 |
| Tiedot |
| Toiminnassa: |
1966–1970, 1986–1989, 1996–1997, 2001–2002 |
| Kotipaikka: |
Yhdysvallat |
| Laulukieli: |
englanti |
| Jäsenet |
|
|
| Levy-yhtiöt |
|
|
The Monkees oli yhdysvaltalainen yhtye, joka perustettiin Los Angelesissa vuonna 1966 samannimistä televisiosarjaa varten. Komediasarjaa tehtiin NBC-yhtiölle vuosina 1966–1968. Yhtyeen aktiiviuraa jatkui vuoteen 1970. Yhtyeen jäseniä olivat Michael Nesmith, Micky Dolenz, Davy Jones ja Peter Tork. Michael Nesmithia ja Peter Torkia lukuun ottamatta he olivat alkuaan vain muusikoita esittäviä näyttelijöitä, ja sarjan musiikin noustessa listoille syntyi kohu siitä, etteivät he oikeasti soita omia kappaleitaan.
Siinä missä televisiosarja oli saanut inspiraationsa The Beatlesin Yeah, yeah, tässä me tulemme -elokuvasta ja laajemmin 1960-luvulla British Invasion -ilmiönä tunnetusta brittiyhtyeiden menestyksellisestä rantautumisesta Yhdysvaltain musiikkimarkkinoille, oli sarja vastavuoroisesti suosiossa eturivin brittimuusikoiden keskuudessa: muun muassa John Lennonin on kerrottu olleen The Monkees -fani ja verranneen sarjaa Marx-veljesten huumoriin. The Wholla oli hetken aikaa jopa suunnitteilla vastaavanlaisen televisiosarjan tekeminen.
Suomessa The Monkeesin yhtä kappaletta, Daydream Believer käytettiin vuoden 2005 lopussa VR-Yhtymän Elämä raiteillaan -mainoskampanjassa.[1]
Tunnetuimpia kappaleita [muokkaa]
- (Theme From) The Monkees (1966)
- Last Train to Clarksville (1966)
- I'm A Believer (1966)
- (I'm Not Your) Stepping Stone (1967)
- Look Out (Here Comes Tomorrow) (1967)
- A Little Bit Me, A Little Bit You (1967)
- Daydream Believer (1967)
- Pleasant Valley Sunday (1967)
- Valleri (1968)
Aiheesta muualla [muokkaa]