämä armeijassa, kuninkaalliset esineet ja tunnukset, reliefit, uskonto ja niin edelleen. Näyttelyn toinen osa on kuningas Ghézon ajalta ja se on omistettu kahdelle pääteemalle: jokapäiväinen elämä (maatalous, taide ja käsityöt, kauppa, uskonto ...) sekä Abomeyn valtakunnan romahtamisen syyt (erilaiset poliittiset sopimukset, kuningas Behanzinin kukistuminen ja maanpako, sekä kuningas Agoli Agbon nousu ja tuho, sekä kuninkaalliset suvut tänään.[8]

Kokoelmat Beninin ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisin Musée du Quai Branly omistaa suuren kokoelman Danhomèn esineitä. Nämä ovat peräisin Ranskan siirtomaavairkailijoiden ja hallitsijoiden lahjoituksista tai etnologisista tutkimusmatkoista. Monet museion esineistä ovat peräisin sotasaaliista, joita tuotiin Ranskaan kenraali Alfred-Amédée Doddsin toimesta, joka oli kuningas Béhanzinia vastaan taistellut Ranskan siirtomaa-armeijan komentaja.

Kokoelmassa on materiaaleja, asseneita, recade-sauvoja (seremoniallisia sauvoja), kuninkaallisia tuoleja, jalokiviä, rituaalisia pienveistoksia, riipuksia ennustustarjottimia. Vuonna 1985 museon kokoelmassa luetteloitiin 1 319 Danhomèn esinettä. Se on eräs vanhimmista kokoelmista

Johtavissa eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa etnografisissa tai afrikkalaisen taiteen museoiden kokoelmissa on esineitä Danhomèsta.[9]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Royal Palaces of Abomey Unesco. Viitattu 28.10.2016.
  2. History www.epa-prema.net. Viitattu 2.2.2021.
  3. Architecture Historical Museum of Abomey. 1999–2006. Viitattu 28.10.2016.
  4. Devastating fire at the Royal Palaces of Abomey (Benin) Unesco. 2009. Viitattu 28.10.2016.
  5. Another Fire at the Royal Palaces of Abomey World Heritage site in Benin Unesco. Viitattu 28.10.2016.
  6. Visit www.epa-prema.net. Viitattu 2.2.2021.
  7. Abomey Historical Museum www.epa-prema.net. Viitattu 2.2.2021.
  8. Collections www.epa-prema.net. Viitattu 2.2.2021.
  9. Collections www.epa-prema.net. Viitattu 2.2.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Abomeyn kuninkaalliset palatsit.
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.