Tabi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tabit Awa-odori -festivaalin tanssijan jaloissa.

Tabit (jap. 足袋, tabi, sananmukaisesti "jalkavaate") ovat japanilaiset sukat, jotka on jaettu kärkiosastaan kahteen osaan niin, että isovarpaalle on oma syvennys. Tabeja käytetään yleensä perinteisten zōri-sandaalien kanssa.

Tabit valmistetaan ompelemalla kolmesta peruskappaleesta: pohjasta, ulkokyljestä ja sisäkyljestä. Sukan sisäsyrjällä on halkio, joka suljetaan hakasilla. Entisaikoina tabit suljettiin nauhoin[1]. Nykyään tabit valmistetaan puuvillasta, pellavasta, silkistä tai tekokuidusta. Aiemmin niitä tehtiin myös nahasta.

Tabit olivat alun perin vanhojen ihmisten epämuodollinen asuste[1], mutta ajan myötä ne otettiin osaksi tavallista pukeutumista ja nykyään ne ovat ehdoton osa myös juhla- ja seremoniallisia asuja.

Jikatabit (jap. 地下足袋) ovat eräänlaiset saapasmaiset tabit, joissa on kumipohja. Niitä on käytetty ja käytetään yhä muun muassa pelto- ja puutarhatöissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fält, Olavi K.; Nieminen, Kai; Tuovinen, Anna; Vesterinen, Ilmari: Japanin kulttuuri. Otava, 2006. ISBN 951-1-12746-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fält ym., s. 451