Teekutsuliike

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teekutsuliikkeen Veronmaksajien marssi Washingtonissa 12. syyskuuta 2009.

Teekutsuliike (Tea Party movement, Tea Party -liike) on yhdysvaltalainen konservatiivinen poliittinen liike, joka syntyi vuonna 2009 osittain Barack Obaman taloudellisen apupaketin nostattamien protestimielialojen pohjalta.[1] Tämä organisoimaton liike paitsi vastustaa pelastuspaketteja, haluaa muutenkin pienentää julkista sektoria[2]. Liike vastustaa myös Barack Obaman persoonaa [3]. Liikkeessä on niin yksilönvapauksia kannattavia libertaareja kuin vanhoillisia konservatiivejakin[2].

Liikkeen nimi "TEA" tarkoittaa "On jo verotettu tarpeeksi" (Taxed Enough Already)[2], minkä lisäksi nimi on samalla viittaus Bostonin teekutsuihin.

Oikeistoradikaaliksi luonnehdittu liike kertoo ajavansa fiskaalista konservatiivisuutta. Alaskan entinen kuvernööri Sarah Palin on nähty liikkeen epävirallisena johtohahmona.[4] Myös konservatiivinen kommentaattori Glenn Beck on yksi liikkeen johtohahmoista.[5] Michele Bachmannia on sanottu liikkeen uudeksi kuningattareksi.[6]

Liikkeen taustaa ja toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liike on saanut nimensä Bostonin teekutsuista, ja ensimmäisenä sitä käytti CNBC-talouskanavan toimittaja Rick Santelli 17. helmikuuta 2009 nostattaessaan ihmisiä Obaman asuntovelkaisille suuntaamaa apupakettia vastaan ja kehottaessaan heitä "Chicagon teekutsuille". Liikkeen nimissä on järjestetty runsaasti veroja vastustavia mielenosoituksia eri puolilla Yhdysvaltoja, ja eri kyselyissä sen ajatuksia kannattaa 20–40 prosenttia yhdysvaltalaisista.[1]

Ensimmäinen valtakunnallinen konferenssi järjestettiin Nashvillessä helmikuussa 2010 järjestäjänä Tea Party Nation -järjestö. Liike ei ole yhtenäinen, vaan se koostuu sadoista itsenäisistä järjestöistä. Sen ajatukset eivät myöskään muodosta johdonmukaista linjaa, mutta perusnäkemyksiä ovat pienet verot, budjettikuri, valtion vallan supistaminen, markkinoiden viisaus ja laajat yksilönvapaudet.[1] Myös ilmastomuutoksen kieltäminen, päästökaupan lopettaminen tai sosialismin ja kommunismin vastustaminen saavat kannatusta sen jäsenten parissa. Liikkeen piirissä on myös esitetty ajatuksia, joiden mukaan Obaman syntymätodistus olisi väärennetty. Liikkeen parista on noussut huhuja joiden mukaan Obama olisi muslimi. Ääriryhmien on pelätty turvautuvan aseelliseen väkivaltaan.[7]

Kesällä 2011 tehtyjen mittausten mukaan liikkeen kannatus alkaa hiipua, ja jo 40 prosenttia yhdysvaltalaisista suhtautuu siihen kielteisesti.[8]

Kongressivaalit 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 kongressi- ja kuvernöörinvaaleissa Tea Party sai läpi monia ehdokkaita läpi republikaanien joukossa, kuten Marco Rubion Floridassa, Rand Paulin Kentuckyssa, Nikki Haleyn Etelä-Carolinassa ja Susana Martinezin New Mexicossa.[9][10] Liikkeen ehdokas Sharron Angle kuitenkin hävisi Harry Reidille Nevadassa ja toinen liikkeen näkyvä ehdokas Christine O'Donnel hävisi Delawaressa.[11]

Presidentinvaalit 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 2011 teekutsuliikkeen nouseva tähti Michele Bachmann ilmoitti pyrkivänsä republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Bachmann vastustaa homojen avioliitto-oikeutta ja aborttia, kannattaa älykkään suunnittelun opettamista kouluissa ja on kutsunut ilmastonmuutosta huijaukseksi. Bachmann on syyttänyt Obamaa sosialismin tuomisesta Yhdysvaltoihin ja Yhdysvaltain vastaisista näkemyksistä. Bachmann myös vastustaa Obaman terveydenhuoltouudistusta.[12] Bachmann vetäytyi kisasta tammikuussa kärsittyään tappion lukuisten osavaltioiden esivaaleissa[13].

