Toyota Yaris

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Toyota Yaris
Toyota Yaris
Toyota Yaris Verso

Toyota Yaris on japanilaisen Toyotan vuonna 1999 markkinoille tuoma pieni hatchback. Ensimmäisen sukupolven Yarisista on olemassa myös tila-autoversio nimellä Yaris Verso.

Ensimmäisen sukupolven Yarista valmistettiin vain Japanissa. Vuonna 2005 valmistus siirtyi Pohjois-Ranskan Valenciennesissa sijaitsevaan uuteen tehtaaseen, jonka tuotantokapasiteetti on 270 000 autoa vuodessa.[1] Moottorit Yarisiin tehdään Toyotan Englannin tehtaalla.

Yaris Mk.I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yarisin moottori on moderni. Kampiakseli on sijoitettu männänreikien keskilinjasta 8 millimetriä pakoventtiilien puolelle. Tällöin sylinterin maksimipaineen aikana mäntiä sivusuunnassa painava voima on pienempi ja siten myös kitka vähäisempi. Vähäisempi kitka merkitsee luonnollisesti pienempää polttoaineen kulutusta. Kahta yläpuolista nokka-akselia pyörittää ketju. Imupuolen nokka-akselilla on portaaton ajoituksen säätöjärjestelmä, josta Toyota käyttää lyhennettä VVT-i (Variable Valve Timing – intelligent). Muuttuvalla venttiiliajoituksella käyttökelpoista kierroslukualuetta on saatu kasvatettua. VVT-i:n käyttöyksikkö sijaitsee imunokka-akselin päässä ja öljynpaine sille tulee nokka-akselin kautta. Ketjupyörään kiinnitetyn kotelon sisällä on imunokka-akselissa kiinni oleva siipiosa. Se, säätyykö ajoitus aikaisemmalle vai myöhäisemmälle, riippuu siitä kummalle puolen siipiosaa öljynpaine vaikuttaa.

Moottorin ohjainyksikkö (ECU) säätelee VVT-i:n käyttöyksikköön tulevaa öljynpainetta. Öljynpaine riippuu moottorin pyörimisnopeudesta, imuilmamäärästä, kaasuläpän asennosta ja jäähdytysnesteen lämpötilasta. Yaris on ensimmäinen pikkuluokan auto, jossa käytetään tällaista järjestelmää. Yarisin moottorissa on myös suorasytytys, eli jokaisella tulpalla on oma sytytyspuolansa.

Yarisin takajousituksessa on tehty Toyotan mitassa suuri muutos. Takana on yhdysheiluriakselisto aiemmin käytetyn monivarsituennan sijaan. Yarisin etujousitus on toteutettu perinteiseen tapaan joustintuilla.

Yaris on ensimmäinen pikkuluokan auto, jonka moottorissa on muuttuva imuventtiilien ajoitus. Edellisiin Toyota-malleihin verrattuna takapään yhdysheiluriakseli on suurin rakenteellinen muutos alustassa.

Yarisilla on kolmen vuoden/100 000 kilometrin takuu, korille myönnetään 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu. Huoltoväli on 15 000 kilometriä.

Suomen Posti käyttää ensimmäisen sukupolven Yaris Versoa jakeluautona. Tällöin autosta on poistettu taemmat istuimet ja kuljettaja istuu oikealla puolella. Postin Yariksissa on yleensä käytössä automaattivaihteisto, joskin joissakin malleissa joissa ajajan istuin on vasemmalla puolella saattaa olla myös manuaalivaihteisto.

Moottorivaihtoehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1.0 VVT-i (998 cm3) - 67 hv @ 6 000 r/min, 90 Nm @ 4 100 r/min
  • 1.3 VVT-i (1364 cm3) - 84 hv @ 6 000 r/min, 131 Nm @ 4 100 r/min
  • 1.5 VVT-i T-Sport (1496 cm3) - 104 hv @ 6 000 r/min, 143 Nm @ 4 200 r/min
  • 1.5 VVT-i (1496 cm3) - 114 hv @ 6 000 r/min, 149 Nm @ 4 100 r/min
  • 1.5 VVT-i Turbo - 150 hv
  • 1.4 D-4D (1362 cc) - 74 hv @ 4 000 r/min, 170 Nm @ 2 000 r/min

Yaris Mk.II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen sukupolven Toyota Yaris

Toisen sukupolven Toyota Yaris korvasi edeltäjänsä vuonna 2005. Nelisylinterisen 1.0 -litraisen moottorin korvasi vastaava kolmisylinterinen, joka löytyy myös Toyota Aygosta ja Daihatsu Sirionista. 1.3 -litrainen sai päivityksen ja 1.4 D-4D :n tehot lisääntyivät jopa 15 hevosvoimalla. Yariksesta tuli luokkansa ensimmäinen auto, jossa on 9 turvatyynyä.

Kanadalaisessa versiossa on 1.5 -litrainen VVT-i moottori josta tehoja on saatu irti 106 hv. Yhdysvalloissa myytävä versio on kutakuinkin sama Kanadalaisen kanssa, lisäksi saatavana on Sedan -versio Yariksesta nimellä Yaris S.

Vuonna 2007 Toyota esitteli Yaris TS:n, 1.8-litraisella koneella varustetun Yarisin, malliston sporttiseksi huippumalliksi, joka erottuu muusta mallistosta varustelun lisäksi myös ulkomuodollaan. Yaris TS:ssä on mm. LED-tekniikalla toteutetut takavalot, helmanlevikkeet ja 17" tuuman alumiinivanteet. Myös ensimmäisen sukupolven Yaris T-Sport mallissa ollut analoginen mittaristo on päässyt TS-malliin.

Moottorivaihtoehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppa:

  • 1.0 VVT-i (998 cc) (1KR-FE) - Rivi-3, DOHC, 69 hv
  • 1.3 VVT-i (1 296 cc) (2SZ-FE) - Rivi-4, DOHC, 87 hv
  • 1.4 D-4D (1 364 cc) (1ND-TV) - Rivi-4, DOHC, 90 hv
  • 1.8 Dual VVT-i (1 798) (2ZR-FE) - Rivi-4, DOHC, 132 hv

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kari Pitkänen: Toyota haluaa käyttää tehtaissaan sadevettä ja puhdasta tuulivoimaa. Aamulehti, 20.6.20081, s. B25.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Toyota Yaris.