The Legend of Korra
The Legend of Korra on Michael Dante DiMartinon ja Bryan Konietzkon Nickelodeonille kehittämä animaatiosarja, joka on jatkoa vuosien 2005–2008 Avatar-sarjalle. Sarjan esittäminen alkoi Yhdysvalloissa 14. huhtikuuta 2012.[1] Sarjan työnimiä olivat tuotantovaiheessa Avatar: Legend of Korra ja The Last Airbender: Legend of Korra.
The Legend of Korran oli tarkoitus olla vain 12 jakson pituinen, mutta tuotantokausi laajennettiin 26 jakson mittaiseksi.[2] Sarjalle päätettiin lopulta tehdä toinen tuotantokausi, joka edellisen tavoin koostuu myös kahdesta eri "kirjasta".[3]
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
Ennen sarjan tapahtumia [muokkaa]
Tulikansaa vastaan käydyn sodan päätyttyä, Avatar Aang ja Tulen Valtias Zuko perustivat kansojen välistä rauhaa edistääkseen Yhdistyneen Tasavallan, jonka pääkaupunki on Republic City. 70 vuotta sodan päättymisen jälkeen Aangin seuraaja, Eteläisen Vesiheimon Korra, on oppinut jo vedentaitamisen, maantaitamisen ja tulentaitamisen. Mutta hän ei ole vielä oppinut tuulentaitamista eikä hallitsemaan Avatar-tilaa.
Ilman Kirja [muokkaa]
Hän lähtee Tasavallan Kaupunkiin oppimaan tuulentaitamista Tenziniltä, Aangin ja Kataran pojalta. Hän joutuu ensin hankaluuksiin poliisipäällikkö Lin Beifongin, Tophin tyttären, kanssa. Korra saa kaupungissa vastaansa naamiota käyttävän Amonin johtamat Equalistit, alkuvoimien taitamisen vastustajat, sekä Tasavallan Neuvoston puheenjohtajan, Tarrlokin. Korra saa liittolaisikseen muun muassa veljekset Makon ja Bolinin sekä Asami Saton, jonka isä, Hiroshi Sato, paljastui Equalistien liittolaiseksi.
Ilman Kirjan tapahtumien aikana Korra saa selville Amonin kykenevän poistamaan ihmisiltä näiden taitamisvoimat ja liittyy väliaikaisesti myös Tarrlokin johtamaan työryhmään. Equalistit aloittavat terroristihyökkäykset kaupunkiin ja Korran alkaessa Tenzinin vastustaa Tarrlokin liian aggressiivisia vastahyökkäyksiä, Tarrlok vangitsee hänen ystävänsä ja kidnappaa hänet verentaitamisen, vedentaitamisen laittoman muodon, avulla. Hän paljastuu Avatar Aangin 42 vuotta sitten kukistaman verentaitajan, Yakonen, pojaksi. Amon kuitenkin vie Tarrlokin voimat ja Korra pakenee.
Kirjan lopussa Yhdistyneiden Joukkojen laivasto saapuu Zukon lapsenlapsen, kenraali Irohin, johtamana apuun. Korra ja Mako saavat selville, että Amon on oikeasti Noatak, Tarrlokin veli. Viimeisessä taistelussa Equalistejä vastaan Amon onnistuu poistamaan Korran voimat, mutta Korra oppii tuulentaitamisen ja paljastaa koko Yhdistyneen Tasavallan kansalle totuuden Amonista. Amon pakenee Tarrlokin kanssa, mutta Tarrlok räjäyttää veneen tappaen heidät molemmat. Korra suree voimiensa menetystä, mutta Aangin henki palauttaa hänen voimansa ja opettaa tälle voimantaitamisen, jotta tämä voisi tehdä saman muille Amonin uhreille.
