Vaikea tapaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vaikea tapaus
Identikit
Ohjaaja Giuseppe Patroni Griffi
Käsikirjoittaja Giuseppe Patroni Griffi
Raffaele La Capria
Muriel Spark
Perustuu Muriel Sparkin pienoisromaaniin The Driver’s Seat
Tuottaja Franco Rossellini
Säveltäjä Franco Mannino
Kuvaaja Vittorio Storaro
Leikkaaja Franco Arcalli
Tuotantosuunnittelija Mario Ceroli
Pukusuunnittelija Gabriella Pescucci
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Levittäjä Cineriz
Netflix
Kesto 105 minuuttia
Alkuperäiskieli italia
englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Vaikea tapaus (Identikit / The Driver’s Seat / Psychotic) on Giuseppe Patroni Griffin ohjaama italialainen englanninkielinen draamaelokuva vuodelta 1974. Sen pääosissa näyttelevät Elizabeth Taylor ja Ian Bannen ja yhtä sivuosaa, englantilaista lordia, esittää Andy Warhol.

Elokuvassa Taylor esittää Kööpenhaminassa asuvaa, psyykkisesti epävakaata naista nimeltä Lise, joka matkustaa näkynsä ohjaamana Roomaan löytääkseen ihmisen, joka on ”tarkoitettu” tappamaan hänet. Lise pääseekin Roomassa hengestään. Tapahtumat kerrotaan epälineaarisessa järjestyksessä, leikattuna limittäin Lisen kuolemaa tutkivien poliisikuulustelujen kanssa.[1]

Taylor otti roolin vastaan muun muassa siksi, että hänen tuolloinen aviomiehensä Richard Burton teki Roomassa samaan aikaan elokuvaa Suuri joukkoteurastus. Myös Andy Warhol sattui olemaan Roomassa elokuvatuotantojensa Frankenstein ja Dracula takia.[1]

Elokuvan pääkuvaajana toimi sittemmin kolmella Oscarilla palkittu Vittorio Storaro, joka oli tätä ennen tullut tunnetuksi Bernardo Bertoluccin elokuvista Fasisti (1970) ja Viimeinen tango Pariisissa (1972). Myös leikkaaja Franco Arcalli oli työskennellyt näissä Bertoluccin tuotannoissa.[1]

Vaikea tapaus esitettiin Yle TV1 -kanavalla tammikuussa 1995. Helsingin Sanomien Mikael Fränti teilasi sen lyhyessä ennakkoesittelyssään ”tekotaiteelliseksi sotkufilmiksi”[2].

Slant Magazine -lehdessä Vaikean tapauksen arvellaan sijoittuvan elokuvien vihoviimeiseen neljänteen laatukategoriaan nimeltä ”mitä ihmettä tämä on olevinaan”, kun muut ovat ”hyvä”, ”huono” ja ”niin huono että on hyvä”. Paitsi että juoni on toivottoman sekava, kriitikon mukaan tuolloin melko tukevassa kunnossa ollut Taylor on tehty elokuvassa mahdollisimman epämiellyttävän näköiseksi räikeine vaatteineen ja meikkeineen.[1]

  1. a b c d Ehrenstein, David: Sinful Cinema: The Driver’s Seat Slant Magazine. 25.3.2013. Viitattu 11.5.2024.
  2. Fränti, Mikael: Viikon tv-elokuvat. Helsingin Sanomat, 27.01.1995, s. 43. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]