Sotaherra
Sotaherra (engl. warlord) on alueellinen tai paikallinen vallanpitäjä, jonka asema nojautuu yksinomaan sotilaalliseen voimaan, ja joka on vastakkainasettelussa tai enintään nimellisessä kuuliaisuussuhteessa valtion keskushallintoon.[1] Feodaaliruhtinaita ei pidetä sotaherroina, sillä heidän valta-asemansa perustuu legitimiteettiin.
Toimintatapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotaherrat hallitsevat useimmiten syrjäisillä alueilla kaukana pääkaupungista ja hallituksen kontrollista. Jotkut heistä saattavat ulottaa valtaansa myös rajan yli naapurimaihin.[2]
Sotaherrat pyrkivät yleensä hallitsemaan alueita, joilla on helposti hyödynnettäviä luonnonrikkauksia, kuten puuta, öljyä, mineraaleja, timantteja tai kultaa. Sotaherrat hyödyntävät luonnonvaroja joko suoraan tai myymällä niihin oikeuksia kansainvälisille yhtiöille. Sotaherrat saattavat joukkoineen ryöstellä kyliä ja maatiloja tai kerätä ”veroja” turvallisuutta vastaan. He voivat myös käyttää hyväkseen paikallista liiketoimintaa sekä rikollisuutta hyötyäkseen esimerkiksi huumeiden viljelystä ja huumekaupasta, ihmiskaupasta ja salakuljetuksesta. Sotaherrat voivat panna humanitäärisen avun ja kehitysavun omiin taskuihinsa tai vaatia korvausta siitä, että kansainväliset järjestöt saavat tulla auttamaan väestöä tai rakentamaan infrastruktuuria. Heillä on myös omia laittomia kauppayhteyksiään ulkomaille.[2]
Sotaherrat värväävät itselleen puolisotilaallisia joukkoja sekä kouluttavat ja aseistavat nämä. Soturit ovat yleensä kokeneita, mutta myös lapsisotilaita käytetään joskus. Sotilaspalvelus perustuu useimmiten henkilökohtaiseen uskollisuuteen sotaherralle, harvemmin etnisiin tai poliittisiin siteisiin, mikä erottaa sotaherrat klaanipäälliköistä ja vallankumousjohtajista. Usein sotaherran organisaation johtopaikoilla on kuitenkin vain oman klaanin tai muun ryhmän edustajia, kuten Somaliassa ja Afganistanissa.[2]
Monella sotaherralla on tausta maan poliittisissa tai sotilaallisissa valtapiireissä, ja jotkut tulevat varakkaista suvuista tai liike-elämästä. Jotkut sotaherrat saattavat tehdä yhteistyötä valtion ja armeijan kanssa, jos siitä on heille etua eikä se uhkaa heidän valtaansa. Joskus he perustavat hallitsemilleen alueille jonkinlaisen hallinnon, joka tarjoaa kansalle peruspalvelut ja infrastruktuurin. Moni sotaherra on siirtynyt politiikkaan ja päätynyt kuvernööriksi, ministeriksi tai kansanedustajaksi.[2]
Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinan historiassa puhutaan levottomasta sotaherrojen aikakaudesta (junfa) vuosina 1918–1927. Omia armeijoitaan komentaneiden sotilasjohtajien valtaan on perinteisesti yhdistetty sekasorto, raakuudet ja siviiliväestön rosvoaminen.[3] Qing-dynastian hiipumisesta aiheutunut sotaherrojen kausi päättyi Guomindangin voittoon ja valtaannousuun.
Nykyajan sotaherroja ovat esimerkiksi maidensa sisällissodissa toimineet ja sodasta hyötyneet Charles Taylor (Liberia), Johnny Paul Koroma (Sierra Leone), Mohamed Farrah Aidid (Somalia), Jean-Pierre Bemba (Kongon demokraattinen tasavalta), Mahmud Khudoberdyev (Tadžikistan) sekä Gul Agha Shirzai, Ismail Khan ja Abdul Rashid Dostum (Afganistan).[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.thefreedictionary.com/warlord
- ↑ a b c d e Schneckener, Ulrich (toim. Badie, Bertrand & Berg-Schlosser, Dirk & Morlino, Leonardo): ”Warlords”, International Encyclopedia of Political Science, Volume 8, s. 2734–2736. Sage Publications, 2011. ISBN 978-1-4129-5963-6.
- ↑ http://science.jrank.org/pages/7553/Chinese-Warlordism.html
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sotaherra Wikimedia Commonsissa
