Älä kokeile tätä kotona

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Älä kokeile tätä kotona
Ikke gjør dette hjemme
Tyyli dokumentti, tositelevisio, komedia
Kestoaika 29 min
Alkuperämaa  Norja
Verkko
Esitetty 6. tammikuuta 2011 –
Tuotantokausia 6
Jaksoja 37
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) NRK
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Älä kokeile tätä kotona (norj. Ikke gjør dette hjemme) on norjalainen komedia-tositelevisiosarja. Norjan yleisradioyhtiö NRK:n tekemän sarjan ensimmäinen jakso näytettiin 6. tammikuuta 2011,[1] ja siitä on tehty yhteensä kuusi tuotantokautta. Sarjan juontajat rikkovat erilaisia arjen kieltoja ja varoituksia ja ottavat selvää niiden taustalla olevista vaaroista.[2] Sarjaa on Suomessa esittänyt Yle TV2.[3]

Sarjan ensimmäisinä juontajina toimivat Per Olav Alvestad (kaudet 1–3) ja Rune Nilsson (kaudet 1–4), joita ovat seuranneet Torfinn Borkhus (kaudet 4–6) ja viimeisimpänä Marte Hedenstad (kaudet 5–6).[4] Juontajien lisäksi myös räjähdeasiantuntija Roar ja kultakala Sveinung ovat esiintyneet sarjassa lukuisia kertoja.

Jokaisen kauden alussa juontajat saavat käyttöönsä omakotitalon, jossa ohjelma kuvataan. Vuosien aikana sarjassa on muun muassa ammuttu ilotulitteita sisätiloissa, täytetty kokonainen huone vedellä, räjäytetty asuntovaunu ja valmistettu olutta lämminvesivaraajassa. Tapaturmien ja onnettomuuksien varalta kuvauksissa on aina paikalla terveydenhuollon ja palokunnan edustajia. Jokainen kausi päättyy talon täydelliseen tuhoon viimeisessä jaksossa.

Jo ensimmäisen kauden aikana sarja sai kritiikkiä norjalaisilta turvallisuusviranomaisilta, joiden mukaan sarja yllytti esimerkiksi kotitekoisten pommien valmistamiseen ja räjähteiden huolimattomaan käsittelyyn.[5] Jokaisessa jaksossa toistetuista moninaisista varoituksista huolimatta eräät psykologit olivat myös sitä mieltä, etteivät kaikki lapset välttämättä kykene ymmärtämään kaikkia sarjassa tehtyihin kokeisiin liittyviä vaaroja.[6] Kritiikistä huolimatta sarja sai hyvän vastaanoton yleisöltä, ja ensimmäisen kauden jaksoja seurasi keskimäärin 672 000 katsojaa.

Sarjasta on tehty omia versioita Kanadassa, Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Puolassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Halstein Røyseland: - Jeg ville aldri gjort dette hjemme VG. 6.1.2011. Viitattu 1.1.2019. (norjaksi)
  2. Kirsten McDonagh: "Ikke gjør dette hjemme" er i gang NRK. 19.10.2010. Viitattu 1.1.2019. (norjaksi)
  3. Älä kokeile tätä kotona Yle Areena. Viitattu 6.1.2019.
  4. Arne Kristian Gansmo: Filmpoliti-Marte blir programleder i «Ikke gjør dette hjemme» NRK. 9.10.2016. Viitattu 1.1.2019. (norjaksi)
  5. Magne Hansen: Kritiserer denne fyrverkeri-videoen NRK. 5.1.2011. Viitattu 1.1.2019. (norjaksi)
  6. Aksel Faanes Persson: – Barn kan finne på å prøve dette NRK. 7.1.2011. Viitattu 1.1.2019. (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]