Sarviokasirkka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sarviokasirkka
Tetrix tenuicornis.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Suorasiipiset Orthoptera
Alalahko: Heinäsirkat Caelifera
Heimo: Okasirkat Tetrigidae
Alaheimo: Tetriginae
Suku: Tetrix
Laji: tenuicornis
Kaksiosainen nimi
Tetrix tenuicornis
(Sahlberg, 1891)
Katso myös
 Commons-logo.svg Sarviokasirkka Commonsissa

Sarviokasirkka, aikaisemmalta nimeltään tarhaokasirkka, (Tetrix tenuicornis) on okasirkkoihin kuuluva hyönteislaji. Se on luokiteltu Suomen kansallisessa uhanalaisarvioinnissa 2010 erittäin uhanalaiseksi (EN)[1].

Lajin on kuvannut tieteelle suomalainen Johan Reinhold Sahlberg vuonna 1891 Nilsiästä löydetyn yksilön perusteella.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarviokasirkka muistuttaa erehdyttävästi yleistä nummiokasirkkaa ja lännenokasirkkaa ja lajin tunnistaminen vaatii yksilön varsin tarkkaa tutkimista. Keskeisenä tuntomerkkinä tuntosarvet ovat pidemmät ja ohuemmat kuin okasirkoilla yleensä ja keskimmäiset jaokkeet ovat noin kolme kertaa leveyttään pitemmät. Kuten muillakin okasirkoilla, keskiruumiin selkäpuoli jatkuu lippamaisesti takaruumiin yli ja siinä on voimakas pitkittäissuuntainen harjanne. Takasiivet ovat korkeintaan tynkämäisen etusiiven pituuden verran lippaa lyhyemmät. Lajityypillisiä tuntomerkkejä liittyy myös takimmaisen raajaparin yksityiskohtiin. Ruumiin väri vaihtelee ruskean eri sävyissä ja pituus on 8–11 mm.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarviokasirkka on Euroopassa laajalti tavattava laji, jonka esiintyminen Pohjoismaissa rajoittuu Suomeen. Tanskasta tunnetaan yksi, mahdollisesti väärin määritetty yksilö. Idässä levinneisyys jatkuu Mongoliaan saakka. Suomessa laji on erittäin paikoittainen ja tunnetaan vain muutamalta esiintymispaikalta eteläisen ja keskisen Suomen alueelta. Lajin harvinaisuutta kuvaa se, että viimeisimmät havainnot Suomesta ovat vuosilta 1953, 1979 sekä 2008. Toistaiseksi tuorein havainto on yksittäinen yksilö Paraisilta.[2]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Euroopassa laji viihtyy usein jokien tuntumassa avoimissa ja kuivissa ympäristöissä, etenkin paikoilla, joilla maaperä on kalkkipitoista. Virossa laji tunnetaan paahteisilta paikoilta ja maatalousympäristöistä. Suomen esiintymispaikoista ei ole kovin kattavasti tietoja.[2] Suomessa laji on arvioitu erittäin uhanalaiseksi ja sen säilymistä uhkaa ennen kaikkea sopivien elinympäristöjen umpeenkasvu.[1]

Muiden okasirkkojen tapaan laji ei ääntele.[2] Ravinnokseen se käyttää sammalia, jäkäliä ja kasveja. Talvehtiminen tapahtuu yleisimmin nymfinä, mutta joissakin määrin myös aikuisena.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]