The Scaffolds

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Scaffolds

The Scaffolds oli vuosina 19621965 toiminut suomalainen rautalanka-/popyhtye. Yhtye perustettiin kesällä 1962 Helsingissä. Alkuperäisessä kokoonpanossa soittivat Arto Lönnfors (komppikitara), Harry Bergholm (soolokitara), Kicke Bergholm (basso) ja Mårten Wikström (rummut). Yhtye teki ensilevynsä Dark eyes beat 1963, jota seurasi saman vuoden heinäkuussa levytetty rautalankaversio sävelmästä Katariinan kamarissa.

Kun laulettu beat–musiikki tuli Beatlesin myötä muotiin, yhtye otti laulusolistikseen Cay Karlssonin. Samaan aikaan Bergholmin ja Wikströmin tilalle tulivat Mårten Enqvist ja Hannu Euramaa. Cay & The Scaffolds nimellä levytettiin joulukuussa 1963 Girls joka oli sangen suuri menestys. Yhtye levytti Cayn kanssa muutamia muitakin levyjä, mutta yhteistyö loppui syksyllä 1964 Cayn mentyä armeijaan. Seuraavan vuoden elokuussa Cay liittyi The Roostersiin jossa soitti myös Harry Bergholm.

Yhtye pestasi uudeksi laulusolistiksi Aira-Anneli Mäkisen Hämeenlinnasta ja alkuvuonna 1965 uudeksi rumpaliksi tuli Ronnie Österberg. Yhtyeen tyyli muuttui rajummaksi rhythm & bluesiksi. Kesällä 1965 yhtye vietti kaksi kuukautta Ruotsissa soittamassa Gamla stanin klubeissa. Keikkapalkkiot eivät riittäneet hotelliin ja ruokaan. Syksyllä yhtye hajosi. Ennen hajoamista yhtye teki marraskuussa singlen Pois jonka solistina toimi Lönnfors. Pois on alun perin Beatlesin Help.

Yhtyeen hajottua Österberg liittyi Jim Pembroke & The Pems – yhtyeeseen, Lönnfors Eero Raittisen The Boysiin, Enqvist The Firstiin ja Bergholm Jormasiin.


Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet

Dark eyes beat / Tullallaa twist (1963)
Katariinan kamarissa / Crazy horse (1963)
Girls / Jingle bells twist (1963)
You are my everything / I’m wondering (1964)
Ghost train / You (1964)
Stay with me / Would you like to dance (1964)
How can you do this / The Look of you (1964)
I wanna be / Sweet Sally (1964)
Yksin oon / My girl (1965)
You’re running out of money / Wonderful time (1965)
Leave me alone / Oh no, not today (1965)
Henry kahdeksas / Löydä en ystävää (1965)
Pois / Rakkautta vain se on (1965)

EP: t

Girls / You are my everything / I’m wondering / Far away (1964)


Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen

Arto Lönnfors = komppikitara
Harry Bergholm = soolokitara
Kicke Bergholm = basso
Mårten Wikström = rummut

Toinen

Cay Karlsson = laulu
Arto Lönnfors = komppikitara
Harry Bergholm = soolokitara
Kicke Bergholm = basso
Mårten Wikström = rummut

Kolmas

Cay Karlsson = laulu
Arto Lönnfors = komppikitara
Mårten Enqvist = soolokitara
Kicke Bergholm = basso
Hannu Euramaa = rummut

Neljäs

Aira-Anneli Mäkinen = laulu
Arto Lönnfors = komppikitara
Mårten Enqvist = soolokitara
Kicke Bergholm = basso
Hannu Euramaa = rummut

Viides

Arto Lönnfors = komppikitara ja laulu
Mårten Enqvist = soolokitara
Kicke Bergholm = basso
Ronnie Österberg = rummut

Kuudes

Arto Vilkko = kitara ja laulu
Harry Bergholm = soolokitara
Kicke Bergholm = basso
Kari Kuivalainen = rummut

Studiokokoonpano kesällä 1965

Arto Lönnfors = komppikitara ja laulu
Mårten Enqvist = soolokitara
Jorma Kalenius = basso
Matti Oiling = rummut


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]