Rooman–Parthian sota (40 eaa.–33 eaa.)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa Rooman-Parthian sotia
Päivämäärä:

40 eaa.33 eaa.

Paikka:

Vähä-Aasia, Lähi-itä

Lopputulos:
Osapuolet

Rooman valtakunta

Parthia

Komentajat

Marcus Antonius
Publius Ventidius Bassus
Artavasdes
Polemon I

Pakoros I
Quintus Labienus
Franipates
Fraates
Artavasdes

Vahvuudet

16 legioonaa, 16 000 ratsuväkeä[1]

Rooman–Parthian sodat
Carrhaen taistelu - Rooman–Parthian sota 40 eaa.–33 eaa. - Neron sota - Trajanuksen sota - Lucius Veruksen sota - Septimius Severuksen sota

Rooman–Parthian sota käytiin vuosina 4033 eaa. Sotaa edelsi roomalaisten tappio parthialaisia vastaan Carrhaen taistelussa vuonna 53 eaa. Julius Caesar oli suunnitellut sotaretkeä Parthiaa vastaan, mutta hänet murhattiin ennen sen alkamista. Triumviri Marcus Antonius alkoi valmistella hyökkäystä Parthiaa vastaan vuonna 41 eaa., mutta parthialaiset hyökkäsivät ennen kuin Antonius oli valmis. Lyötyään parthialaiset takaisin Antonius hyökkäsi syvälle Parthian alueelle, mutta kärsi raskaan tappion. Antoniuksen oli luovuttava Parthian sotaretkestä koska hänen ja Octavianuksen välinen sota syttyi jälleen.[2] Rauha Rooman ja Parthian välillä solmittiin vasta Augustuksen noustua keisariksi.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parthia oli alkujaan yksi Persian valtakunnan satraappikunnista, mutta 200-luvun eaa. puolivälissä parthialaiset nousivat kapinaan. Tuolloin Persiaa hallitsivat seleukidit, jotka myös olivat sodassa Rooman kanssa. Pian parthialaiset valtasivat suuren osan entisestä Persian valtakunnasta samalla kun Roomalaiset valtasivat seleukidien hallitsemat alueet. Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Parthia oli suuri ja kukoistava valtakunta, jonka suurimmat ongelmat olivat sisäiset valtataistelut arsakidien hallitsijasuvun sisällä ja pitkien rajojen puolustaminen valtakunnan itäosissa. Rooman ja Parthian välinen konflikti koski yleensä kuka hallitsi Armenian kuningaskuntaa sekä Tigriksen ja Eufratin yläjuoksujen hallintaa, joiden kautta tärkeät kauppareitit kulkivat. Roomalainen Lucullus uhkasi hyökätä Parthiaan vuonna 69 eaa. sotiessaan Armeniassa. Pompeius teki puolestaan hyökkäyksen vuonna 66 eaa., mutta kumpikaan osapuoli ei ollut kovin kiinnostunut vastapuolen alueista. Lopulta Rooma voitti jonkin verran alueita, mutta Parthia liittoutui Armenian kanssa. Seuranneen vuosikymmenien aikana Parthia ja Rooma keskittyivät sisäisiin konflikteihin. Rauha rikkoontui kuitenkin vuonna 55 eaa. kun Crassus hyökkäsi Parthiaa vastaan. Hän kärsi kuitenkin raskaan tappion Carrhaen taistelussa vuonna 53 eaa. Roomassa Crassuksen tappiota pidettiin häpeällisenä. Parthialaiset eivät pystyneet käyttämään voittoaan hyväkseen ja he tekivät vain lyhyen ryöstöretken roomalaiselle alueelle vuonna 51 eaa. Ennen kuolemaansa Julius Caesar suunnitteli suurta sotaretkeä Parhiaan vastaan.[3]

Julius Caesarin murhan jälkeen vuonna 44 eaa. valtaan nousi Roomassa Toinen triumviraatti, jonka jäseniä olivat Marcus Antonius, Octavianus ja Lepidus. Kukistettuaan Caesarin murhaajat vuonna 42 eaa. triumvirit jakoivat valtakunnan keskenään. Antonius sai valtakunnan itäosat. Vuonna 41 eaa. Antonius suunnitteli sotaa Parthiaa vastaan. Antonius kokosi joukkoja Syyrian Palmyraan. Parthialaiset siirsivät tämän takia joukkoja Mesopotamiaan. Talven tullessa Antonius palasi kuitenkin Aleksandriaan. [4]

