Sandrew Metronome

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sandrew Metronome, lyhyemmin Sandrew, on ruotsalais-tanskalainen elokuvalevittäjä. Se on Pohjoismaiden suurimpia levitysyhtiöitä. Omistajana on nykyisin norjalainen Schibsted Media Group Sandrew Metronomen tunnus elokuvien alussa muuttui viimeksi vuonna 2001.

Sisällysluettelo

Elokuvien levittäminen [muokkaa]

Sandrew Metronome on levittänyt ja tuonut maahan lukuisia elokuvia. Suomalaisten elokuvien lisäksi yhtiö on levittänyt Suomessa esimerkiksi eurooppalaisia elokuvia ja amerikkalaisia indie-elokuvia.[1] Levittäjä kilpailee mm. FS Filmin kanssa. Yhtiöllä oli levityssopimus Warner Brosin elokuvista. Schibsted Media Group irtisanoi sopimuksen Suomessa vuoden 2010 lopulla ja Warnerin oikeudet siirtyivät FS Filmille.[1]

Elokuvateatterit [muokkaa]

Sandrew Metronomella on ollut Ruotsissa ja Tanskassa kymmeniä elokuvateattereita ja Suomessa kolme: Kinopalatsi (Helsinki), Kinopalatsi (Turku) ja Maxim. Yhtiö on kuitenkin luopunut elokuvateatteritoiminnastaan keskittyäkseen paremmin levitykseen.

Toiminta Suomessa [muokkaa]

Sandrew Metronome Finland perustettiin vuonna 1997. Suomen teatterinsa Sandrew Metronome myi Finnkinolle 28. kesäkuuta 2006 ja muutos astui virallisesti voimaan lokakuussa 2006.lähde? Silloin yhtiön toimitilat Suomessa siirtyivät Fenniakorttelista Kaisaniemenkadulla 2 Pohjoisesplanadi 24:ään. Sandrew Metronome Finland myytiin Schibsted Media Groupilta Future Filmille vuonna 2011.[1] Vuonna 2010 yhtiö oli ollut Suomen johtava elokuvatoimisto melkein 30% markkinaosuudellaan.[1]

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.