Unwritten Law

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Unwritten Law on Kaliforniassa vuonna 1990 perustettu rock-yhtye. Se on kiertänyt maailmanlaajuisesti ja julkaissut tähän mennessä seitsemän täysimittaista studioalbumia.

Unwritten Lawin ensimmäinen albumi oli Blue Room, joka julkaistiin vuonna 1994 Red Eye Recordsilla. Levytys herätti Epic Recordsin mielenkiinnon, jonka taholta yhtye sai pian levytyssopimuksen. Levy-yhtiö teki Blue Roomista uudelleenjulkaisun seuraavana vuonna.

Yhtyeen seuraava albumi oli Oz Factor vuonna 1996. Jäsenet pääsivät kiertämään Yhdysvaltoja Blink-182:n ja Pennywisen kanssa. Yhtyeen seuraava levy-yhtiö oli Interscope, ja vuonna 1998 ilmestyi yhtyeen itsensä mukaan nimetty Unwritten Law. Yhtye pääsi esiintymään Warped Tourille.

Vuonna 2002 julkaistiin Elva, jolta julkaistu "Seein' Red" -single ja -musiikkivideo nousi paikallisten listojen ykköseksi. Music in High Placesin julkaisun jälkeen 2003 perustajajäsen, rumpali Wade Youman lähti yhtyeestä. Vakituiseksi rumpaliksi valittiin hänen tilalleen Tony Palermo. Ensimmäinen albumi Palermon ja viimeinen kitaristi Rob Brewerin kanssa oli vuonna 2005 ilmestynyt Here's to the Mourning.

Tammikuussa 2007 ilmestyi best of -kokoelma The Hit List.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Scott Russo - laulu
  • Steve Morris - kitara, taustalaulu
  • Pat "PK" Kim - basso, taustalaulu
  • Tony Palermo - rummut

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John Bell - basso
  • Wade Youman - rummut
  • Rob Brewer - kitara

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blue Room (1994)
  • Oz Factor (1996)
  • Unwritten Law (1998)
  • Elva (2002)
  • Music in High Places (2003)
  • Here's to the Mourning (2005)
  • The Hit List (2007; kokoelma, myös uusia kappaleita)

EP:t, 7"-vinyylit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 20th Century Masters: The Millennium Collection (2006)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Denied" (1996)
  • "Superman" (1996)
  • "Lonesome" (2000)
  • "Up All Night" (2001)
  • "Seein' Red" (2002)
  • "Save Me (Wake Up Call)" (2005)
  • "She Says" (2005)

Viralliset bootlegit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live in Hollyweird (1997, julkaistu 2 000 kappaletta)

Demot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Six Song Demo (1992)

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teenage Suicide (1998)
  • California Sky (1998)
  • Holiday (1998)
  • Cailin (1999)
  • Lonesome (2000)
  • Up All Night (2002)
  • Seein' Red (2002)
  • Rest of My Life (2003)
  • Save Me (Wake Up Call (2005)
  • She Says (2005)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]