Uikujoen yhteisö
.jpeg)
Uikujoen yhteisö[1] (ven. Выголе́ксинское общежи́тельство, Vygoleksinskoje obštšežitelstvo; Вы́говская пусты́нь, Vygovskaja pustyn; Дани́ловский монасты́рь, Danilovski monastyr ja muita nimiä) oli Ylä-Uikujoen varrella 1600–1800-luvuilla toiminut Venäjän vanhauskoisten luostariyhteisö.
Vanhauskoisuuden papitonta pomorilaissuuntausta edustanut[2] yhteisö sai alkunsa Solovetskin luostarista paenneiden munkkien Äänisen lähellä sijaitsevan Saroozeron saareen perustamasta erakkolasta. Vuonna 1684 heihin liittyivät sunkulainen Daniil Vikulin ja poventsalainen Pjotr Prokopjev ja vuonna 1691 aatelistaustainen Andrei Denisov. Vuonna 1694 yhteisö siirtyi Uikujoen rannalle nykyiseen Danilovan kylään, jossa ennestään asui muita Solovetskin luostarin munkkeja. Vuonna 1706 perustettiin naisyhteisö Leksaan.[3]
Denisovin ja Vikulinin johdolla Uikujoen luostariyhteisöstä muodostui yksi Venäjän vanhauskoisten henkisistä keskuksista, joka oli kuuluisa käsikirjoituksistaan sekä ikoni- ja koristetaiteestaan. Talonpoikaisväestön tukemana siitä kehittyi myös merkittävä taloudellinen voimatekijä. Yhteisön maallistuessa[3] siitä erosi vuonna 1737 munkki Filipp, joka perusti filippovskoje soglasie -nimellä tunnetun äärisuuntauksen[4].
Viranomaiset suvaitsivat omalta taholtaan kompromisseja tehnyttä Uikujoen luostariyhteisöä vuoteen 1825 saakka, jolloin valtaan nousi vanhauskoisia vainonnut Nikolai I. Valtion ja kirkon pitkällisten sortotoimien jälkeen yhteisö hävitettiin lopullisesti 1850-luvulla.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nevalainen, Pekka; Sihvo, Hannes (toim.): Karjala: historia, kansa, kulttuuri, s. 89. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-025-2.
- ↑ Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 137. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
- ↑ a b c Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 234. Petrozavodsk: PetroPress, 2007. ISBN 978-58430-0123-0.
- ↑ Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 209. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.