Henkien Kirja [muokkaa]
Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuusi kuukautta Equalistien kukistumisen jälkeen. Suurin osa tapahtumista sijoittuu Eteläisen Vesiheimon alueelle, jossa Korran on käytävä läpi Pohjoista Vesiheimoa johtavan setänsä, Unalaqin, henkisiä opetuksia voidakseen taistella Pimeäksi Hengeksi kutsuttua olentoa vastaan.
Jaksot [muokkaa]
1. tuotantokausi
Ilman Kirja (2012)
- Welcome to Republic City
- A Leaf in the Wind
- The Revelation
- The Voice in the Night
- The Spirit of Competition
- And the Winner Is...
- The Aftermath
- When Extremes Meet
- Out of the Past
- Turning the Tides
- Skeletons in the Closet
- Endgame
Henkien Kirja (2013)
Sarjan hahmoja [muokkaa]
- Korra – 17-vuotias Eteläisen Vesiheimon tyttö ja nykyinen Avatar. Hän hallitsi sarjan alussa vain veden-, maan- ja tulentaitamiset. Korra lähti Tasavallan Kaupunkiin oppiakseen Kataran pojalta, Tenziniltä, tuulentaitamista. Korra oppi kuitenkin tuulentaitamisen yllättäen taistellessaan Amonia vastaan. Hän oppi Ilman Kirjan lopussa Aangin hengeltä voimantaitamisen voidakseen parantaa muut Amonin uhrit.
- Mako – 18-vuotias tyyni ja toisinaan syrjäinen tulentaitaja, joka auttaa Korraa taistelussa Equalisteja vastaan. Pro-taitajaryhmä Tulifrettien kapteeni. Korra oli ihastunut häneen, mutta Makolla oli suhde Asamin kanssa. Ilman Kirjan lopulla Mako kuitenkin tunnusti rakastavansa Korraa.
- Bolin – 16-vuotias maantaitaja ja Makon nuorempi veli. Tulifrettien jäsen. Kovasta elämästään huolimatta veljeään humoristisempi. Nauttii kovasti huomiostaan. Ihastunut Korraan, mutta Korra pitää tätä vain hyvänä ystävänä.
- Asami Sato – Hiroshi Saton 18-vuotias tytär. Poliittisesta elämästään huolimatta pro-taitajien suuri fani. Vaikka hänelle selvisi, että hänen isänsä oli Equalistien puolella, hän itse ei halunnut auttaa tätä.
- Naga – Korran lemmikkijääkarhukoira, naaras.
- Pabu – Bolinin lemmikkitulifretti, uros.
- Tenzin – Aangin ja Kataran nuorin poika ja heistä ainut tuulentaitaja. Hän edustaa myös Tuulenkulkijoita Yhdistyneen Tasavallan Neuvostossa. Hänellä on vaimo, Pema, sekä kolme lasta Jinora, Ikki, Meelo, joista kaikki ovat tuulentaitajia. Ilman Kirjan aikana syntyi neljäs lapsi, Rohan. Tenzin asuu perheineen Tuulitemppelisaarella, jolla asuu myös muutamia Tuulenkulkijoiden perinteitä omaksuneita ei-taitajia.
- Oogi – Tenzinin lentobiisoni.
- Päällikkö Lin Beifong – Tophin tytär ja Tasavallan Kaupungin metallitaitajapoliisien päällikkö. Kannattaa kovaa kuria ja siksi ei aluksi luottanut Korraan tämän luonteen vuoksi. Hän oli vuosia sitten Tenzinin tyttöystävä ennen kuin tämä tapasi Peman.
- Amon – Equalistien johtaja, joka haluaa luoda tasa-arvoa kaikkien ihmisten välille vallankumouksella alkuvoimien taitajia vastaan, koska syyttää taitajia kaikista maailmassa olleista sodista. Hän osaa kätyreidensä tavoin käyttää chi-torjuntaa. Mutta hän osaa myös poistaa uhreiltaan kyvyn taitaa alkuvoimia. Ensimmäisen kirjan lopulla paljastui, että hän oli oikeasti Noatak, Tarrlokin veli ja Yakonen poika, joka vihasta isäänsä kohtaan perusti Equalistit. Amon kuoli Tarrlokin räjäytettyä veneen, jolla he pakenivat kaupungista.