Republikaanien presidenttiehdokkaaksi valittu Mitt Romney kuitenkin valitsi teekutsuliikkeen suosikkeihin kuuluvan Paul Ryanin varapresidenttiehdokkaakseen elokuussa 2012.[14]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Suomessa on oma Teekutsuliike, "poliittisesti sitoutumaton, järjestäytymätön vapaa kansanliike", jonka osallistujien päämääränä on "vähentää valtion sekaantumista ihmisten elämään"[2].

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teekutsuliikkeen rahoituksesta ja liikkeen todellisista taustavoimista on noussut kysymyksiä. Brittiläisen The Guardianin mukaan Teekutusliikkeen ilmastonmuutoksen kiistävät ehdokkaat, Jim DeMint ja James Inhofe, ovat saaneet rahoitusta BP:ltä ja muilta suurilta saastuttajilta kaikkiaan 240 200 dollaria.[15] The New York Times raportoi Wall Streetille annettuja elvytyspakettaja vastustavan liikkeen saavan paradoksaalisesti rahoitusta miljonääreiltä, kuten mediamoguli Rupert Murdochilta sekä miljonääriveljeksiltä, David Kochilta ja Charles Kochilta. [16]Kummankin Kochin veljeksen omaisuus on yli 20 000 miljoonaa dollaria, ja he ovat Forbesin rikkaimpien ihmisten listalla jaetulla sijalla 5. He ovat perustaneet vapaata markkinataloutta kannattavan säätiön "Americans for Prosperity. Yksi liikkeen ristiriidoista on siinä, että finanssikriisin jälkeisestä pelastuspakettien aiheuttamasta suuttumuksesta syntynyt liike ajaa nyt vapaan markkinatalouden ideaa [17].

Teekutsujen vastineeksi Annabel Parkin aloitteesta perustettiin Coffee Party USA -liike[18], joka korostaa moniarvoisuutta ja vaaleilla valitun hallinnon tukemista[7].

Vuonna 2010 Teekutsuliike aiheutti kohua järjestämällä "Kunnian palauttamiseksi" nimetyn kokoontumisen Washingtonissa päivänä, jolloin Martin Luther Kingin legendaarisesta "Minulla on unelma" -puheesta tuli kuluneeksi tasan 47 vuotta. Syytösten mukaan liike pyrki valjastamaan Kingin omien tavoitteidensa ajamiseen ja tapahtuma loukkasi pastorin muistoa. Glenn Beckin mukaan ajankohta oli puhdas sattuma.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pekka Mykkänen, Obamaa pelkäävä ja vihaava teekutsuliike paisuu nopeasti; Tausta, Helsingin Sanomat, 14.3.2010 s. B2
  2. a b c d "Teetä vai sympatiaa", toimittaja Jaakko Lyytinen, Helsingin Sanomat 16.5.2010, s. D3
  3. The Billionaires Tea Party | Dokumenttielokuva | Viitattu 20.01.2010
  4. UusiSuomi.fi - Tea Party -liike: USA jakautuu kahtia Viitattu 16.4.2010
  5. Pohjalainen.fi - Teekutsu-konservatiivit etenevät Yhdysvalloissa Viitattu 16.4.2010
  6. Vahva naisehdokas Obaman haastajaksi iltalehti.fi. 27.6.2011. Kustannusosakeyhtiö Iltalehti. Viitattu 25.10.2011.
  7. a b Matilainen, Tuulia: Kansalaisliike Obaman nilkassa. Aamulehti, 28.3.2010, s. A2.
  8. NY Times: Teekutsuliikkeen suosio laskee Yhdysvalloissa HS.fi. 6.8.2011. Sanoma News Oy. Viitattu 25.10.2011.
  9. UusiSuomi.fi - Demokraatit jyrättiin USA:ssa Viitattu 3.11.2010
  10. France24.com - Lessons and trends from US midterm elections Viitattu 5.11.2010
  11. HS.fi - Teekutsuliike rynni mutta jäi tavoitteesta Viitattu 4.10.2010
  12. Democracy Now! - "A Perfect Product of the Religious Right": Deconstructing Michele Bachmann’s GOP Presidential Bid Viitattu 28.6.2011
  13. http://abcnews.go.com/blogs/politics/2012/01/bachmann-drops-out-of-presidential-race/
  14. YLE.fi - Romney nimitti Paul Ryanin varapresidenttiehdokkaakseen Viitattu 12.8.2012
  15. guardian.co.uk - Tea Party climate change deniers funded by BP and other major polluters Viitattu 26.10.2010
  16. The New Yotk Times - Frank Rich: The Billionaires Bankrolling the Tea Party Viitattu 26.10.2010
  17. The Billionaires Tea Party | Dokumenttielokuva | Viitattu 20.01.2010
  18. Coffee Party Wake Up and Stand Up
  19. UusiSuomi.fi - Washingtonissa konservatiivit koolla Kingin puheen päivänä Viitattu 29.8.2010