Hehkusukka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Käyttämätön hehkusukka myyntipakkauksessaan.
Käytössä ollut hehkusukka asennettuna Petromax HK500 voimavalolyhtyyn.

Hehkusukka on langasta kudottu sukka, joka on imeytetty tietyillä maametallisuoloilla. Perinteisesti on käytetty seosta, jossa on 99 % toriumdioksidia ja 1 % ceriumoksidia[1]. Sukka asetetaan kaasu- tai petrolivalaisimen poltinosaan. Ensimmäisellä käyttökerralla kudoslanka palaa pois ja jättää jälkeensä hennon mineraalirakenteen. Sukka hehkuu luminesenssin vaikutuksesta voimakasta valkoista valoa kuumassa kaasuliekissä. Ilmiö on sama kuin minkä tahansa metallin hehkuminen kuumana. Luminenssissa lämpö virittää atomin tai molekyylin korkeammalle energiatasolle ja viritystilan purkautuessa atomi palaa alemmalle energiatasolle vapauttaen ylimääräisen energian valokvanttina. Polttamaton hehkusukka on pehmeä ja joustava, kuten tekstiili, mutta poltettuna hehkusukasta tulee jäykkä ja erittäin hauras ja se hajoaa pienestäkin kosketuksesta.

Torium ja sen oksidi ovat radioaktiivisia[2]. Toriumoksidilla on korkein sulamispiste kaikista tunnetuista oksideista[3], 3390 °C.[2] Radioaktiivisuuden takia, hehkusukat pyritään nykyään valmistamaan ilman toriumia. Esimerkiksi Petromaxin hehkusukat ovat nykyään ei-radioaktiivisia. Toriumpitoisetkaan hehkusukat eivät ole terveydelle haitallisia oikein käsiteltynä. Torium hajoaa alfasäteilyllä, joka on erittäin huonosti läpäisevää säteilyä ja pysähtyy jo lyhdyn lasiin tai ihmisen ihoon, eikä se etene ilmassakaan kuin muutamia senttimetrejä. Toriumpitoinen hehkusukka on haitallinen vain mikäli toriumia pääsee kehon sisään esimerkiksi hengitettäessä tomua, joka irtoaa poltetusta ja rikkoutuneesta hehkusukasta.[3]

Hehkusukka mullisti kaasuvalaistuksen tehon 1800-luvun lopulla. Nykyään kaasuvalaistus on harvinainen, mutta harvoissa kaasuvalolaitteissa käytetään lähes poikkeuksetta hehkusukkaa. Muun muassa armeijasta tutut Tilley-lyhdyt käyttävät hehkusukkaa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gas Burner 28.9.1965. United States Patent Office. Viitattu 20.2.2013. (englanniksi)
  2. a b David L. Clark, Mary P. Neu, Wolfgang Runde & D. Webster Keogh : Thorium and Thorium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Viitattu 22.1.2011
  3. a b Lars Öhrström: Chemistry in its element - thorium 20.2.2013. Royal Society of Chemistry. Viitattu 20.2.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.