David Faustino

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Faustino Children Uniting Nationsin ja Billboardin järjestämillä vuoden 2007 Oscar-tilaisuuden jatkoilla.

David Faustino (s. 3. maaliskuuta 1974 Los Angelesissa, Kaliforniassa) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja, joka esitti Bud Bundya komediasarjassa Pulmuset koko sarjan olemassaolon ajan vuosina 19871997. Sarjan alussa hän oli pikkupoika ja vuosien varrella kasvoi nuoreksi mieheksi. Jo aikaisemmin hän oli esiintynyt lukuisissa televisioelokuvissa.

Faustino kokeili siipiään myös rap-artistina taiteilijanimellä D L'il, mutta ei menestynyt erityisen hyvin. Sarjan päätyttyä hän on esiintynyt ns. B-luokan julkisuuden henkilöille tarkoitetussa tosi-tv-ohjelmassa, tehnyt vierailuja erilaisiin televisiosarjoihin ja näytellyt pienen budjetin elokuvissa. Nykyisin hän työskentelee Wynn Las Vegas -kasinolla. Faustino meni naimisiin vuonna 2003 Andrea Elmerin kanssa mutta pari erosi helmikuussa 2007. Myöhemmin samana vuonna David pidätettiin riitelystä ex-vaimonsa kanssa ja marihuanan hallussapidosta. Hän pääsi takuita vastaan vapaaksi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.