Soldier

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Soldier on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut tieteiselokuva. Sen ohjasi Paul W. S. Anderson ja sen pääosassa nähtiin Kurt Russell. Elokuvan käsikirjoitti Blade Runnerin käsikirjoittaja David Webb Peoples. Vaikka elokuvat eivät ole suoranaista jatkoa toisilleen ne sijoittuvat samaan universumiin.

Kallis tieteiselokuva ei kuitenkaan menestynyt elokuvateattereissa odotetulla tavalla, vaan oli vähällä lopettaa ohjaaja Paul Andersonin elokuvauran. Hän palasi vuonna 2002 Resident Evil-elokuvan ohjaajana ja käsikirjoittajana.

Suomessa sitä ei ole esitetty elokuvateattereissa, se julkaistiin videolle vuonna 1999.

Juonireferaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kersantti Todd (Kurt Russell) on joukkueensa kanssa kasvatettu sotilaaksi lapsesta asti. Uudet geenimuokatut sotilaat korvaavat heidät ja Todd menettää tajuntansa sotilasharjoituksessa. Hänen uskotaan kuitenkin kuolleen ja hän sekä kaksi muuta ruumista joutuvat roska-alukseen. Todd herää aluksessa ja hän joutuu jäteplaneetalle jossa joukko sinne pakkolaskun tehneitä ja sittemmin planeetan asuttaneita ihmisiä ottaa hänet hoiviinsa.

Todd on koulutettu pelkäämään ja tottelemaan käskyjä, hän puhuu harvoin (Kurt Russell puhuu vain n. 100 sanaa) ja silloinkin kuin ylemmälle esimiehelle, mutta pikkuhiljaa hän oppii millaista on elää perheessä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.