Veniamin Kaverin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Veniamin Aleksandrovitš Kaverin (ven. Вениами́н Алекса́ндрович Каве́рин, oikea sukunimi Zilber, Зи́льбер; 19. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1902 Pihkova2. toukokuuta 1989 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Veniamin Kaverin syntyi sotilasmuusikon perheeseen. Hän opiskeli Pihkovan kymnaasissa, suoritti keskikoulun loppuun Moskovassa ja pääsi vuonna 1919 Moskovan yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan. Vuonna 1920 Kaverin muutti Pietariin, jossa hän jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä Itämaisten kielten instituutin arabian kielen osastossa.[1]

Kaverinin kertomus Odinnadtsataja aksioma (”Yhdestoista aksiooma”, 1920) herätti Maksim Gorkin huomion. Tärkeä merkitys kirjailijan kehitykselle oli vuonna 1921 syntyneellä Serapion-veljien kirjallisuusryhmällä, jossa hän tutustui Lev Luntsiin. Kaverinin ensimmäinen julkaisu Hronika goroda Leiptsig (”Leipzigin kaupungin kronikka”) ilmestyi Serapionin veljeksien almanakassa vuonna 1922. Samana vuonna hän meni naimisiin ystävänsä Juri Tynjanovin sisaren kanssa.[1]

Kirjailijan ensimmäinen novellikokoelma Mastera i podmasterja (”Mestareita ja heidän apulaisiaan”) ilmestyi vuonna 1923. Alkuvaiheen muotokokeiluja seurasi tyyliltään perinteisempi rikoskertomus Konets hazy (”Koplan loppu”, 1925). 1920-luvulla Kaverin harjoitti myös jatko-opintoja ja julkaisi vuonna 1929 väitöskirjan Osip Senkovskin elämästä. Filologian opintoihin liittyy hänen ensimäinen romaaninsa, 1920-luvun kirjallisuuselämää kuvaava Skandalist, ili Vetšera na Vasiljevskom ostrove (”Skandalisti eli Iltoja Vasilinsaarella”, 1928). Ajan kulttuurielämä on taustana myös pienoisromaanissa Tšernovik tšeloveka (”Ihmisen luonnos”, 1929) sekä romaaneissa Hudožnik neizvesten (”Tuntematon taiteilija”, 1931) ja ”Toive täyttyy” (Ispolnenije želani, 1936). Kaverinin tunnetuin teos on seikkailuromaani ”Kaksi kapteenia” (Dva kapitana, 1936–1944),[1] joka sai Stalin-palkinnon vuonna 1946[2].

Stalinin kuoltua Kaverin tuli tunnetuksi Neuvostoliiton kulttuurielämän vapauttamista vaatineena liberaalina. Hän oli yksi Literaturnaja Moskva -almanakan (1956) perustajista, teki tunnetuksi Serapionin veljeksien perintöä sekä puolusti Aleksandr Solženitsynia ja muita vainottuja kirjailijoita.[3]

Kaverinin romaanit Otkrytaja kniga (”Avoin kirja”, 1946–1954, lopullinen versio 1980) ja Dvoinoi portret (”Kaksoismuotokuva”, 1963–1964) liittyvät neuvostoajan tiedemaailman dramaattisiin kohtaloihin. Neuvostoliiton kulttuurielämää kuvaa romaani Pered zerkalom (”Peilin ääressä”, 1972) sekä lukuisat muistelmateokset. Sotavuosista kertovat romaanit Nauka rasstavanija (”Eroamisen taito”, 1982) ja Nad potajennoi strokoi (”Salatun rivin äärellä”, 1988). 1970–1980-luvuilla Kaverin kirjoitti myös lasten- ja nuortenkirjoja.[3]

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yhdeksän kymmenesosaa kohtalosta: romaani. Suom. Otto Oinonen. Helsinki: Työväen kirjallisuuden edistämisyhdistys, 1928.
  • Palatsin piiritys. Suom. Irja Lindros. Leningrad: Kirja, 1934.
  • Kaksi kapteenia, osa 1. Suom. Juhani Konkka. Helsinki: Tammi, 1945.
  • Kaksi kapteenia, osa 2. Suom. Juhani Konkka. Vammala: Tammi, 1948.
  • Kaksi kapteenia: romaani, osa 1. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1951.
  • Kaksi kapteenia: romaani, osa 2. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1952.
  • Miehuuden koulu: kertomuksia. Suom. Elina Timonen. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen ASNT:n valtion kustannusliike, 1956.
  • Toive täyttyy. Suom. Jussi Pakkanen. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1961.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Entsiklopedija Krugosvet: Veniamin Kaverin, sivu 1 Viitattu 6.1.2012. (venäjäksi)
  2. Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 11, s. 110. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1973.
  3. a b Entsiklopedija Krugosvet: Veniamin Kaverin, sivu 1 Viitattu 6.1.2012. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]