AWACS

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
E-3 Sentry valmistautuu lentoon

AWACS (lyhenne sanoista Airborne Warning and Control Systems) on lentokoneessa olevaan tutkaan perustuva ilmavalvonta- ja taistelunjohtokone. Ensimmäiset AWACS-koneet ovat vuodelta 1977.

Varsinaisia AWACSeja edeltävien ilmavalvonta- ja varhaisvaroituskoneiden kehitys kuitenkin alkoi jo 1960-luvun alussa, kun ilmatorjunta ja torjuntahävittäjät olivat kehittyneen siinä määrin, että strategisia ydinpommituskoneita voitiin torjua, minkä vuoksi niiden havaitsemisesta tuli tärkeä osa ilmanpuolustusta.

AWACS-koneiden tyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmiten AWACS:lla tarkoitetaan yhdysvaltalaista konetyyppiä E-3 Sentry. Vastaavia koneita on kuitenkin Yhdysvaltain ilmavoimien lisäksi myös muun muassa Venäjällä (Beriev A-50) ja Ruotsilla (Erieye). E-3C:n versioita on käytössä Yhdysvaltain ilmavoimien 33 koneen lisäksi NATO:lla (17 kpl), Saudi-Arabialla, Ranskalla (4 kpl) ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla (7 kpl). NATO:n 17 konetta ovat kaikki rekisteröity Luxemburgiin ja kantavat maan värejä, siitä huolimatta ettei maalla ole lainkaan ilmavoimia.

Yhdysvaltain laivastolla on käytössä myös E-3C:tä pienempi E-2 Hawkeye AWACS-kone. Tätä konetta käyttää myös Israel, jonka käytössä E-2C vaikutti ratkaisevasti Bekaan laakson ilmataisteluihin vuonna 1982, jolloin israelilaiset tuhosivat ilmaan 80 - 90 syyrialaista konetta vain vähäisin omin tappioin.

AWACS-koneiden merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E-2 Hawkeyen operaattori Persianlahdella valvontatehtävissä vuonna 2001

Lennettäessä 10 kilomerin korkeudessa radiohorisontti on noin 410 kilometrin etäisyydellä. Tämä tarkoittaa, että AWACS-kone näkee periaatteessa tasaisella maalla tai merellä pinnassa lentävät maalit tältä etäisyydeltä. Maanpinnalla 20 metrin mäellä oleva ja 20 metrin mastolla varustettu tutka näkee 20 metrin korkeudessa lentävät koneet noin 55 kilometrin etäisyydelle. Yhtä AWACS:ia kohti tarvitaan siis em. tilanteessa noin 64 tutka-asemaa. AWACS on oleellinen mm. risteilyohjusten ja muiden matalalla lentävien kohteiden torjunnassa.

Koska AWACS on erittäin liikkuva järjestelmä, sen merkitys on erityisen suuri liikkuvissa sotatoimissa tai toimittaessa oman maan ulkopuolella.

AWACS-tyyppinen kone on nykyaikaisen ilmavoiman sekä myös epäsuoran tulen johtamisen oleellinen komponentti.

AWACS-koneiden puutteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneet ovat kalliita, (E-3 Sentry maksaa 270 miljoonaa dollaria kappale), eli ne ovat rajallinen resurssi. Kalleutta korostaa vielä se, että yhdellä koneella ei kyetä jatkuvaan 24/7-valvontaan. Koska kone on kallis ja vaarallinen, sen torjuntaan kannattaa myös panostaa. Sotilaallisesti kehittyneiden valtioiden välisissä sodissa AWACS-koneiden vastaiset sotatoimet ja -tekniikat ovat todennäköisesti osa tärkeintä ja salaisinta taktiikkaa.

Vuoristossa koneen tutka ei näe vuorten (mäkien, vaarojen) taakse, jonne muodostuu laajoja katveita. Tätä tosin voidaan kompensoida toisella AWACS-koneella. Koneiden tutkakuvat yhdistämällä saadaan melko hyvä kokonaiskuva.

Elektroniikka (tiedot keräävä tutka ja tiedot välittävä radio) on keskeisessä osassa näissä koneissa, joten ne ovat periaatteessa elektronisen sodankäynnin hyvä kohde.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta AWACS.