Perikato (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Perikato
Der Untergang
Suomenkielisen version kansikuva
Suomenkielisen version kansikuva
Ohjaaja Oliver Hirschbiegel
Käsikirjoittaja Bernd Eichinger
Perustuu Traudl Jungen teokseen
Bis zur letzten Stunde
ja Joachim Festin teokseen Der Untergang
Tuottaja Bernd Eichinger
Säveltäjä Stephan Zacharias
Kuvaaja Rainer Klausmann
Leikkaaja Hans Funck
Pääosat Bruno Ganz
Alexandra Maria Lara
Ulrich Matthes
Corinna Harfouch
Juliane Köhler
Valmistustiedot
Valmistusmaa Saksa
Italia
Itävalta
Tuotantoyhtiö Constantin Films
Ensi-ilta Saksan lippu 16. syyskuuta 2004
Suomen lippu 28. tammikuuta 2005
Kesto 155 minuuttia
Alkuperäiskieli saksa, venäjä
Budjetti 13 500 000 euroa
Tuotto 92 180 910 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Perikato (saks. Der Untergang) on saksalainen elokuva, joka kertoo natsi-Saksan johtajan Adolf Hitlerin viimeisen päämajan, Berliinissä sijainneen Führerbunkerin, tapahtumista toisen maailmansodan lopulla. Elokuva perustuu Hitlerin silloisen sihteerin Traudl Jungen muistelmiin Viimeiseen saakka (Bis zur letzten Stunde) sekä historioitsija Joachim Festin tutkimuksiin.

Elokuvan tapahtumat alkavat, kun Hitlerille valitaan uusi sihteeri. Valituksi tulee Traudl Junge. Perikato kulminoituu natsi-Saksan viimeisiin päiviin puna-armeijan edetessä Berliiniin ja kuvaa, kuinka natsien ylin päällystö ja päämajan muu henkilökunta suhtautuvat edessä häämöttävään tappioon.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Vuonna 1942 ryhmä nuoria saksalaisnaisia saatetaan natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitlerin Itä-Preussin päämajaan Sudenpesään Rastenburgissa. Hitler palkkaa naisista henkilökohtaiseksi sihteerikseen Gertraud ”Traudl” Humpsin, joka myöhemmin tunnetaan nimellä Traudl Junge. 20. huhtikuuta 1945 Saksan lopullinen tappio toisessa maailmansodassa häämöttää puna-armeijan lähestyessä piiritettyä pääkaupunkia Berliiniä, jossa Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen johtohenkilöt ja Wehrmachtin korkeimmat upseerit viettävät Hitlerin 56-vuotissyntymäpäiviä. Kenraalit Wilhelm Burgdorf ja Karl Koller kertovat neuvostojoukkojen olevan vain kahdentoista kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Hitler päättää jäädä Berliiniin ja torjuu kaikki ehdotukset sodan lopettamisesta diplomatian keinoin. Eräiden upseerien mielestä Hitler on menettänyt todellisuudentajunsa. Hitler palaa maanalaiseen Führerbunkeriinsa uskollisten adjutanttiensa, palvelijoidensa ja assistenttiensa luokse, joihin kuuluu myös Traudl Junge.

Saksan sodanjohto antaa SS:n lääkintäupseerille, tohtori Ernst-Günther Schenckille käskyn poistua Berliinistä, mutta Schenck pyytää lupaa jäädä kaupunkiin huolehtimaan nälkäisistä ja sairaista siviileistä. SS-kenraalimajuri Wilhelm Mohnke antaa Schenckille käskyn toimittaa kaikki saatavat lääkintätarvikkeet valtakunnankansliaan, joten Schenck ja hänen adjuntanttinsa etsivät tarvikkeita sairaalasta. Schenck noutaa lääkintätarvikkeet, mutta hän järkyttyy huomatessaan huoneellisen hylättyjä vanhuksia. Matkalla valtakunnankanslialle Schenck ja adjutantti epäonnistuvat yrityksessä estää kahden siviilimiehen pikateloitukset, koska miehiä syytetään Berliinin viimeisen puolustuslinjan hylkäämisestä. Schenck ja adjutantti toimittavat lääkintätarvikkeet valtakunnankansliaan. Toisaalla kaupungissa Volkssturmiin pakkovärvätty Hitler-Jugendin lapsisotilas Peter palkitaan urhoollisuudesta rautaristillä, jonka luovuttaa hänelle itse Hitler. Peterin isä yrittää turhaan taivutella poikansa unohtamaan kaupungin puolustamisen, koska Berliinin taistelu on jo hävitty neuvostoliittolaisille.

