Sukka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erivärisiä sukkia

Sukka on pussinomainen vaate, joka peittää jalkaa ja jalkaterää. Sen tarkoituksena on lieventää hiertymiä jalan ja kengän välillä, pitää jalka lämpimänä, imeä hikeä jalasta ja olla koriste.

Sukan varren pituus voi vaihdella aivan kantapään yläpuolelta reiden yläosaan asti. Pituuden mukaan sukat jaotellaan yleensä nilkkasukkiin ja polvisukkiin. Se tehdään yleensä puuvillasta, villasta tai nailonista. Sukat myydään pareittain, jolloin molemmat sukat ovat yleensä samanlaiset.

Sukkia alettiin valmistaa teollisesti Englannissa pappi William Leen keksittyä neulekoneen vuonna 1589. Tätä ennen sukkia neulottiin käsin puikoilla. Sukkia piti lähinnä ylhäisö 1800-luvun loppupuolelle asti. Sukkien edeltäjä oli jalkarätti. Myös heiniä on käytetty lämmöneristeenä kengissä - kenkäheininä - lähinnä nykyisen villasukan vastineena (lappalaisen nimitys heinäkenkä kertoo tästä tavasta).

Naisten sukissa muoti alkoi 1920-luvulla vaatia ohuita silkkisukkia. Vuonna 1930 käytettiin 70 % Yhdysvaltojen silkintuonnista sukkien valmistukseen. Nylonin keksiminen (Nyloniset sukat tulivat myyntiin 15. toukokuuta 1940[1]) korvasi silkin lähes täysin naisten sukkien valmistusmateriaalina, tosin toisen maailmansodan aikaan lähes kaikki materiaali käytettiin muun muassa laskuvarjojen valmistukseen.

Sukat olivat perinteisesti pitkät ulottuen vähintään polveen asti, ja vielä 1960-luvulla niitä pidettiin ylhäällä sukkanauhoin. Tämän jälkeen keksittiin resori, joka piti sukan ylhäällä.

Japanissa on ollut perinteisesti käytössä tabi-sukka, joka erottaa ukkovarpaan muista varpaista ja mahdollistaa zōrien ja getojen käytön muutenkin kuin paljain jaloin. Samassa maassa on ollut 1990-luvulla nuorten koulutyttöjen keskuudessa muodissa loose socks -tyyli, jossa pitkät sukat on liimattu löysästi puolisääreen erityisellä sukkaliimallalähde?.

Erilaisia sukkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sukka.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.