- Luutnantti – Amonin oikeankädenmies. Käyttää aseinaan kahta sähköistettyä kali-sauvaa.
- Hiroshi Sato – Rikas Tulikansan siirtokuntalainen Tasavallan Kaupungissa. Hän rikastui autojen - satomobiilien - myyjänä. Myöhemmin paljastui, että tulentaitajien surmattua kauan sitten hänen vaimonsa, hän oli salaa ryhtynyt valmistamaan aseita Equalisteille.
- Tarrlok – Yhdistyneen Tasavallan Neuvoston puheenjohtaja ja Pohjoisen Vesiheimon edustaja. Häntä pidetään reiluna miehenä, joka haluaa vain Tasavallan Kaupungin parasta ja saa Neuvostossa lähes kaikki kannattamaan neuvojaan, Tenziniä lukuun ottamatta. Myöhemmin paljastui, että hän oli Yakonen poika ja Amonin/Noatakin pikkuveli. Osaa isänsä tavoin hallita verentaitamista ilman että on edes täysikuu. Tarrlok kuoli räjäytettyään veneen, jolla hän pakeni Amonin mukana kaupungista.
- Kenraali Iroh – Zukon lapsenlapsi ja Yhdistyneiden Joukkojen kenraali. Saanut nimensä Zukon sedän mukaan.
- Katara – Avatar Aangin leski ja Tenzinin äiti. Opetti Korralle vuosia sitten vedentaitamista. Hänellä ja Aangilla on kolme lasta: Kya, Bumi ja Tenzin. Tenzin on Yhdistyneen Tasavallan Neuvoston jäsen ja Bumi (sai nimensä Aangin ystävän ja Omashun kuninkaan mukaan) on Yhdistyneiden Joukkojen toisen divisioonan komentaja. Kya (sai nimensä Kataran äidin mukaan) ei ole vielä esiintynyt sarjassa.
Ääninäyttelijät [muokkaa]
Sarjan alkuperäiset äänet.
| Janet Varney | ... Korra |
| David Faustino | ... Mako |
| P. J. Byrne | ... Bolin |
| Seychelle Gabriel | ... Asami Sato |
| Dee Bradley Baker | ... Naga, Pabu, Oogi, Tarrlok, komentaja Bumi, sivuäänet |
| J. K. Simmons | ... Tenzin, sivuäänet |
| Maria Bamford | ... Pema |
| Kiernan Shipka | ... Jinora |
| Darcy Rose Byrnes | ... Ikki, sivuäänet |
| Logan Wells | ... Meelo |
| Mindy Sterling | ... päällikkö Lin Beifong, Tulikansan edustaja Neuvostossa |
| Richard Epcar | ... kapteeni Saikhan, sivuäänet |
| Steve Blum | ... Amon/Noatak |
| Lance Henriksen | ... Luutnantti |
| Daniel Dae Kim | ... Hiroshi Sato |
| Grey DeLisle | ... Pimeä Henki |
| Dante Basco | ... kenraali Iroh |
| Eva Marie Saint | ... Katara |
| Clancy Brown | ... Yakone |
| D. B. Sweeney | ... Aang |
| Chris Hardwick | ... Sokka |
| Kate Higgins | ... Toph Beifong |
| Carlos Alazraqui | ... Tonraq (Korran isä), sivuäänet |
| Alex McKenna | ... Senna (Korran äiti) |
| Rami Malek | ... Tahno |
| Alyson Stoner | ... Opal |
| Cora Baker | ... nuori Korra |
| Jason Harris | ... sivuäänet |
| Amy Hill | ... sivuäänet |
| Tom Kenny | ... sivuäänet |
| April Stewart |
Lähteet [muokkaa]