Vartiomoottorivene 1
| VMV-1 | |
|---|---|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Abeking & Rasmussen, Bremen |
| Hinta | 1 680 500 Saksan markkaa |
| Poistui palveluskäytöstä | 14. marraskuuta 1950 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 30 t |
| Pituus |
23,5 m (kokonaispituus) 23,05 m (vesiraja) |
| Leveys | 4,18 m |
| Syväys | 1,04 m |
| Koneteho |
Maybach VL2 V-12 -moottori 560 hv/1 600 r/min risteilymoottori: 100 hv/1 000 r/min |
| Nopeus | 25 solmua |
| Miehistöä | 8 |
| Aseistus | |
| Aseistus | 1 × Madsen 20 mm |
Vartiomoottorivene 1 (VMV 1) oli Suomen merivartiolaitoksen vartiomoottorivene.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus tilattiin 25. tammikuuta 1930 toisessa vartiomoottoriveneiden tilausvaiheessa helsinkiläisen toiminimen Wald. Tefken Moottoriosaston kautta Bremenistä Abeking & Rasmussenilta. Se valmistui 15. kesäkuuta 1930. Ensimmäisenä tilattu VMV 3 oli kuitenkin myöhästynyt, joten vene sai ensimmäisen numeron.[1]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
VMV 1 pysäytti 19. toukokuuta 1931 Märketin majakalla Tšekkoslovakian lipun alla purjehtineen spriivarastoaluksen Serpenin, joka oli lähtenyt Tallinnasta nimettynä Marsiksi. Aluksen nimi ja paperit vaihdettiin merellä. Alukselta takavarikoitiin 122 000 litraa spriitä, mikä oli kieltolain ajan suurin yksittäinen takavarikko.[2]
Vuonna 1938 alus oli Ahvenanmaan piirissä.[3] Merivartiostojen tehtäväksi määrättiin 12. lokakuuta 1939 asetuksella puolueettomuusvalvonta merivoimien johdolla.
Vuosina 1939–1941 vene oli varmistuslaivueessa ja 1942–1944 1. vartiomoottorivenelaivueessa. Se oli mukana matkalla, jolla panssarilaiva Ilmarinen upposi, pelastaen räjähdysvaaraa uhmaten Ilmarisen rungolta 57 miestä. Se osallistui 26. heinäkuuta 1941 VMV 2:n, VMV 13:n ja VMV 16:n kanssa Bengtskärin majakasta käytyyn taisteluun. Se oli myös mukana matkalla, jolla miinalaiva Riilahti upposi. Se pelasti Riilahden upottua vedestä yksitoista miestä, joiden joukossa oli uponneen aluksen päällikkö, kapteeniluutnantti ja Mannerheim-ristin ritari Osmo Kivilinna, joka kuitenkin menehtyi vammoihinsa myöhemmin.[4]
Veneellä syttyi 1946 tulipalo sen ollessa takaa-ajamassa salakuljetusalusta, jolloin takaa-ajo keskeytyi. Palo saatiin sammumaan konemestarin suljettua polttoaineputkien hanat.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0.
- Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
- Kosonen, Matti & Pohjonen, Juha: Isänmaan portinvartijat - Suomen rajojen vartiointi 1918-1994. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13106-0.
- Rajavartiolaitos 1919-1969. Mikkeli: Rajamme Vartijat ry, 1969.
- Peuranheimo, Orvo - Pirhonen, Jouko - Killinen, Kullervo: Laivat puuta, miehet rautaa - Moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941-1944. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the Fighting Ships 1922-1946, s. 367. Lontoo: Conway Maritime Press, 2006. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
- Navis Fennica 3, toimittanut Erkki Riimala, WSOY Porvoo 1994, s.292, 352, 352
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hylyt.net[vanhentunut linkki]
- Merivoimat - Riilahden viimeinen taistelu (Arkistoitu – Internet Archive)