Sondra Locke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sondra Locke

Sondra Locke (s. 28. toukokuuta 1947) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on tehnyt yhteistyötä Clint Eastwoodin kanssa useissa elokuvissa, kuten Ratkaisevassa iskussa (1983).

Locke oli vuonna 1969 ehdolla Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon ja kahden Golden Globen saajaksi roolillaan elokuvassa Sydän on yksinäinen harjailija (1968). Vuonna 1981 ja 1988 hän oli ehdolla Golden Raspberry - eli Razzie-palkintojen saajaksi.

Locke on myös ohjannut muutaman elokuvan. Hän meni vuonna 1968 naimisiin lapsuudenystävänsä Gordon Andersonin kanssa, ja he ovat edelleen muodollisesti naimisissa ja ystäviä keskenään, vaikka ovat kumpikin seurustelleet tahoillaan. Andersonin homoseksuaalisuus kerrottiin julkisuuteen 1996. Locke kohtasi Clint Eastwoodin ensimmäistä kertaa vuonna 1972. Tuttavuus kehittyi myöhemmin yli kymmenen vuotta kestäneeksi seurustelusuhteeksi, joka päättyi 1990.

Lockella havaittiin vuonna 1990 rintasyöpä, josta hän sittemmin toipui.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.