Sigfrid Edström
Sivulta puuttuu | Sigfrid Edström | |
|---|---|
 |
|
| Kansainvälisen olympiakomitean 4. puheenjohtaja | |
|
|
|
| Edeltäjä | Henri de Baillet-Latour |
| Seuraaja | Avery Brundage |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 21. marraskuuta 1870 Orustin kunta, Ruotsi |
| Kuollut | 18. maaliskuuta 1964 (93 vuotta) Tukholma, Ruotsi |
| Ammatti | teollisuusmies |
Johannes Sigfrid Edström (21. marraskuuta 1870 – 18. maaliskuuta 1964) oli ruotsalainen tehtailija ja Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja vuosina 1942–1952.
Edström syntyi Morlandassa ja opiskeli Chalmersin Teknillisessä korkeakoulussa Göteborgissa ja myöhemmin Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Nuorena Edström oli pikajuoksija; Edströmin ennätys oli 100 m 11 sekunnissa.
Edström oli ruotsalaisen teknologiayrityksen ASEAn johtaja vuosina 1903–1933. Sen jälkeen Edström toimi ASEA:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 1934–1939.
Samaan aikaan Edström oli aktiivinen Ruotsin urheiluliiton jäsenenä. Edström oli mukana järjestelemässä vuoden 1912 kesäolympialaisia, jotka pidettiin Tukholmassa. Samana vuonna hänestä tuli perustetun Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) pitkäaikainen puheenjohtaja aina vuoteen 1946 asti. Tähän ajanjaksoon liittyy vuoden 1932 Los Angelesin kesäkisojen yhteydessä tapahtunut Paavo Nurmen ammattilaiseksi julistaminen, joka esti häntä osallistumasta näihin kisoihin.[1] Tämän osanoton kieltävän päätöksen syntymisessä Edströmillä oli keskeinen rooli henkilöityen Edströmin ja Suomen silloisen yleisurheiluliiton puheenjohtajan Urho Kekkosen keskinäiseksi kiistaksi keskeyttäen vuosiksi mm. Suomen ja Ruotsin väliset yleisurheilumaaottelut.[2]
Edströmistä tuli Kansainvälisen olympiakomitean jäsen vuonna 1920 ja varapuheenjohtaja vuonna 1931. Vuonna 1942 Kansainvälisen olympiakomitean silloinen puheenjohtaja Henri de Baillet-Latour kuoli, ja Edströmistä tuli uusi puheenjohtaja. Sigfrid Edströmillä oli tärkeä rooli sodan jälkeisellä olympiatoiminnalla. Vuonna 1952 Sigfrid Edström jäi eläkkeelle. Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajaksi tuli hänen jälkeensä yhdysvaltalainen Avery Brundage.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Seppo Martiskainen et.al., 2006: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, Suomen yleisurheilun 100 vuotta, Yleisurheilun Tukisäätiö, Helsinki, ss. 93–96.
- ↑ Seppo Martiskainen et.al., 2006: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, Suomen yleisurheilun 100 vuotta, Yleisurheilun Tukisäätiö, Helsinki, ss. 99–100.
