Robert Shaye

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Shaye

Robert Kenneth ”Bob” Shaye (s. 3. maaliskuuta 1939[1]) on yhdysvaltalainen liikemies, elokuvatuottaja ja -ohjaaja. Hän perusti vuonna 1967 New Line Cinema -elokuvayhtiön, jota hän johti yhdessä Michael Lynnen kanssa vuoteen 2008 asti. Tuolloin se liitettiin suuremman sisaryhtiönsä Warner Bros. Picturesin alaisuuteen.[2] Shaye on myös ohjannut kaksi elokuvaa: Rakkauden kirjan (1990) ja Maagisen Mimzyn (2007).

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shaye kasvoi Detroitissa, missä hänen isänsä Max Shaye työskenteli tukkukaupassa. Hän suoritti Michiganin yliopistossa liiketalouden tutkinnon ja opiskeli Pariisin Sorbonnessa 1961. Jo nuorena elokuvista kiinnostunut Shaye haaveili urasta alalla, mutta isänsä toiveita noudattaen hän suuntasi opiskelemaan New Yorkin Columbia Law Schooliin vahvuutenaan tekijänoikeuslainsäädäntö. Opiskelujensa aikana hän teki ensimmäisen lyhytelokuvansa, buñuelmaisen Imagen (1964), joka jakoi ensimmäisen palkinnon Martin Scorsesen lyhytelokuvan kanssa Society of Cinematologistsin järjestämässä kilpailussa alle 25-vuotiaille yhdysvaltalaisohjaajille.[3]

Yritettyään tuloksetta luoda uraa Hollywoodissa Shaye palasi New Yorkiin ja sai töitä Museum of Modern Artin elokuvaosastolta. Vuonna 1967, 27-vuotiaana, hän perusti omalla pääomallaan New Line Cineman levittämään tuntemattomia ulkomaisia ja independent-elokuvia collegeihin saatuaan töiden kautta vinkin markkinaraosta. Yhtiö kasvoi hiljakseen ja siirtyi 1970-luvun lopulla pelkästä levittämisestä myös omiin tuotantoihin. Vuosikymmenen vaihteessa Shaye rekrytoi opiskeluaikaisen tuttavansa Michael Lynnen huolehtimaan yhtiön talouspuolesta. Vuonna 1990 Lynne kohosi New Line Cineman operatiiviseksi johtajaksi ja 2001 toiseksi toimitusjohtajaksi Shayen rinnalle.[3]

Shayen ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus oli vuonna 1990 ensi-iltansa saanut Rakkauden kirja, joka ei kuitenkaan menestynyt mainittavasti arvosteluissa eikä lippuluukuilla. Alkuvuodesta 1994 Shaye myi New Line Cineman Ted Turnerin Turner Broadcasting Systemille yli 500 miljoonalla dollarilla, mutta säilyi yhtiönsä johdossa. Kaksi vuotta myöhemmin New Line Cinema päätyi yrityskaupan myötä Time Warnerin alaisuuteen.[3]

Shaye koetti ohjaamista uudestaan vasta 2000-luvulla sairastettuaan vuonna 2005 hengenvaarallisen keuhkokuumeen, jonka takia hän oli viikkoja sairaalassa. Hän päätti toteuttaa pitkään suunnittelemansa elokuvasovituksen tieteisnovellista ”Mimsy Were the Borogoves”.[3] Vuonna 2007 valmistunut Maaginen Mimzy oli kohtalaisista arvosteluista huolimatta taloudellinen floppi. Shayen turhamaisuuden osoitukseksi katsottua elokuvaa on pidetty yhtenä syynä siihen, että Time Warner päätti helmikuussa 2008 liittää New Line Cineman Warner Bros. Picturesin alaisuuteen ja irtisanoa Shayen sekä Lynnen. Samaan aikaan studio tuotti myös muita tappiollisia elokuvaprojekteja ja Shaye riiteli julkisesti Peter Jacksonin kanssa Taru sormusten herrasta -elokuvien tulonjaosta. Toisaalta New Line Cineman ja sen suuren sisaryhtiön päällekkäiset toiminnot olivat hiertäneet omistajia alusta alkaen, ja liitosta voitiin perustella pelkästään strategiseksi uudelleenjärjestelyksi.[3][2]

Irtisanomistensa jälkeen Shaye ja Lynne perustivat uuden tuotantoyhtiön, Unique Featuresin.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shayen vaimo on ruotsalaissyntyinen Eva Lindsten. Shaye opiskeli 1960-luvulla Fulbright-stipendillä Ruotsissa.[3] Vuonna 1970 avioituneella pariskunnalla on kaksi lasta.[1] Shayen harrastuksiin kuuluu taiteen keräily. Vuonna 1999 hän maksoi Matissen maalauksesta Sotheby’sin huutokaupassa 11,3 miljoonaa dollaria.[4][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Robert Shaye Biography (1939-) Filmreference.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  2. a b Gumbel, Andrew & Walker, Tim: Dial ’D’ for disaster: The fall of New Line Cinema The Independent. 16.4.2008. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h DiGiacomo, Frank: The Lost Tycoons Vanity Fair. Maaliskuu 2009. Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)
  4. Sutton, Kate: Unique Features’ Bob Shaye and Michael Lynne’s Over-the-Top Art Collections The Hollywood Reporter. 31.10.2013. Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.