Führerbunkerissa Hitler keskustelee varusteluministeri Albert Speerin kanssa poltetun maan taktiikasta. Speerin mielestä Hitlerin suunnitelma taannuttaa Saksan keskiaikaiselle elintasolle, mutta Hitler julistaa hyväksyneensä ”heikoksi” kokemansa saksalaisten hävittämisen sukupuuttoon. Eva Braun järjestää bunkkerin asukkaille tanssiaiset valtakunnankansliassa, mutta juhlat joudutaan lopettamaan ennenaikaisesti neuvostoliittolaisten tykistöpommituksen takia. Bunkkerissa Hitler keskustelee upseeriensa kanssa puna-armeijan etenemisestä kaupungissa ja olettaa Waffen-SS-kenraali Felix Steinerin vahvistusten ajavan neuvostoliittolaiset pois Berliinistä. Hitlerille ilmoitetaan Steinerin hyökkäyksen jääneen suorittamatta, koska Steiner ei saanut tarpeeksi joukkoja. Hitler määrää huoneesta ulos kaikki upseerit, paitsi kenraali Wilhelm Burgdorfin, sotamarsalkka Wilhelm Keitelin, kenraalimajuri Alfred Jodlin ja kenraali Hans Krebsin. Hitler saa raivokohtauksen ja syyttää Wehrmachtin sabotoineen Saksan sotamenestystä. Lopulta hän tunnustaa hävinneensä sodan, mutta vakuuttaa mieluummin tekevänsä itsemurhan kuin antavan periksi.

Mohnke näkee Berliinin kadulla siviilejä, jotka ovat vapaaehtoisesti suostuneet kaupungin puolustamiseen. Mohnkelle paljastuu toiselta upseerilta, että siviilit ovat Volkssturmin jäseniä propagandaministeri Joseph Goebbelsin komennossa. Mohnke käskee Volkssturmin jäsenet pois eturintamasta ja ilmoittaa ottavansa vastuun määräyksestä. Goebbels on Führerbunkerissa vaimonsa Magdan kanssa ja pyytää häntä tuomaan lapsensa turvaan bunkkeriin. Mohnke tapaa Goebbelsin ja valittaa tälle Volkssturmin jäsenten kokemattomuudesta ja puutteellisesta varustuksesta. Goebbels ei sääli Volkssturmin kärsimyksiä, koska hänestä Saksan kansa on yksin syyllinen kohtaloonsa. Myöhemmin Hitler, Braun, Junge ja toinen yksityissihteeri Gerda Christian keskustelevat itsemurhasta. Hitler ehdottaa ampumista pistoolilla suuhun, mutta Braun mainitsee syanidin nauttimisen. Hitler antaa Jungelle ja Christianille tappavan myrkylliset syanidikapselit itsemurhan varalta. Eva Braun ja Magda Goebbels kirjoittavat jäähyväiskirjeet: Braun siskolleen ja Goebbels pojalleen Harald Quandtille entisestä avioliitostaan. Berliinin kaduilla lapsisotilaat taistelevat neuvostoliittolaisia vastaan, mutta kaikki Peterin taistelutoverit saavat surmansa. Peter pakenee kotiinsa huomatakseen, että kiihkomieliset natsifanaatikot ovat teloittaneet hänen vanhempansa ”maanpetturuudesta”.

