Toriumdioksidi
| Toriumdioksidi | |
|---|---|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | 1314-20-1 |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | ThO2 |
| Moolimassa | 264,04 g/mol |
| Ulkomuoto | Valkoista tai keltaista kiteistä ainetta[1] |
| Sulamispiste | 3390 °C[2] |
| Kiehumispiste | 4400 °C |
| Tiheys | 9,86 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene[1] |
Toriumdioksidi (ThO2) on torium- ja oksidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä esiintyy luonnossa monatsiittimineraalissa.
Sisällysluettelo |
Ominaisuudet [muokkaa]
Toriumdioksidin kiderakenne on alkeiskopiltaan kuutiollinen ja muistuttaa fluoriittimineraalin rakennetta. Se voi esiintyä myös kolloidisina muotoina joiden rakenne voidaan esittää kaavalla ThO2·nH2O. Aineen sulamispiste on 3390 °C, joka on korkein millään oksideista. Oksidin tiheys on hyvin lähellä metallisen toriumin tiheyttä, mikä johtuu toriumdioksidin välisijayhdisteluonteesta. Toriumin tavoin myös toriumdioksidi on radioaktiivinen aine.[2][3]
Valmistus [muokkaa]
Toriumdioksidia voidaan erottaa monatsiitista, mutta sitä valmistetaan myös toriumnitraatista, -hydroksidista, -peroksidista, -karbonaatista ja -oksalaatista. Toriumnitraatista saadaan toriumdioksidia käsittelemällä se ensin oksaalihapolla, jolloin muodostuu toriumoksalaattia. Toriumoksalaatti hajoaa 600 °C lämpötilassa toriumdioksidiksi, hiilidioksidiksi ja vedeksi.[1][2][3]
Käyttö [muokkaa]
Toriumdioksidia käytetään hehkusukissa, optisessa lasissa ja katalyyttinä hiilivetyjen krakkauksessa alumiinioksidikantajalla. Metallista toriumia voidaan valmistaa pelkistämällä oksidia kalsiummetallin avulla ja toriumdioksidista valmistetaan myös muita toriumyhdisteitä.[1][2][3]
Toriumdioksidi tuli lääketieteelliseen käyttöön vuonna 1928 kolloidina nimeltä Thorotrast. Sitä käytetään erityisesti 1930–1940-luvulla röntgenkuvauksen apuna varjoaineena. Toriumdioksidi on radioaktiivista ja sen puoliintumisaika ihmisen elimistössä on yli 400 vuotta. Thororastin havaittiin aiheuttavan maksasyöpää ja leukemiaa, minkä vuoksi sen käyttö röntgenkuvauksissa lopetettiin.[4][5]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 510. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c d David L. Clark, Mary P. Neu, Wolfgang Runde & D. Webster Keogh : Thorium and Thorium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 22.1.2011
- ↑ a b c Wolfgang Stoll: Thorium and Thorium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 22.1.2011
- ↑ Anssi Auvinen: ”7”, Säteilyepidemiologia, s. 105. Kirjassa Säteilyn terveysvaikutukset. Stuk, 2002. ISBN 951-712-499-6. Kirjan verkkoversio (viitattu 22.1.2011).
- ↑ Mauno Härkönen, Rolf Tarvala, Olli Savolainen, Johan Wennström & Eeva-Liisa Lakomaa: Thorotrast ja maksasyöpä. Duodecim, 1981, 97. vsk, s. 960–962. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 22.1.2011.
