Aamen

Ornamentoitu "Amen" Owen Jonesin (en) suunnittelemasta Vuorisaarna-kirjasta, joka julkaistiin vuonna 1845.

Aamen (Myös Amen, hepreaksi אמן, kreikaksi Ἀμήν, arabiaksi آمين) on heprealaisessa Raamatussa, Uudessa testamentissa ja Koraanissa käytetty vakuutuksen osoitus. Sanaa on alusta asti käytetty ja käytetään edelleen juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, erityisesti rukouksissa. Alkuaan hepreankielinen sana tarkoittaa "totisesti", "niin olkoon", "luja", "tosi", "varma", "luotettava".

Vahvistussanaa käytetään myös arkikielessä: "Sanoi kaikkeen jaa ja aamen".

Aamen heprealaisessa Raamatussa

Heprealaisen Raamatun Tanakhin (kristittyjen Vanhan testamentin) tekstissä 'aamen'-sana voi esiintyä

• lauseen alussa, jolloin se viittaa edeltävään asiaan ja suomennetaan esimerkiksi "silloin",
• lauseen keskellä, tai
• lauseen lopussa vahvistussanana.

Aamen Uudessa testamentissa

Uudessa testamentissa 'aamen' on yksi niistä muutamasta heprealaisesta sanasta, joka esiintyy kreikkalaisessa tekstissä transkriboituna. Sitä ei ole käännetty kreikaksi yhtäältä siksi, että eksaktia kreikankielistä vastinetta ei ole, ja toisaalta siksi, että Uusi testamentti on pääosin kirjoitettu juutalaisille, jotka tuntevat termin.

Jeesuksen sanoissa 'aamen' esiintyy usein kahdentuneena lauseen alussa, vanhatestamellisesta käytännöstä poiketen viittaamatta mihinkään aikaisempaan; näissä kohdin se suomennetaan vanhastaan "totisesti, totisesti".

Paavalin kirjeissä esiintyvissä ylistyksissä (ns. doksologioissa) aamen on ylistyksen päätössana (esim. Room. 9:5, 11:36; ks. myös Ilm. 22:20).

Ilmestyskirjan mukaan Jeesus itse on Aamen, Jumalan lupausten vahvistaja (Ilm. 3:14). Aamen on myös koko Raamatun viimeinen sana Ilmestyskirjan lopussa.

Raamatun tekstin suomennoksissa 'aamen'-sana esiintyy suomentamattomana lähinnä silloin, kun se päättää rukouksen, virren tai siunauksen, kuten Raamatun lopussa.

Aamen kristinuskossa

Kristillisessä hartauselämässä 'aamen'-sanaa käytetään kahdella tavalla. Yleisimmin se on käytössä rukouksen päätesanana. Lausutulla tai lauletulla aamenella seurakunta yhtyy rukouksiin esimerkiksi messussa, rukoushetkissä ja kirkollisissa toimituksissa. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan aamen on kuin allekirjoitus. Joissakin kristillisissä kulttuureissa sitä käytetään myös spontaanina vastauksena puheenvuoroon; tällöin se ilmaisee yhtymistä esitettyyn asiaan ja uskoa siihen että puheenvuoro oli Jumalan innoittama. Molemmat käyttötavat perustuvat Uuteen Testamenttiin ja juutalaiseen käytäntöön.

Aamen Koraanissa ja islamissa

Aamen arabialaisilla kirjaimilla.

Islamissa sana esiintyy yleensä muun muassa Koraanin aloittavan al-Fatiha -suuran päätteeksi.

Aiheesta muualla

• 'Amen' (Kirkkoraamattu 1933–38) koivuniemi.com.
• 'Aamen' (Kirkkoraamattu 1992) raamattu.fi.