Simeon
| Nimipäivä | |
| – suomenkielinen | - |
| – ruotsinkielinen | - |
| – ortodoksinen | 3. helmikuuta, 17. huhtikuuta, 27. huhtikuuta, 21. heinäkuuta, 1. syyskuuta |
| Muunnelmia | Simo, Simon |
| Ulkomaisia vastineita | - |
| Nimen alkuperä | raamatullinen, "Hän on kuullut" |
Simeon on raamatullinen miehennimi. Nimi johtuu heprean sanoista, jotka tarkoittavat "hän on kuullut."[1] Suomessa ja erityisesti Pohjanmaalla siitä käytetään myös muotoa Simeoni. Simeon on kuitenkin Suomessakin tavallisempi, sillä heitä on Suomen väestötietojärjestelmässä ollut vuoden 2009 loppuun mennessä 1078. Simeoni-muotoa on kantanut noin 140 miestä.[2]
Simeon on Vanhassa Testamentissa käytetty nimimuoto. Vanhassa Testamentissa Simeon oli yksi patriarkka Jaakobin pojista[3] sekä hänestä polveutunut Israelin heimo.[4] Myös Uuden Testamentin Simeon-nimisistä henkilöistä on vanha Simeon, joka siunasi Jeesus-lapsen temppelissä ja esitti Simeonin kiitosvirren.[5] Sekä Simeon että Simon merkitsee rukouksen kuulemista, mutta keskiajalla nimiä kuitenkin pidettiin erillään.
Simeon on ollut Suomessa almanakassa vuosina 1662-1907, jolloin sen päivä oli 5. tammikuuta. Tämä perustuu pylväspyhimys Simeon Styliitan (k. 459) muistopäivään.
Sisällysluettelo |
Bulgarian tsaarit [muokkaa]
- Simeon I Suuri, tsaari 893-927
- Simeon II, Simeon Sakskoburggotski, tsaari 1943-1946, pääministeri 2001-2005
Muita [muokkaa]
- Simeon (Simeon Kruzhkov), Viron ortodoksisen kirkon apulaispiispa 1998
- Simeon Styliitta, syyrialainen askeetti ja pylväspyhimys
- Simeon Hamilton, yhdysvaltalainen maastohiihtäjä
- Simeon Hirvonen, suomalainen runoilija
- Simeon Price, yhdysvaltalainen golfaaja
- Simeon ten Holt, alankomaalainen säveltäjä
Kuvitteellisia Simeoneja [muokkaa]
- Simeoni, yksi veljeksistä Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä
- Simeon Levi, Zachris Topeliuksen kirjassa Simeon Levis resa i Finland
Lähteet [muokkaa]
- Joka kodin suuri nimikirja
- ↑ Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 475. WSOY, 1999. 951-0-20023-4.
- ↑ Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 16.4.2013.
- ↑ 1. Moos. 35:23-26
- ↑ 4. Moos. 1:17-23
- ↑ Luuk. 2:25-35