Kenraali Wilhelm Keitel saa käskyn etsiä suuramiraali Karl Dönitzin, jonka Hitler uskoo keräävän joukkoja pohjoisessa ja suunnittelevan offensiivia Romanian öljykentille. Hitlerin radio-operaattori Rochus Misch saa sähkösanoman Luftwaffen komentaja Hermann Göringiltä. Martin Bormann lukee Hitlerille viestin, jossa Göring vaatii itselleen Saksan johtajuutta. Diplomaatti Walther Hewel yrittää puolustella Göringin toimintaa, koska bunkkeri on suljettu ulkomaailmasta. Bormannin ja Goebbelsin mielestä Göring on tehnyt maanpetoksen, joten Hitler määrää Göringin pidätyksen ja viraltapanon. Hitler kutsuu kenraali Robert Ritter von Greimin ja tämän rakastajattaren Hanna Reitschin bunkkeriin nimittääkseen Ritter von Greimin Luftwaffen uudeksi komentajaksi. Kesken päivällisen vieraidensa kanssa Hitler saa uuden sähkeen, jonka mukaan Reichsführer-SS Heinrich Himmler on yrittänyt neuvotella rauhansopimuksen länsiliittoutuneiden kanssa. Hitler määrää von Greimin ja Reitschin poistumaan Berliinistä ja liittymään Dönitziin, koska Hitler kuvittelee Dönitzin suunnittelevan sotamarsalkka Albert Kesselringin kanssa yllätyshyökkäystä puna-armeijan kimppuun. Himmlerin petoksesta raivostunut Hitler määrää tämän adjutantin Hermann Fegeleinin pidätettäväksi. Braun anelee Hitleriltä armoa Fegeleinin hengen pelastamiseksi, koska tämä on Braunin siskon aviomies, mutta Hitler antaa sotilaiden teloittaa Fegeleinin.

Kenraali Helmuth Weidling ilmoittaa puna-armeijan tehneen lopullisen läpimurron. Kaupungin puolustaminen on käynyt epätoivoiseksi, koska saksalaisilta puuttuvat ammukset ja ilmatuki. Mohnke kertoo neuvostoliittolaisten olevan alle 400 metrin päässä valtakunnankansliasta, jota saksalaiset voivat puolustaa enintään kahden vuorokauden ajan. Hitler vakuuttaa Walther Wenckin joukkojen pelastavan kaupungin. Kenraalit kuitenkin hyväksyvät tosiasian, että Wenckin onnistuminen olisi erittäin epätodennäköistä. Junge kirjoittaa Hitlerin poliittisen testamentin. Hitler on määrännyt Joseph Goebbelsin poistumaan kaupungista, mutta tämä päättää olla piittaamatta käskystä. Hitler menee naimisiin Eva Braunin kanssa. SS-upseeri Otto Günsche tuo ilmoituksen Keitelilta, jonka mukaan kaikki pääarmeijat ovat piiritettyjä eivätkä pysty enää jatkamaan taistelua. Hitler kieltää upseereitaan antautumasta ja julistaa, ettei hän ikinä luovuta vihollisen edessä. Hitler antaa Günschelle käskyn polttohaudata hänen ja Braunin ruumiit. Braun käy viimeisen keskustelun Jungen kanssa, antaa tälle jäähyväislahjaksi parhaan turkistakkinsa ja kehottaa pakenemaan kaupungista. Hitler nauttii viimeisen ateriansa yksityiskokkinsa Constanze Manziarlyn ja sihteeriensä kanssa. Hitler hyvästelee bunkkerin henkilökunnan ja antaa Magda Goebbelsille kultaisen puoluemerkkinsä. Hitler ja Braun vetäytyvät yksityshuoneeseen tekemään itsemurhan. Hitlerin ja Braunin ruumiit kannetaan pois huoneesta ja poltetaan tuhkaksi ammuskuopassa. Goebbelsit eivät pysty sietämään ajatusta maailmasta, jossa ei ole kansallissosialismia, joten he myrkyttävät lapsensa ja tekevät itsemurhan. Goebbelsin pariskunnan ruumiit hävitetään samalla tavalla kuin Hitlerin ja Braunin.

