Roberto Bolaño

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Roberto Bolaño

Roberto Bolaño (28. huhtikuuta 195315. heinäkuuta 2003) oli chileläis-espanjalainen kirjailija ja runoilija, jolle myönnettiin vuonna 1999 arvostettu Rómulo Gallegosin kirjallisuuspalkinto romaanista Los detectives salvajes.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roberto Bolaño syntyi vuonna 1953 Santiagossa, Chilessä, ja muutti perheensä mukana Meksikoon vuonna 1968. Viisi vuotta myöhemmin hän palasi synnyinmaahansa tukemaan presidentti Salvador Allenden vasemmistohallintoa. Augusto Pinochetin sotilasvallankaappauksen jälkeen Bolaño pakeni Meksikon ja Pariisin kautta Espanjaan ja asettui 1980-luvun alussa lopulta asumaan Barcelonan lähellä sijaitsevaan Blanesin kaupunkiin, missä hän vuonna 2003 kuoli maksavaurioon.[1]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bolañon monipuolinen tuotanto sisältää niin proosaa, runoutta, novelleja kuin asiatekstiäkin. Hänen pääteoksinaan pidetään romaaneja Los detectives salvajes ja 2666, joista jälkimmäinen julkaistiin vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Bolañon erittäin omaperäistä kirjoitustyyliä on vaikea lokeroida, mutta häntä on usein verrattu Jorge Luis Borgesiin. Hänen tuotannossaan on joitakin surrealismiin ja maagiseen realismiin viittaavia piirteitä, vaikka hän sanoutuikin jyrkästi eroon jälkimmäisestä tyylisuunnasta.

Kun tuorein postuumi teos El tercer Reich ilmestyi saksaksi 2011, sitä ovat monet saksalaiset kriitikot pitäneet hänen parhaana romaaninaan. Se kertoo saksalaisesta Udo Bergeristä, joka harrastaa Kolmas valtakunta -nimistä seurapeliä ja uppoutuu siihen niin, ettei hänen elämäänsä mahdu muuta.[2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Consejos de un discípulo de Morrison a un fanático de Joyce, yhdessä A.G. Portan kanssa, 1984 (romaani)
  • La pista de hielo, 1993 (romaani)
  • Literatura nazi en América, 1996 (romaani)
  • Llamadas telefónicas, 1997 (novelleja)
  • Amuleto, 1999 (romaani)
  • Monsieur Pain, 1999 (romaani)
  • Nocturno de Chile, 2000 (romaani)
  • Tres, 2000 (runoja)
  • Estrella distante, 1996 (romaani)
  • Los perros románticos, 2000 (runoja)
  • Putas asesinas, 2001 (romaani)
  • Amberes, 2002 (romaani)
  • Una novelita lumpen, 2002 (romaani)
  • El gaucho insufrible, 2003 (romaani)
  • Entre paréntesis, 2004 (artikkeleita, kolumneja, haastatteluita ja puheita)
  • 2666, 2004 (romaani)
  • El secreto del mal, 2007 (novelleja)
  • La universidad desconocida, 2007 (runoja)
  • El tercer Reich, 2010

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://news.bbc.co.uk/1/hi/entertainment/arts/3070879.stm
  2. Saksa arvostaa Bolañon saksalaista romaania, Helsingin Sanomat 22.1.2012 sivu C 2

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bolaño, Roberto: Chileläinen yösoitto. Kustannusyhtiö Diagonaali, 2007. ISBN 978-952-5669-01-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]