Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Äänestyksen tulos kartalla:
Vihreä = Kyllä
Punainen = Ei

Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä 2014 oli Skotlannissa 18. syyskuuta 2014[1] järjestetty kansanäänestys siitä, pitäisikö alueen jäädä osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa vai itsenäistyä. Äänestyksessä Skotlannin itsenäistymistä vastusti 55,3 % ja kannatti 44,7 % äänestäneistä. Äänestysprosentti oli 84,6.

Lokakuussa 2012 Britannian pääministeri David Cameron ja Skotlannin pääministeri Alex Salmond allekirjoittivat sopimuksen kansanäänestyksen järjestämisestä.[2] Alex Salmond on pohjustanut itsenäisyysäänestystä siitä lähtien, kun hänen keskustavasemmistolainen Skotlannin kansallispuolueensa (SNP) nousi suurimmaksi puolueeksi vuonna 2007. Vuonna 2011 se sai enemmistön Skotlannin parlamenttiin.

Äänestys ja mielipidemittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänestyksessä kysytään yksinkertainen kyllä/ei -kysymys siitä, tulisiko Skotlannin olla itsenäinen valtio, vaikka Salmond olikin esittänyt kolmanneksi vaihtoehdoksi itsehallinnon lisäämistä. Äänestyksessä saavat äänestää Skotlannissa asuvat yli 16-vuotiaat asukkaat.[3][4] Vuonna 2012 mielipidemittausten mukaan itsenäisyyttä kannatti noin kolmasosa tai reilu neljäsosa äänestäjistä, mutta myös kannastaan epävarmoja oli paljon.[4] Vähän ennen äänestystä tehdyt kyselyt lupasivat itsenäisyyttä kannattaville voittoa. The Sunday Timesin You-Gov-tutkimuslaitoksella teettämän kyselyn mukaan 51 prosenttia kannatti itsenäisyyttä. Vielä viikko aiemmin You-Gov-tutkimuslaitoksen mukaan kannattajia oli 42 prosenttia, vastustajia 48 prosenttia ja 10 prosenttia ei ollut päättänyt kantaansa.

Itsenäisyyden kannattajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yes Scotland -liikkeen aktivisteja.

Merkittävin itsenäisyyden puolesta kampanjoiva liike on Yes Scotland, jonka Skotlannin kansallispuolueen lisäksi muodostavat Skotlannin vihreät sekä Skotlannin sosialistinen puolue. Lisäksi itsenäisyyden puolesta kampanjoi pienempiä ryhmittymiä, kuten vasemmistolainen Radical Independence Campaign (RIC), Common Weal -ajatushautomo sekä taiteilijaryhmä National Collective. Itsenäisyyden kannattajat haluavat Skotlannista Pohjoismaiden tyylisen hyvinvointivaltion, jossa on vahva julkinen sektori, korkea palkkataso sekä pienet tuloerot.[5]

Itsenäistymisen seurauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäistymisen seurauksena Skotlanti olisi joutunut todennäköisesti neuvottelemaan EU-jäsenyydestä. Skotlannin pääministeri Alex Salmond olisi halunnut säilyttää valuuttana Englannin punnan, mutta Britannian suurimpien puolueiden mukaan se ei olisi ollut mahdollista, koska ne eivät olisi aikoneet suostua valuuttaunioniin Skotlannin kanssa. Euroalueen jäsenyyden tai oman valuutan ohella mahdollisuutena olisi ollut käyttää Englannin puntaa ilman valuuttaliittoa. Iso-Britannialla on neljä ydinsukellusvenettä sijoitettuna Skotlannin Faslaneen. Ne olisi jouduttu siirtämään muualle, koska Skotlannin uuden perustuslain mukaan maa on ydinaseeton.[6] Salmond olisi halunnut säilyttää Yhdistyneen kuningaskunnan monarkin Skotlannin muodollisena valtionpäänä, mutta arveltiin, että jos Skotlanti itsenäistyy, järjestettäisiin kansanäänestys valtiomuodosta.[7]

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

vaihtoehto kannatus
äänet osuus
yhteensä
1. Kyllä-itsenäisyydelle 1 617 989 44,7%
2. Ei-itsenäisyydelle 2 001 926 55,3%
Hylätyt äänet 3 429 0.09%
Lähteet[8]

Skotlantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä itsenäisyyden.[9] Lopullisissa tuloksissa 55,3 prosenttia skotlantilaisista oli itsenäistymistä vastaan ja 44,7 prosenttia sen puolella. Kaikkiaan äänioikkeuttaan käytti yli 3,6 miljoonaa skottia, joten äänestysprosentiksi muodostui 84,6.[10] Sekä Skotlannin pääministeri Alex Salmond että itsenäisyyttä vahvasti ajanut Skotlannin kansallispuolue myönsivät tappion jo ennen viimeisen vaalipiirin tulosten varmistumista.[11][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.