Säilymislaki
Wikipedia
Säilymislait ovat fysikaalisia luonnonlakeja, joiden mukaan kaikkinaisissa vuorovaikutustapahtumissa tiettyjen suureiden kokonaismäärät pysyvät muuttumattomina.
Klassinen fysiikka tunsi viisi säilymislakia:
- Massan säilymislaki
- Liikemäärän säilymislaki
- Liikemäärämomentin säilymislaki
- Energian säilymislaki
- Sähkövarauksen säilymislaki.
Massan säilymislaki tunnetaan varsinkin kemiassa myös aineen häviämättömyyden lakina. Lavoisier'n ajoista radioaktiivisuuden keksimiseen saakka (noin 1780-1900) tämän oletettiin lisäksi pätevän jokaiselle alkuaineeelle erikseen, koska ei tunnettu ilmiöitä, joissa alkuaine muuttui toiseksi alkuaineeksi. Myöhemmin suhteellisuusteoria osoitti massan ja energian välillä vallitsevan yhteyden E=mc², minkä vuoksi massan ja energian säilymisestä ei voi enää puhua kahtena erillisenä luonnonlakina, vaan ne ovat saman massa-energian säilymislain aikariipuvaisia erikoistapauksia. Huomattavaa on, että näistä vain sähkövaraus on aika- ja avaruusriippumaton.
Nykyinen hiukkasfysiikka tuntee edellisten lisäksi seuraavat säilymislait:
- baryoniluvun säilymislaki
- leptoniluvun säilymislaki, erikseen toisaalta elektronille ja elektronin neutriinolle, toisaalta myonille ja myonin neutriinolle
- kvarkkien värivarauksen säilymislaki.
On myös muutamia säilymislakeja, jotka pätevät kaikissa muissa paitsi heikon vuorovaikutuksen aiheuttamisa ilmiöissä. Sellaisia ovat:
- Pariteetin säilymislaki
- Outouden säilymislaki.
