Robert Silverberg
Wikipedia
Robert Silverberg, Worldcon 2005, Glasgow. |
|
| Syntynyt: | 15. tammikuuta 1935 (ikä 73) |
|---|---|
| Kansallisuus: | Yhdysvallat |
| Tyylilajit: | Science fiction, fantasia |
Robert Silverberg (s. 15. tammikuuta 1935) on yhdysvaltalainen tieteiskirjailija. Hän on voittanut useita Hugo- ja Nebula-palkintoja.
Silverberg alkoi kirjoittamaan jo opiskellessaan Columbian yliopistossa. Hän aloitti julkaista omaa science fiction -fanzineaan vuonna 1949, ja ensimmäinen novelli ylitti julkaisukynnyksen englantilaisessa scifilehdessä 1954. Silverberg kirjoitti 1950-luvulla suuren määrän pian unohdettua tieteisfiktiota sekä omalla nimellään että lukemattomilla salanimillä. Vuonna 1959 hän lopetti science fictionin kirjoittamisen lähes kymmeneksi vuodeksi ja kirjoitti sen sijaan kaikenlaista muuta, muun muassa tietokirjoja. 1960-luvun lopulla hän palasi tieteiskirjallisuuden pariin, nyt kioskikirjatason tekijästä merkittäväksi kirjailijaksi kehittyneenä.[1]
New Wave -kirjoittajasukupolven mukana myös Silverberg alkoi uudistaa science fictionia. Uudet kirjoittajat suuntasivat mielenkiintonsa avaruuden valloituksen sijasta sisäavaruuteen, ihmisen sisäisiin mielenliikkeisiin ja ongelmiin. Aikaisemmin ihmissuhteet ja ihmiskuvaus olivat jääneet tieteiskirjallisuudessa sivuun, mutta nyt tulivat lajityypin tärkeiksi osiksi. Scifi alkoi lähestyä tavallista kaunokirjallisuutta.[2]
Silverberg toimi Science Fiction Writers of American puheenjohtajana vuosina 1967–1968.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Suomennetut teokset
- Huomispäivän maailmat (1971) (novellikokoelma, toim.)
- Yö saapuu (Nightfall, 1990)
- Purjehdus Bysanttiin (suom. 1990) (novellikokoelma)
- Yösiivet (Nightwings, 1969)
[muokkaa] Suomennettuja novelleja
- ”Auringonnousu Merkuriuksella” (1957). Teoksessa Huomispäivän maailmat, 1971.
- ”Lämpöinen mies” (1957). Teoksessa Aavistus verta, 1991.
- ”Nähdä näkymätön ihminen” (1963). Teoksessa Kauhujen kirja 8, 1996.
- ”Onnellinen päivä vuonna 2381” (1970). Aikakone 3/v3.
- ”Kauriin kujeet” (1974). Teoksessa Top Science Fiction 1, 1990.
- ”Saurusten valtiatar” (1980). Portti 3/1985.
- ”Kantapaikka” (1981). Isaac Asimovin Science Fiction valikoima 3, 1981.
- ”Palamisen aika” (1981). Isaac Asimovin Science Fiction valikoima 6, 1981.
- ”Aikavuon haaksirikkoiset” (1983). Teoksessa Ensimmäinen yhteys, 1988.
- ”Titaanien sukujuurta” (1997). Portti 1/1997.
- Tapaamme tuonelassa: Varhaisia rikoskertomuksia. Toimitus ja ulkoasu Juri Nummelin. Kannen kuva: Jukka Murtosaari. 60-sivuinen niitattu lehti, mustavalkoinen paperikansi. Verikoirakirjat, 2006. Sisältää neljä Guilty Detective Stories -lehdessä 6/1960 eri salanimillä ilmestynyttä novellia. Novellit ovat ilmestyneet suomeksi Seikkailujen Maailma -lehdessä 1962 ja 1963. Suomentaja tuntematon. Kokoelman käännökset pohjautuvat alkuperäisiin nimettömiin suomennoksiin. Sisältää novellit: Kohtalokkaat ikkunat / Liian suloinen elääkseen / Tapaamme tuonelassa / Poika sai aseen.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990. Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.
- ↑ Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990. Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Quasi-Official Robert Silverberg Home Page (englanniksi)
- Johanna Sinisalo: Huomispäivän maailmat. Aikakone 2/1991.
- Leena Peltonen: Purjehdus Bysanttiin. Aikakone 2/1991.