Osa bunkkerin asukkaista päättää tehdä itsemurhan, mutta useimmat yrittävät paeta taistelun runtelemasta kaupungista. Schenckin adjutantti ja monet muut kuitenkin joutuvat puna-armeijan sotilaiden ampumiksi. Weidling pitää sotilaille ja Berliinin asukkaille radiolähetyksen, jonka mukaan hän on neuvotellut tulitauosta neuvostoliittolaisten kanssa ja taistelu kaupungista on hävitty. Schenck yrittää taivutella Hewelin rikkomaan Hitlerille tehdyn lupauksen itsemurhan tekemisestä. Eräs upseeri ilmoittaa Berliinin taistelun päättyneen, jolloin Hewell tappaa itsensä. Junge pääsee neuvostoliittolaisten joukkojen ohitse ja poistuu kaupungista polkupyörällä Peterin kanssa. Ennen lopputekstejä taistelusta selvinneiden elokuvan päähahmojen kohtalot esitetään katsojalle.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooliluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Bruno Ganz  … Adolf Hitler  
 Alexandra Maria Lara  … Traudl Junge  
 Corinna Harfouch  … Magda Goebbels  
 Ulrich Matthes  … Joseph Goebbels  
 Juliane Köhler  … Eva Braun  
 Heino Ferch  … Albert Speer  
 Christian Berkel  … SS-Obersturmbannführer Ernst-Günther Schenck  
 Matthias Habich  … Professori Werner Haase  
 Thomas Kretschmann  … SS-Gruppenführer Hermann Fegelein  
 Michael Mendl  … Kenraali Helmuth Weidling  
 André Hennicke  … SS-Brigadeführer Wilhelm Mohnke  
 Ulrich Noethen  … Reichsführer-SS Heinrich Himmler  
 Birgit Minichmayr  … Gerda Christian  
 Rolf Kanies  … Kenraali Hans Krebs  
 Justus von Dohnanyi  … Kenraali Wilhelm Burgdorf  
 Dieter Mann  … Sotamarsalkka Wilhelm Keitel  
 Christian Redl  … Kenraalieversti Alfred Jodl  
 Götz Otto  … SS-Sturmbannführer Otto Günsche  
 Thomas Limpinsel  … Heinz Linge  
 Thomas Thieme  … Martin Bormann  
 Gerald Alexander Held  … Walther Hewel  
 Donevan Gunia  … Peter Kranz  
 Bettina Redlich  … Constanze Manziarly  
 Heinrich Schmieder  … Rochus Misch  
 Anna Thalbach  … Hanna Reitsch  
 Dietrich Hollinderbäumer  … Robert Ritter von Greim  
 Igor Romanov  … Peter Högl  
 Igor Bubenchikov  … Franz Schädle  

Valmistelu ja tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etukäteen huomiota herätti arvio, jonka mukaan elokuva esittäisi Hitlerin erityisen inhimillisessä valossa. Ohjaustyön ja näyttelijä Bruno Ganzin roolisuorituksen saatua laajalti kiittävän vastaanoton tällainen kritiikki on kuitenkin vaiennut. Ganz harjoitteli rooliaan varten kuuntelemalla Yleisradion arkistosta löytyvää nauhaa, joka äänitettiin Hitleriltä salaa marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivänä Suomessa. Nauha on tiettävästi ainoa säilynyt äänite, jossa kuullaan Hitlerin puhuvan normaalilla puheäänellä.

Osia elokuvasta on kuvattu Venäjällä Pietarissa, jossa on runsaasti tsaarinvallan aikaisia saksalaisten arkkitehtien suunnittelemia taloja ja joka siksi muistuttaa toisen maailmansodan aikaista Berliiniä.

Internet-ilmiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan pohjalta on muodostunut internet-ilmiö, joka on lähinnä levinnyt YouTubessa. Siinä elokuvan kohtaus, jossa Hitler raivostuu kenraaleillensa ja ymmärtää Saksan hävinneen sodan, on humoristisesti tekstitetty uudelleen jollakin muulla kielellä. Elokuvan alkuperäinen saksankielinen ääniraita on säilynyt ennallaan, mutta tekstityksessä Hitler ja kenraalit keskustelevat anakronistisesti politiikasta, elokuvista, puhelimista, videopeleistä tai ajankohtaisista tapahtumista.[1] Huhtikuussa 2010 elokuvan oikeuksien haltija Constantin Films pyysi poistamaan videot,mutta osa videoista on edelleen YouTubessa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heffernan, Virginia: The Hitler Meme 24.8.2008. The New York Times. Viitattu 17.8.2009.
  2. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/04/hitler-elokuvan_parodiat_pois_youtubesta_1626657.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]