Xavier Darasse

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Xavier Darasse pitämässä oppituntia pianonsoitossa, 1965.

Xavier Darasse (3. syyskuuta 1934 Toulouse24. marraskuuta 1992 Toulouse) oli ranskalainen urkuri, säveltäjä ja musiikkipedagogi. Hän toimi Pariisin konservatorion johtajana vuosina 1991–1992.[1]

Darasse oli Maurice Duruflén, Rolande Falcinellin ja Olivier Messiaenin oppilaana Pariisin konservatoriossa.[1] Myös hänen äitinsä oli urkuri.[2] Darassesta tuli urkujensoiton professori Toulousessa vuonna 1966. Hän perusti pitkälti nykymusiikin edistämiseen kaupungissa tarkoitetun urkukilpailun, ja hänellä oli samanaikaisesti professorin asema myös Lyonin konservatoriossa. Urkurin uransa aikana Darasse kantaesitti muiden muassa György Ligetin, Sylvano Bussottin, Iannis Xenakiksen ja Gilbert Amyn sävellyksiä. Hän esitti myös omia sävellyksiään, sovituksiaan ja improvisaatioita.[1]

Darassen ura urkurina päättyi vuonna 1976, jolloin hän resitaalista palatessaan loukkaantui liikenneonnettomuudessa ja menetti pysyvästi kyvyn toisen kätensä käyttämiseen.[1] Säveltäjänä hänen ensimmäinen ilmaisultaan moderni teoksensa oli kamarimusiikkisävellys Antagonisme (1964–1965). Hän teki sen yhteistyössä filosofi Alain Badioun kanssa tämän kirjoittaman tekstin pohjalta.[3] Darasse halusi irrottaa urut soittimena sen uskonnollisesta viitekehyksestä tekemättä siitä kuitenkaan pelkkää sinfoniaorkesterin korviketta.[2] Darasse kuoli syöpään vuonna 1992. Vuonna 2018 esitettiin Toulousen kaupunginvaltuustolle konservatorion nimeämistä kaupungissa Darassen mukaan.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]