Chilen ilmavoimat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chilen ilmavoimat
Coat of arms of the Chilean Air Force.svg
tunnus

Roundel of Chile.svgChilean Roundel low visibility.svg
konetunnukset
Toiminnassa 21. maaliskuuta 1930 alkaen
Valtio Chile
Puolustushaarat ilmavoimat
Rooli asehaara
Osa joukkoa Chilen asevoimat
Koko 7 800[1]
Komentajat
Nykyinen komentaja Jorge Robles Mella[2]

Chilen ilmavoimat (esp. Fuerza Aérea de Chile, FACh) on Chilen asevoimien asehaara.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimat pommittavat laivaston aluksia Coquimbon satamassa vuonna 1931.

Sotilasilmailu alkoi Chilessa helmikuussa 1913, kun Santiagon lähelle perustettiin Escuela de Aeronáutica Militar ”Capitán Ávalos Prado” (EAM) -sotilaslentokoulu. Lentokoneet osallistuivat kaksi vuotta myöhemmin ensi kertaa asevoimien vuotuisiin sotaharjoituksiin. Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama lentokonemarkkinoiden konepula heikensi tosin merkittävästi Chilen sotilasilmailun kehitystä. Sodan loputtua maahan saatiin kuitenkin hankittua kymmenkunta brittiläistä yksitasolentokonetta, joilla varustettiin ilmavoimien ensimmäinen lentokomppania. Laivaston lentohenkilöstöä oli koulutettu myös vuodesta 1916 lähtien EAM-lentokoulussa. Laivaston ilmailutoiminta eriytyi tosin ensimmäisen maailmansodan päätyttyä omiksi laivaston ilmavoimiksi (esp. Servicio de Aviación Naval).[3]

Armeijan ja laivaston ilmavoimat yhdistyivät yksiksi Chilen ilmavoimiksi 21. maaliskuuta 1930, jolloin niistä tuli maailman neljäs itsenäisesti toimiva ilma-asehaara. Ilmavoimien yhdistyminen tapahtui kehittyvän talouskriisin aikana, minkä seurauksena maan asevoimiin oli tehty merkittäviä leikkauksia. Palkanalennusten ja poliittisen kaaoksen seurauksena maan laivasto kapinoi elokuusta marraskuulle 1931. Kapina päättyi lopulta ilmavoimien pommitettua laivaston aluksia. Vaikka pommitukset tuottivat vähän fyysistä tuhoa, oli niillä merkitystä laivaston kehitykseen, sillä hyökkäykset osoittivat sota-alusten haavoittuvuuden ilmahyökkäyksiä vastaan.[3]

Chile sai käyttöönsä vuonna 1944 merkittäviä määriä armeijan ja ilmavoimien sotilaskalustoa lend-lease-sopimusten kautta, kun maa oli vastapalveluksena antanut sotilastukikohtiaan Yhdysvaltojen käyttöön.[3]

Prikaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: [3]

  • Los Cóndoresin lentotukikohdasta johdettu 1. lentoprikaati vastaa maan pohjoisosasta Perun rajalta Huasco-joelle Atacaman eteläosassa. Prikaatille on alistettuna Cerro Morenoon sijoitettu 1. laivue ja Los Cóndoresiin sijoitettu 4. laivue.
  • Los Cerrillosiin sijoitetuttu 2. lentoprikaati vastaa Huasco-joen eteläpuolisesta, Biobío-joelle ulottuvasta alueesta. Prikaatille on alistettuna 2. laivue.
  • El Tepualin sotilastukikohdata johdettu 3. lentoprikaati vastaa Biobío-joen ja Cerro San Valentínista etelään olevista alueista. Aisénin provinssin eteläosiin asti. Prikaatille on alistettuna 5. laivue.
  • Carlos Ibáñezin sotilastukikohdaan sijoitettu 4. lentoprikaati vastaa Chilen eteläosista Cerro San Valentínin eteläosasta aina Cap Horniin. Prikaatille on alistettuna 3. laivue.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilen ilmavoimien F-16-monitoimihävittäjä Cruzex 2013 -sotaharjoituksessa.

Chilen ilmavoimien kalusto koostui vuoden 2017 alulla 134 lentokoneesta ja 34 helikopterista. Ilmavoimien hävittäjäkalustona oli yhdeksän F-5E -hävittäjää ja 35 F-16A ja F-16C -monitoimihävittäjää. Kuljetuskalusto koostui viidestä eri konetyypistä ja siihen kuului 23 konetta. Koulutustarkoitukseen Chilen ilmavoimilla oli 61 konetta. Erikoiskäyttöön suunnattuja koneita ilmavoimilla oli kaikkiaan kuusi, kaksi KC-130R ja kolme KC-135E -ilmatankkauskonetta, sekä yksi Boeing 707 AWACS-ilmavalvontakone. Käytössä olevan konekannan lisäksi ilmavoimilla oli tilauksessa kuusi Embraer KC-390 -kuljetuskonetta ja kuusi Sikorsky S-70i -helikopteria.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. IISS: The Military Balance 2017, s. 444. Routledge, 2017. ISBN 978-1857439007. (englanniksi)
  2. Alto Mando 2017 – Fuerza Aérea de Chile fach.cl. Chilen ilmavoimat. Viitattu 27.1.2017. (espanjaksi)
  3. a b c d Pike, John: Chilean Air Force History globalsecurity.org. GlobalSecurity.org. Viitattu 27.1.2017. (englanniksi)
  4. World Airforces 2017 (PDF) (s. 8) flightglobal.com. Reed Business Information Ltd. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]