Veronica Taylor
| Veronica Taylor | |
|---|---|
Veronica Taylor Big Apple tapahtumassa Manhattanissa kesäkuussa 2008. |
|
| Syntymäaika | 9. huhtikuuta 1978 (ikä 35) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1997– |
| Muut nimet | B. Simpson |
| Merkittävät roolit | Ash Ketchum (Pokémon) April O'Neil (Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat) Nico Robin (One Piece) |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Palkinnot | |
Veronica Taylor (s. 9. huhtikuuta 1978 New York, New York) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, joka tunnetaan erityisesti lukuisien animesarjojen dubbauksista, joista tunnetuin on Pokémonista tuttu Ash.
Sisällysluettelo |
Ura [muokkaa]
Taylor kiinnostui näyttelemisestä 5-vuotiaana, jolloin hän oli mukana eri koulun näytelmissä.[1] Sittemmin hän ryhtyi opiskelemaan näyttelemistä collegessa, jonka aikana Taylor koe-esiintyi ensimmäiseen ääniroolinsa, kun eräs hänen opettajansa suositteli Tayloria eräälle ääniohjaajalle[1], jonka myötä 4Kids Entertainment -yhtiö palkkasi Taylorin. Tehtyään useita dubbausrooleja 2000-luvulla hänestä on tullut maansa yksi suosituimmista ääninäyttelijöistä, erityisesti Pokémonin myötä[2]. Taylor palkittiin vuonna 2002 kuukauden ääninäyttelijäksi animesta His and Her Circumstances.[3] Hänen ensimmäinen alkuperäinen äänirooli oli April O'Neil animaatiosarjassa Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat vuosien 2003–2008 aikana, joilloin hän teki myös sarjaan liittyviin videopeleihin oman hahmonsa äänirooleja.
Ääniroolit [muokkaa]
Alla on lista valikoituja äänirooleja.
| Ilmestymisvuosi | TV-sarja tai elokuva | Rooli | Huom. |
|---|---|---|---|
| 2009 | Turtles Forever | April O'Neil | |
| 2008 | Joe vs. Joe | Setsuko | Dub |
| 2008 | Kujibiki Unbalance | Tokino Akiyama | Dub |
| 2007–2008 | Dinosaur King | Max Taylor | Dub |
| 2006 | Kappa Mikey | vanha nainen | |
| 2006 | Samurai Deeper Kyo | Yuya Shiina | Dub |
| 2006–2007 | Yu-Gi-Oh! GX | Alice, Rose, sivuäänet | Dub |
| 2005–2006 | G.I. Joe: Sigma 6 | Scarlett | |
| 2005–2007 | One Piece | Nico Robin, Ms. Sunday | Dub |
| 2005–2006 | Tokyo Mew Mew | Rosbe | Dub |
| 2004, 2006 | Winx | Prinsessa Diaspro | Dub |
| 2003–2009 | Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat | April O'Neil | |
| 2003, 2005 | Yu-Gi-Oh! Duel Monsters | Kenta, Chris | Dub |
| 2002 | Legend of Himiko | Himiko Himejima | Dub |
| 2001 | Harlock Saga | Freya | Dub |
| 2000 | Slayers Try | Amelia | Dub |
| 1999 | Slayers Next | Amelia | Dub |
| 1998 | Slayers | Amelia | Dub |
| 1998–2006 | Pokémon | Ash Ketchum, Delia Ketchum, sivuäänet | Dub |
| 1997 | Twin Angels | Utako Daigo | Dub |
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Veronica Taylor FAQ's Animerica Magazine. elokuu 2000. Viitattu 23.1.2009. (englanniksi)
- ↑ TV.com Viitattu 12. lokakuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ List of ADR Award Winners Viitattu 1.5.2012 (englanniksi)