Parthialaisten hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parthialaiset käyttivät Antoniuksen poissaoloa hyväkseen ja aloittivat oman hyökkäyksensä. Parthialaisia johti kruununprinssi Pakoros I ja Quintus Labienus. Triumvirien vastustajat olivat lähettäneet Labienuksen pyytämään apua parthialaisilta, mutta heidän kukistuttuaan Labienus oli jäänyt parthialaisten luokse. Parthialaisten hyökkäys alkoi aikaisin keväällä 40 eaa. Syyria vallattiin ennen kun Antonius oli päässyt palaamaan. Pakoros valtasi Palestiinan ja asetti erään Antigonoksen Juudeaan kuninkaaksi. Herodes pakeni Roomaan ja hänen veljensä Fasael vangittiin. Labienus valtasi Kilikian ja jatkoi sotaretkeä Joonian rannikkoa kohti. Antonius joutui kuitenkin palaamaan Italiaan varmistamaan asemiaan siellä. [5]

Antonius lähetti Publius Ventidius Bassuksen yrittämään vallata takaisin Vähän-Aasian. Ventidius onnistui yli odotusten. Hän yllätti Labienuksen ja pakotti hänet pakenemaan itään. Lopulta Ventidius kukisti Labienuksen Taurus-vuorilla vuoden 39 eaa. kesällä. Labienus pakeni Kilikiaan, mutta hänet saatiin kiinni ja ilmeisesti hänet tapettiin. Myöhemmin Ventidius kukisti Franipateen, joka oli nimitetty juuri vallatun Syyrian satraapiksi. Franipates kaatui taistelussa ja parthialaiset pakenivat Eufratin yli. Parthialaiset hyökkäsivät vielä uudelleen Pakoroksen johdolla, mutta Ventidiuksen onnistui väijyttävä hänet. Pakoros kaatui taistelussa ja parthialaiset pakenivat jälleen. Osa parthialaisista pakeni Kommageneen, jonka kuningas Antiokhos ei suostunut luovuttamaan heitä roomalaisille.[6]

Antonius vietti talven Ateenassa ja valmistautui matkustamaan itään vuoden 38 eaa. keväällä. Antonius saapui paikalle kun Venditus oli aloittanut Samosatan kaupungin piirityksen. Antonius otti joukot omaan komentoonsa. Antiokhos olisi ollut valmis neuvotteluihin, mutta Antonius kieltäytyi. Piiritys osoittautui kuitenkin vaikeaksi ja lopulta Antoniuksen oli pakko neuvotella. Venditus palasi Roomaan, jossa hänelle myönnettiin triumfi vuonna 38 eaa.[7]

Antoniuksen hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samalla Antionius alkoi suunnitella hyökkäystä Parthiaan. Tilanne muuttui vieläkin edullisemmaksi kun kuningas Orodes luopui vallasta vuoden 38 eaa. lopulla tai vuonna 37 eaa. Orodeella oli kolmekymmentä poikaa, joista hän valitsi seuraajakseen Fraateen, joka ensitöikseen tapatutti veljensä, poikansa ja isänsä. Parthian ylimystö kapinoi heti Fraatesta vastaan. Antoniuksella kului kuitenkin aikaa idän maakuntien olojen järjestämisessä. Vuonna 37 eaa. eräs Monaeses, joka kuului merkittävään parthialaiseen sukuun, saapui Antoniuksen luokse pyytämään tämän apua.[8]

Vuoden 36 eaa. alussa P. Canidius Crassus sai Armenian kuninkaan Artavasdeen puolelleen. Canidius kukisti seuraavana syksynä iberialaiset ja albanialaiset. Canidiuksen menestykset tukivat Roomalaiset sivustaa. Samalla Antonius lähetti parthialaisille vaatimuksen saada takaisin Carrhaen taistelussa menetetyt legioonien sotamerkit. Fraates kieltäytyi. Antonius siirtyi armeijansa kanssa Zeugmaan ja Fraates siirtyi joukkoineen Mesopotamiaan.[9] Antonius ei halunnut tehdä samaa virhettä kun Crassus, vaan marssi armeijansa kanssa pohjoiseen, Armeniaa kohti. Pian hänen armeijaansa liittyivät Canidius ja paikallisten kuninkaiden joukkoja. Antoniuksella oli ehkä 16 legioonaa ja lisäjoukkoja. Artavasdes luovutti Antoniukselle suuren määrän katafrakteja ja kevyttä ratsuväkeä, ehkä jopa 16 000 miestä. Armeija oli suurempi kuin se jolla Caesar oli vallannut Gallian.[10]

Antoniuksen suunnitelma oli luultavasti hyökätä Meediaan ja sen jälkeen palata Armeniaan. Tämä olisi nostanut joukkojen mielialaa ja auttanut Fraatesta vastustavia ylimyksiä. Antonius tiesi ettei Parthiaa pystyttäisi valtaamaan yhden sotaretken aikana. Aluksi sotaretki sujui hyvin. Antoniuksen joukot tunkeutuivat syvälle Meediaan ja ne pääsivät aina pääkaupunkiin Fraataan asti, ennen kun parthialaisten armeija kerkesi paikalle. Meedian kuningas, hänkin nimeltään Artavasdes, oli jättänyt perheensä kaupunkiin. Antonius oli hyökännyt ilman piirityskalustoansa. Nyt tätä kuitenkin tarvittiin. Fraateen ratsuväki yllätti matkalla olleen kuormaston ja tuhosi piirityskaluston. Armenian Artavasdes luopui Antoniuksesta ja perääntyi Armeniaan. Pontoksen kuningas Polemon I joutui parthialaisten vangiksi. Seurasi useita yhteenottoja. Useimmista Antonius selvisi voittajana, mutta hän ei pystynyt seuraamaan vihollisen ratsuväkeä. Pian Antoniuksen oli pakko luopua piirityksestä. Antoniuksen armeija perääntyi Armeniaan 27 päivää kestäneen marssin aikana. Antonius sopi riitansa Armenian Artavasdeen kanssa ja armeija pääsi lopulta turvaan Kappadokiaan keskitalven aikaan.[11]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antonius päätti tämän jälkeen kostaa Armenian Artavasdeelle. Hän suunnitteli myös uutta hyökkäystä Parthiaan, mutta tämä saattoi onnistua vain jos Armenia oli varmasti Rooman puolella. Pian Antonius sai yllättävän lähetystön Meedian Artavasdeelta. Lähettiläänä toimi vangiksi jäänyt Pontoksen kuningas Polemon. Hän ehdotti Antoniukselle liittoa ja Antonius suostui.[12] Vuonna 34 eaa. Antonius vangitsi Artavasdeen ja valtasi koko maan.[13]

Vuonna 33 eaa. Antonius valmisteli uutta hyökkäystä Parthiaan, tällä kertaa Meedian Artavasdeen kanssa. Artavasdeen tytär Iotape oli kihlattu Antoniuksen pojan Alexander Helioksen kanssa. Melkein koko Antoniuksen armeija oli Armeniassa valmiina hyökkäykseen. Antoniuksen ja Octavianuksen välit ajautuivat kuitenkin sotaan ja Antoniuksen oli luovuttava Parthian valloituksesta.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alan K. Bowman et al.: The Cambridge Ancient History Volume X, The Augustan Empire, 43 BC–AD 69. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-30199-8. (englanniksi)
  • Eleanor Goltz Huzar: Mark Antony: a biography. Routledge, 1986. ISBN 9780709947196.
  • Adrian Goldsworthy: Antony and Cleopatra. Weidenfeld & Nicolson, 2010. ISBN 978-0297845676.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sodan loppuvaiheessa
  2. Parthia (2) Viitattu 19.11.2010.
  3. Huzar s. 169-172
  4. CAH s. 12
  5. CAH s. 12-13
  6. CAH s. 21-23
  7. CAH s. 23-24
  8. CAH s. 28
  9. CAH s. 31
  10. CAH s. 32
  11. CAH s. 33
  12. CAH s.38
  13. CAH s. 39-40
  14. CAH s. 48